Teearvostelu: Xtra Ruusunmarja-hibiskus

Kyllä, luitte otsikon oikein. Olen yleensä ohittanut halpamerkkien teet ja haudukkeet automaattisesti vaivautumatta edes maistamaan niitä, mutta tulin taannoin pohtineeksi, että mitäköhän ne muuten yleensä maksavat. Niinpä pysähdyin kauppareissullani katsomaan S-marketin teehyllyä ja näin, että Xtran haudukkeiden hinnaksi on asetettu 0,99 euroa. Mutta voiko halpa olla hyvää?

PERUSTIEDOT
Mitä: Ruusunmarja-hibiskushauduke
Mistä: S-ryhmän kaupat
Hinta: n. 1 euro / 20 pss

Ensimmäisenä on otettava huomioon, että kyseessä on hauduke, eli juoma ei sisällä teepensaan lehtiä lainkaan. Eikä ainesosaluettelossa ainakaan myönnetä, että mukana olisi mitään lisäaineitakaan - vain ruusunmarjaa ja hibiskusta. En siis vertaisi tätä Xtran teetuotteisiin. Sata pussia mustaa teetä alle parilla eurolla on vähän turhan epäilyttävää.

Epäilyksellä mä tosin suhtauduin tähänkin tuotteeseen, mutta oikeastaan ihan turhaan. Paketti ja pussit ovat toki ulkomuodoltaan hyvin riisuttuja, ihan rehellisesti halpoja. Ehkä se herätti epäluuloja. Toisaalta paketin merkintöjä katsoessani mietin, että jos haudukkeessa todella on vain kaksi ainesosaa, täytyy tunaroida aika huolella, että homma menisi täysin pieleen.

Ja oikeasti: haudukkeen maku on pehmeä, muttei liian makea, ja vaikka enemmän itse suosinkin teen makua, olen silloin tällöin juonutkin ruusunmarja-hibiskusta. Esimerkiksi tähän iltaan se sopi mulla hyvin, kun olen tuntenut oloni väsyneeksi ja nuutuneeksi päiväunista huolimatta (veikkaan, että torstaisella verenluovutuksella on jotain tekemistä asian kanssa). Hauduke tuo mukavan lämpimän olon, ehkä vähän toisella tavalla kuin aito tee.

Halpamerkkien haudukevalikoimat ovat tietysti aika simppeleitä. Suppeita ja perinteisiä, juurikin sitä kamomillaa, piparminttua ja hibiskusta. Jos haluaa erikoisempia yhdistelmiä, pitää tietenkin maksaa enemmän, mutta jos perusmaut riittävät - kuten mulla, joka juon aika vähän haudukkeita, ellen testaile niitä blogia varten - en näe, miksei rahojaan voisi säästää vaikka laadukkaamman teen ostamiseen ja hankkia haudukepussinsa halvemmalla. En jaksa uskoa, että Xtra ja vaikkapa Clipper kykenisivät tekemään niin erilaisia haudukepusseja, että ero olisi todella huomattava.

TUOMIO
Plussat: Hinta-laatusuhde.
Miinukset: Identiteettikriisi, joka seuraa siitä, että oikeasti pidät halpatuotteesta
Ostaisinko uudestaan: Yllättävää kyllä, mutta voisin hyvinkin ostaa
Arvosana (1-5): 4 (koska en mä nyt ihan korkeimpia pisteitä kehtaa Xtralle antaa)

Tänään 6.2. vietetään muuten myös teen päivää, joten kannattaa vilkuilla, miten lähialueiden kahvilat ja etenkin teekaupat ovat sen huomioineet. Teen päivän Facebook-ryhmästä löytyy tietoa tarjouksista ja tapahtumista.

Verkkokauppakokemus: Mandragora

Blogiini eksyi viime postausten jälkeen anonyymi järjen jättiläinen, joka veti pussiteeaiheisista postauksistani johtopäätöksen, etten tiedä teestä yhtään mitään. Konteksti, eli nimenomaan kaupallisiin teetuotteisiin keskittyvä blogi, on selkeästi esillä tuolla naamakuvani alla, minkä vuoksi suhtaudun ilmiselvästi ihan vaan suunsoiton vuoksi jätettyihin anonyymeihin kommentteihin juuri sellaisena: anonyymina suunsoittona. En esiinny suurena teeguruna, kun en sellainen ole. Blogin pitäminen opettaa mullekin paljon uutta. Se ei silti tarkoita sitä, että blogissa näkyvät tuotteet olisivat koko totuus siitä, millaista teetä yleensä juon. Jotta nyt kukaan ei säikähdä, niin sanottakoon, että eriäviä mielipiteitä saa tottakai esittää ja selkeät asiavirheet korjata, mutta aikuisten ihmisten tavoin asiansa pitää tarvittaessa osata perustella. Käyttäydytään sen mukaisesti.

Yllä olevaa saarnaa en kirjoittanut siksi, että olisin nyt erityisen verisesti loukkaantunut parista anonyymista kommentista. Saan niistä aasinsillan postauksen varsinaiseen aiheeseen. Mulle käytiin nimittäin esittämässä, että herkempiä teelaatuja juodessa olisi hyvä olla vedenkeitin, jossa on mahdollisuus valita, mihin lämpötilaan keitin lämmittää veden. Oikea lämpötila on teen hauduttamisessa ilman muuta tärkeä asia, mutta ei siihen minusta erikoiskeittimiä tarvita.

Tähän asti olen hauduttanut varmaan sadoissa laskettavia kertoja erittäin hyvää teetä tietämättä tarkkoja lämpöasteita - mutuilussakin voi kehittyä - mutta mielessä on kyllä ollut myös lämpömittarin hankkiminen. Sinänsähän veteen voi dipata vaikka paistolämpömittarin, jos sellainen taloudesta löytyy. Mulla sellaiselle ei ole suuremmin tarvetta, kun olen kasvissyöjä, joten ryhdyin katselemaan verkkokauppojen mittaritarjontaa saatuani joululahjarahaa vedenkeittimen lisäksi myös lämpömittarin ostamiseen. Itse mittarihan ei välttämättä maksa paljonkaan, mutta ongelmaksi tulivat etenkin ulkomaisissa kaupoissa suuret postikulut. Niinpä päädyin tilaamaan mittarini suomalaiselta Mandragoralta, joka on erikoistunut kahviin, teehen ja suklaaseen.

Multa on joskus kysytty verkkokauppoihin liittyviä postauksia, joten ajattelin, että miksen samalla kirjoittaisi siitä, miten kaupanteko sujui. En ole suuri verkkoshoppailija, ja suurin osa nettiostoksistani liittyy elektroniikkaan tai kirjoihin pikemmin kuin teehen. Nyt kuulette kuitenkin poikkeuksellisesti kokemuksen verkossa toimivan teekaupan toiminnasta.

Tosin en mä tiedä, onko siinä kauheasti analysoitavaa. Mandragoralla on verkkokaupan lisäksi myymälä Rovaniemellä - sieltä saisi noutaa tilauksensa toimituskuluitta, mutta 700 km noutoreissu olisi vähän turhan pitkä. Pakettiautomaattiin tilauksensa saa vajaan kuuden euron postikuluilla. Tässä tapauksessa kiristelin pihinä tietysti hampaitani, sillä tilaamani tuote maksoi alle neljä euroa, mutta isommille tilauksille postikulut ovat ihan kohtuulliset.

Kaikki sujui hyvin: paketti tuli perille nopeasti - olisi tullut varmaan vielä nopeammin, jos välissä ei olisi ollut viikonloppua. Iloinen yllätys oli, että pakettiin oli laitettu mukaan henkilökohtainen kiitosviesti ja pari teenäytettä: yksi pussi Teapigs-merkin lakritsi-piparminttuhauduketta sekä maistiaispaketti vihreää korealaista irtoteetä. Ensiksi mainitusta ajattelin kirjoittavani arvionkin, mutta rehellisesti on sanottava, että yrityksestä huolimatta en kyennyt sitä juomaan - piparminttuhaudukkeet eivät kerta kaikkiaan mulle sovi. Sitä toki ei Mandragoralla voitu mitenkään tietää.

Irtoteemaistiaisten pussit taas kuulemma ovat kompostoituvaa materiaalia. Ei huono juttu sekään. Hauduttelin pannullisen tuosta Sejak-näytteestä, ja tykkäsin kovasti, mutta toki varoituksen sanana on todettava, että "oikealla" teen maulla on sama piirre kuin viineillä, että ne eivät heti ensimmäisellä siemaisulla maistu välttämättä hyvältä. Sekä teen että viinin juonti on opettelun ja totuttelun tulosta, ainakin minun mielestäni. Ei siis kannata heti luovuttaa, jos kokeilee ensimmäisiä kertoja muita kuin kaupallisia (maustettuja) teetuotteita.

Lämpömittarikin toimii juuri, kuten pitää. Sen verran simppeli laite on kyseessä, että ihme, jos ei toimisi. Ei siis pahaa sanottavaa. En toki osaa kertoa, miten Mandragora toimii mahdollisissa ongelmatilanteissa, mutten näe syytä uskoa, etteikö niissäkin toimittaisi asiallisesti. Jos jatkossa päädyn tilaamaan teetä netin kautta, Mandragora on ihan varteenotettava vaihtoehto.

Teearvostelu: Nordqvist Nippon Green

En ole vielä tainnutkaan arvioida yhtään Nordqvistin tuotetta tässä blogissa. Korkea aika siis. Moni on varmaan perehtynyt oikein hyvin firman tunnetuimpiin tuotteisiin, kuten Keisarin morsian ja Tiikerin päiväuni. Ne ovat kumpikin mustaa teetä, ja silloin kun minä aloittelin teenjuontia, tuntui ettei ruokakaupoista muuta saanutkaan. Vähitellen Nordqvistiltakin tuli kauppoihin laajempi tuotevalikoima - myös vihreää ja valkoista teetä.

Mulla on Nippon Greenin kanssa vähän historiaa. Ollessani eräässä isossa marketissa töissä, kittasin sitä tauoillani kyllästymiseen asti, koska se oli ainoa vihreä tee, jota kahviossa oli tarjolla. Silloin kyse oli pussiteestä. Myönnettäköön, etten sitä välttämättä olisi itse ostanut uudelleen enkä ollut edes kiinnittänyt huomiota siihen, että Nippon Greenia on myynnissä myös irtoteenä. Sain pussin eräältä treffikumppanilta, joka tiesi teeharrastuksestani; osoittautui, että pariskunnaksi meistä ei olisi ollut, mutta ele oli häneltä tietenkin kaunis.

PERUSTIEDOT

Mitä: Mansikka-, sitruuna- ja vanilja-aromeilla maustettua vihreää teetä ja ohdakekukan terälehtiä

Mistä: Marketeista, riippuen valikoimasta

Hintahaarukka: 3-4 € / 100 g

Ihan ensinnä on sanottava, että irtoteen pakkauskoko on Nordqvistilla aivan järjetön. Vilkaisin firman verkkosivuja: irtoteepussin yleisin paino vaikuttaisi olevan 80 grammaa, mutta joissakin, kuten Nippon Greenissä, se on 100 grammaa. Vertailukohtana voisi olla vaikkapa Forsman, jonka peruspakkauskoko on 60 grammaa. Ymmärrän, että yritykset tasapainoilevat pakkauskustannusten, myynnin ja kannattavuuden kanssa, mutta minusta pakkauskoot saisivat olla aika paljon pienempiä.

Nordqvist kertoo Nippon Greenin olevan sen suosituin vihreä tee. En ihmettele, sillä se on makeaa eli sinällään aika helppoa juotavaa. Mä toivoisin kuitenkin teeltäni muutakin kuin makeutta ja esansseja (totta puhuen kumpaakaan en erityisemmin nykyisin edes kaipaa, en teessä enkä muissakaan juomissa). Vihreä teehän ei vahingossakaan läpi maistu, ja kokonaisuutta minä kuvailisin lähinnä muoviseksi.

Muovisuus on tässä nyt kuitenkin vain aidon teen mausta pitävän kannalta katsottuna. Esanssisuudestaan huolimatta Nippon Green voisi olla huonompaakin. Nordqvist sanoo, että tuote sopii myös jääteeksi, enkä lainkaan epäile sitäkään. Ja toki tämä irtotee voittaa ehkä vähän tunkkaisen pussiversionsa kevyesti.

TUOMIO

Plussat: Kaunis pakkaus; makeus, mikäli sitä teeltään hakee - mansikkaesanssi on mansikkaesanssi, muttei tässä kuitenkaan ihan pahimmasta päästä

Miinukset: Liian suuri pakkauskoko, uupuva teen maku

Ostaisinko uudestaan: En itselleni, mutta lahjaksi makeasta teestä pitävälle mahdollisesti kyllä

Arvosana (1-5): 3

Teearvostelu: Twinings Green Tea Mango & Lychee

En ole pitkään aikaan ostanut teetä. En ole oikeastaan ihan varma, miten olen siinä onnistunut, mutta itsehillintäni on ollut ihan huimaa. Voi olla, että syksyllä ostamani lokerikko auttoi tajuamaan, paljonko mulla ihan oikeasti teetä on. Pakkasin muovilipaston täyteen irtoteepusseja, eikä sinne siltikään mahdu kaikki tee, jota olen tullut ostaneeksi. Hups.

Pussitee mulla alkoikin olla suhteellisen vähissä, koska olen aina välillä lahjoittanut sitä äidilleni ja veljelleni. Tänään mä sitten kauppareissulla sorruin. Yleensä vaikein paikka mulle on ollut Punnitse & Säästä teeosastoineen, mutta tällä kertaa rahani vei ihan vaan marketin kaupallinen pussitee. Pyörittelin silmiäni Nordqvistin Paddington-teekokoelmalle, jolla ilmeisesti tavoitellaan perheen pienimpiä teenjuojia, koska mustaan teehen oli sekoiteltu kaiken maailman karamelleja ja muita ällömakeita esansseja.

K-marketin teehyllylle oli edellisen tarkastelun jälkeen tullut aika paljon kaikkea uutta. Tai jotenkin ainakin tuntui, että valikoima oli muuttunut, ehkä myös monipuolistunut. Se on tietenkin hyvä juttu. Olin jo poimimassa koriini marjoilla maustettua vihreää teetä, kun katseeni kiinnittyi sen eksoottisempaan serkkuun: mangon ja litsin makuinen vihreä tee. Mangoa ei tule usein syötyä, mutta litsistä en tiedä tuon taivaallista. Mulla ei ole mitään käsitystä, miltä se maistuu. Siispä kokeillaan.

PERUSTIEDOT

Mitä: Mangon ja litsin makuinen vihreä tee

Mistä: Marketit valikoimasta riippuen

Hintahaarukka: 4-5 € / 25 pss

Paketista huokuu odotetusti makea, hedelmäinen tuoksu, joka muistuttaa mangoa. Tosin mä en tiedä, miltä litsi tuoksuu, joten en tiedä, paljonko sitä on tähän sekoittunut. En oikein osaa päättää, onko haju häiritsevän esanssinen vai ei. Paketissa puhutaan luontaisista aromeista, mutta väittäisin että mikään mango ei tuoksu ihan noin makealta, ellei se ole ylikypsä tai uinut sokeriliemessä. Mutta tältähän hedelmämaustetulla teellä on tapana tuoksua.

Entä se maku sitten? Ehkä mangoa, mutta hyvin pliisua sellaista. Onneksi ei sentään yliesanssista mangoa. Vihreä teekään ei oikein maistu läpi. Ensimmäinen mielikuvani oli, että tee maistuu "harmaalta". Siis ei oikein miltään, muttei silti ihan pelkältä vedeltäkään. Toisen kupin jälkeen olo oli edelleen sama. Hämmentävää, muttei järin mairittelevaa Twiningsille. Lieneekö vika sitten teessä vai minun makunystyröissäni, mutta sukulaisille kiertoon taitavat lähteä nämäkin pussit. Eikä mulla edelleenkään ole harmainta aavistusta, miltä litsi maistuu.

TUOMIO

Plussat: Tuoksu. Se on ihan siedettävä.

Miinukset: Tee ei maistu miltään. Siinä se kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Ostaisinko uudestaan: Tuskin

Arvosana (1-5): 1

Uusi vuosi, uusi vedenkeitin

Hyvää tätä vuotta kaikille! Mun loppuvuoteni oli kaikkine kiireineen teen suhteen tosi laiha - tuntui edelleen, etten ikinä ehdi keskittyä teestä nauttimiseen kunnolla. Osasyy siihen taisi tajuamattani olla vedenkeittimeni, ikivanha Philipsin masiina, jonka sain mukaani muuttaessani pois kotoa. Avoliitossa exäni kanssa ollessamme meillä oli modernimpi keitin, mutta eron jälkeen käyttöön tuli taas tuo vanha versio. Se on toki palvellut ihan hyvin: keitin on toimiva, muttei järin tehokas. Pannullisen keittäminen vie niin jumalattoman pitkän ajan, että irtoteen valmistaminen on tuskallisen hidasta. Jos mulla on aamuisin menoa, mulla ei todellakaan ole aikaa Philipsini downshiftailusta seuraavaan teeseremoniaan.

Mä olin ilmoittanut sukulaisille (lue: mummulle, jolla on tapana vähän liioitella) jo hyvissä ajoin marraskuussa, etten toivo joululahjaksi mitään materiaa - mieluummin ei sitten yhtään mitään, jos vaihtoehtona on turha krääsä. Ostan tarvitsemani tavarat itse ja yritän välttää kaiken ylimääräisen haalimista kämppääni. Syksyllä en vielä ollut tajunnut, että vedenkeittimen voisi uusia, sillä olin tottunut hitaaseen laitteeseen. Onhan mulla kuvaputkitelkkari ja aika alkeellinen digiboksikin. Joulun lähestyessä olin sitten jo ehtinyt tuumia, että itse asiassa uusi vedenkeitin voisi olla ihan fiksu ostos. Äitini hoksasi saman asian, ja niinpä sain vanhemmiltani joululahjaksi rahat sopivan keittimen hankkimiseen.

Alkuun googlailin keitinmalleja ja pohdin ostavani jonkun vähän "persoonallisemman" version. Teknologiafriikki minussa ihastui älypuhelinsovelluksella ohjattavaan laitteeseen, joka keittää teeveden valmiiksi vaikka samoihin aikoihin kuin herätyskello soi tai kun palaan luennolta kotiin. Vakavasti ehdin jo harkita erästä punaista, vähän retromallista keitintä, mutta lopulta totesin, että oikeasti vähemmän silmiinpistävän värinen, suht solakan mallinen peruskeitin taitaa olla kuitenkin oikeampi valinta. Sellaisen löysin Tokmannilta. En halunnut sitä kaupan halvinta vehjettä, mutten myöskään mitään yltiökallista. Electroluxin Eewa-sarjan keitin sopi budjettiin ja tarpeisiini mainiosti.

Kiikutin keittimen kotiini, keitin pari "puhdistuskierrosta", ja sen jälkeen teetä onkin nautittu tässä taloudessa taas ihan kiitettäviä määriä. Kun irtoteen valmistaminen ei enää keittimen hitauden takia vie tuhottomia aikoja, mulla on ihan uutta motivaatiota haudutteluun. Ei se näköjään kovin paljon vaatinut.

Toinen joululahja vanhemmiltani oli muuten uusi versio Photoshop Elementsistä, mikä on mulle iso helpotus, koska ilman kuvankäsittelyohjelmistoa olo on ollut vähän orpo. Ei tosin niin, että mä mikään velho kuvien muokkaamisessa olisin. Se on kyllä myönnettävä, että olen mä tämän uudenkin version kanssa varmaan jonkun aikaa vähän pihalla. Edellinen versioni PSE:sta kun oli numero 6 ja tämä nykyinen numero 14. Siinä välissä on ehtinyt tapahtua jokseenkin paljon. Mutta eiköhän tämä tästä! Kunhan opin käyttämään ohjelmistoa, kuvatkin alkavat (toivoakseni) näyttää entistä asiallisemmilta.

Silkkipussin joulukalenteri

Vanha läppärini alkoi osoittaa erittäin epävarman toiminnan merkkejä ja niinpä hankin pari viikkoa sitten uuden koneen. PSE jäi kuitenkin vanhaan koneeseen (ja kieltämättä sekin olisi kaivannut päivittämistä), eikä mulla niin ollen toistaiseksi ole tässä uudessa koneessa kunnollista kuvankäsittelyohjelmaa. Raastaa vähän hermoja, mutta ainakin voin nyt pitää sylimikroa sylissä ilman että masiina huutaa heti kun käynnissä on jotain pasianssia raskaampaa.

Joulukuu on alkanut ja blogit täyttyvät joulukalenteripostauksista. Mietin pitkään, tekisinkö sellaista Silkkipussiin. Teepusseja sisältäviä joulukalentereja myydään joissakin liikkeissä, mutta mä en niitä oikein suuremmin arvosta, koska lopulta kyse on vain 24 pussista ylihinnoiteltua teetä. Minä olen aivan liian itara sellaiseen.

Päädyin kokoamaan kalenterini mielenkiintoisista artikkeleista, kuvasarjoista, videoista ja mistä hyvänsä mediasisällöstä, mikä nyt teehen liittyy. Valitettavasti ne ovat pitkälti englanniksi - pahoittelut teille, joille "kolmas kotimainen" tuntuu hankalalta lukea. Kalenteriin pääset klikkaamalla alla olevaa kuvaa ja teen sille myös linkin blogin sivupalkkiin. Kalenteri on upotettu omalle sivulleen, joten luukkujen sisällöistä voi myös keskustella kommenttiosiossa.

Lisäksi toivon ehtiväni taas aktivoitua joulukuun aikana tenttikiireistä huolimatta ja vaikkapa arvioida kauppojen jouluteemakuja. En lupaa, mutta todellakin toivon. :D Hauskaa joulun odotusta jokaiselle! :)

Teearvostelu: Clipper Lime & Ginger Green Tea

Siihen nähden, että juon tosi paljon teetä, mulla on ehkä yllättävänkin paljon nirsoilun kohteita maustetun teen suhteen. Earl Greyt, niin klassikoita kuin ne ovatkin olevinaan, eivät ole mulle oikein koskaan maistuneet. Sama pätee sitruksilla maustettuun teehen - olenkin tainnut puhua tästä jo aiemmin. Appelsiini toki menee, mutta mulla on vähän traumaattisia kokemuksia limellä ja sitruunalla maustetusta teestä. Tosin silloin olin vielä kokematon teenjuoja, ja "yllättäen" pussissa luki Lipton. Ehkä pitäisi syyttää enemmän merkkiä kuin maustetta. Ja taas ajauduin parjaamaan Liptonin litkuja.

Noh, taannoin sitten tapoin aikaani Ruohonjuuren hyllyjä katsellessa ja tuumin, että jotain uutta pitäisi kokeilla. Katseeni kiinnittyi Clipperin lime-inkivääriteehen. Epäröin, koska pelkäsin pistävää limen makua ja sitä perinteistä tahmeaa tunnetta hampaissa. Samaa, jonka saan Coca-Colasta ja sen sukulaisista. Pidän kuitenkin inkivääristä, joten ajattelin, että menköön nyt. Onpahan sitten ainakin kokeiltu.

PERUSTIEDOT

Mitä: Limellä ja inkiväärillä maustettua vihreää luomuteetä.

Mistä: Todennäköisimmin Clipperiä laajemmin myyvistä liikkeistä, kuten Punnitse & Säästä, Ruohonjuuri jne. Hyvällä tuurilla myös marketeista.

Hintahaarukka: 3-4 €/ 20 pss

Kokemus oli melko hämmentävä. Tee ei ole pahaa - siinä mielessä Clipper harvemmin pettää - mutta siihen nähden, että tuoteselosteessa ilmoitetaan inkivääriä olevan 10 % pussin sisällöstä ja inkivääriaromia 2 %, juoma maistui yllättävän vähän inkiväärille. Olin odottanut ihan kunnolla mausteisuutta, mutta teetä litkiessäni huomasin lähinnä limen, joskaan en sitäkään kovin voimakkaana. Maku ei onneksi ollut pistäväkään, vaan sopivan pehmeä, jopa vähän makea (ehkä inkiväärillä oli sitten kuitenkin vaikutuksensa tuohon makeuden aistimiseen). Inkiväärin makua toivoville tämä ei silti ole ykkösvalinta.

Mulla on tällä hetkellä menossa materianvähennysprojekti, jonka vuoksi mun kämppäni on vielä tavallistakin enemmän sen näköinen, että ydinsota, vedenpaisumus ja maailmanloppu ovat osuneet peräjälkeen samaan pisteeseen. Sen takia mulla on vain tuo aiemmin räpsäisty kuva teepaketista. Itse juomaa en tällä hetkellä pysty järkevästi missään kohtaa kuvaamaan, koska tuota roskiin/myyntiin/johonkin menevää roinaa on joka puolella epämääräisissä keoissa. Mutta kyllä te nyt tiedätte, miltä vihreä tee näyttää kupissa. Se on vihreää. Tässä kohtaa herää melkeinpä kysymys siitä, että aliarvioinko mä blogiani lukevia ihmisiä laittamalla postauksiin kuvia mukeista, joissa on teetä.

TUOMIO

Plussat: Clipper saa tietysti aina plussansa eettisyydestä, eikä makukaan sinänsä huono ollut.

Miinukset: Ei huono, mutta vähän mitäänsanomaton maku. Inkiväärin makua ei juuri huomaa.

Ostaisinko uudestaan: En välttämättä.

Arvosana (1-5): 2½

Hupsista saatana

No eihän sitä teetaukoa sitte vierähtänykään ku muutama kuukausi. :D No mutta, hengissä ollaan ja oon mäkin tässä välissä oikeesti ryystänyt aika monta pannullista teetä. Ja jos nyt tuossa kesällä jäikin teen nauttiminen oikeasti vähän vähemmälle niin kyllä mä talven varalle sitten hamstrasin Puolan matkallani ihan teetäkin, ei siis pelkästään halpaa vodkaa. Puolalaisethan nimittäin litkivät viinaksien lisäksi suhteellisen ahkerasti herbataa, teetä. Myönnettäköön, että kahden Puolassa viettämäni viikon aikana join itse teetä vain hostellin aamiaisella, mihin oli syynä se, että varsinkin Krakovassa ja Zakopanessa oli todella kuuma, ja mä kun hikoilen muutenkin helposti, niin suurin osa kuluttamastani nesteestä oli vettä - siis mahdollisimman kylmää sellaista. Aamuisin katsoin kuitenkin parhaaksi juoda teetä, koska tunnolliseen tapaani sairastin oikein kunnon flunssan lomalla, en sitten vahingossakaan ihan tavallisena arkena.

Nyt kun alkaa olla taas se aika, kun kaikki itseään kunnioittavat lifestylebloggarit käpertyvät sohvannurkkaan ylihintaisen design-viltin, lemmikkikoiran ja/tai miehen kanssa kynttilänvalossa ja juovat villasukat jalassa teetä (mistä raportoidaan tietenkin blogiin), mäkin voin lipittää teetä ihan huoletta. Ja lupaan yrittää saada Silkkipussiinkin taas eloa, koska mua on kyllä koko tauon ajan ketuttanut se, miten vähälle teebloggailu on jäänyt. Just nyt en kuitenkaan kirjoita teearviota, vaan näytän jotain muuta:

Siinä on mun tärkein tuliaiseni Puolan reissulta! Harhailin Krakovassa ollessani erääseen teekauppaan ja törmäsin tähän settiin ja sen valkoiseen sisareen, jossa oli pinkit koristekuviot. Valko-pinkki oli vähän liian tyttömäinen mun makuun, joten ostin sitten mustan version. En pidä itseäni suurena teepannuhifistelijänä, mutta yokode kyusu -mallista sivukahvallista pannua olin etsiskellyt jo pitkään. Ja toki niitä löytyy esimerkiksi netistä, mutta hinnat voivat sitten olla sellaiset, etten ole mieleistäni pannua voinut ostaa. Tämä setti ei tullut kalliiksi - se maksoi viitisentoista euroa ja mahtui siksi hyvin tuliaisbudjettiini, joka toki sekin oli rajallinen.

Voin varmaan vapaaehtoisesti vähän "mainostaakin": myymälä, josta pannun ostin, oli itse asiassa ensisijaisesti verkkokauppana toimivan eherbata.pl:n kivijalkamyymälä. Myymälöitä on kaksi ja ne sijaitsevat Krakovassa Floriańskalla ja Szpitalnalla. Minä kävin Floriańskan myymälässä ja ainakin siellä mua palveltiin ensinnäkin todella hyvällä englannin kielellä ja toisekseen todella asiantuntevasti. Kysäisin, toimittaako firma tuotteitaan myös Suomeen, ja vastaus oli myöntävä - paikasta ostamani teetkin ovat olleet ainakin mun maallikkokielelleni laadukkaan oloisia, joten jos joskus päädyn ostamaan teetä verkkokaupasta, tämä on vahva vaihtoehto. Huono puoli on tietysti se, että koko verkkokauppa on puolaksi, mutta Googlen käännöspalvelut auttanevat tosipaikan tullen.

(Ja nyt loppuillaksi sohvannurkkaan viltin ja teemukin kanssa...)

Teetauko

Blogissa on ollut hiirenhiljaista - ja uskokaa pois, se harmittaa mua itseäni aivan hirveästi. Osittain syynä taukoon on se, että olen joutunut keskittymään muihin juttuihin (lähinnä opiskeluun) niin, että harrastusten parissa on pitänyt priorisoida liikunta bloggaamisen, teejuttujen ja käsitöiden edelle. Toinen puoli asiasta on siinä, että mulla on taas menossa joku ihme suvantovaihe teenjuonnin kanssa.

En ole juonut teetä kunnolla keskittyen varmaan viikkoihin. Jonain aamuna saatan napsauttaa vedenkeittimen päälle ja unohtaa tyystin, että veden kiehumista voisi edesauttaa se, että virtajohto on kiinni keittimessä. Ja toisesta päästä pistorasiassa. Toisinaan pääsen siihen asti, että kuulen keittimen kyllä naksahtavan valmiin veden merkiksi, mutta unohdan saman tien, että keitetyllä vedellä voisi tehdäkin jotain. Joskus saan jopa veden kuppiin ja heitän sinne hajamielisesti pussin, jonka muistan nostaa mukista vähän turhan myöhään (aasialaisesta ruokakaupasta ostamani oolong osoittautui melkoisen tujuksi tavaraksi 15 minuutin hauduttamisen jälkeen), ja siinä kohtaa voi olla, että en ehdi edes juoda teetäni, kun on jo riennettävä bussille. Mikä mua vaivaa?

Kyse ei ole siitä, ettenkö edelleen pitäisi teestä ja olisi aihepiiristä todella kiinnostunut. En vain saa aikaiseksi, enkä jaksa keskittyä juuri nyt. Osin se liittyy toki siihen, että sairastan masennusta, vaikka olenkin kuntoutumassa hyvää vauhtia ja voin nykyisin oikein hyvin. Muistia ja jaksamista heikentävä sairaus ei kuitenkaan ole ihan kaiken tämän taustalla, tai niin ainakin uskoisin. Mulla on tapana harrastaa kausiluontoisesti ja palata sitten aina samojen juttujen äärelle. Inspiraatiota ei nyt vain ole ollut. Ja okei, olenhan mä lämpimille säille herkkänä aika huono juomaan mitään lämmintä kesäisin, kun hikoilen muutenkin paljon. Kai tässä siis muka jo ennakoidaan tulevia helteitä. Jos niitä nyt ylipäätään tulee.

Kahvilassa käydessäni juon kyllä teetä, mutta kotona en sitä tule keitelleeksi. Taidan olla (edelleen) sen verran perfektionisti, että puolivillainen teen nauttiminen tuntuisi epäkunnioittavalta hienoa juomaa kohtaan. Teetä ei lykätä naamaan samaan tapaan kuin jotkut tekevät aamukahvinsa kanssa - nopeasti, vain kofeiinin saamisen vuoksi. Minä haluan oikeasti keskittyä siihen, mitä haudutan ja juon. Kun mulle tulee vieraita, joille tarjoan teetä, stressaan ehkä eniten juuri sen hauduttamista, jotta siitä varmasti tulisi todella hyvää.

Viimeksi, kun syvennyin teejuttuihin, kokosin veljeni tyttöystävälle ylioppilaslahjaa reilu kuukausi sitten; kälyni kun oli esittänyt toiveen "vaikka teetä tai jotain muuta hippiä". Samoihin aikoihin taisin valmistella mate-aiheista postausta, joka tosin ei vieläkään ole valmis julkaistavaksi. Sen jälkeen teenjuonti on jäänyt siihen puolihuolimattomaan vedenkeittelyyn ja pussien unohteluun; irtoteen haudutteluun ei ole ollut aikaa tai energiaa. Rakkaus teehen ei tosin ole kadonnut minnekään, sillä tilanne harmittaa mua aivan suunnattomasti - ei pelkästään blogin hiljenemisen kannalta, vaan siksi, että tee tällä hetkellä niin olemattoman pienessä osassa arjessani. Onneksi tilanteeseen on tulossa korjaus: lähden loppukesästä reissuun, ja aion taatusti koluta matkakohteeni teehuoneita ja -valikoimia siinä, missä nähtävyyksiä ja ostoskeskuksiakin. Kaipa tämä tästä siis vielä iloksi muuttuu.

Teelähetys Koreasta

Olen jo vuosien ajan käynyt kirjeenvaihtoa eteläkorealaisen ikätoverini Chung-Ah'n kanssa. Meillä on noin viikon verran ikäeroa, ja maalis-huhtikuun vaihteessa olemmekin pitäneet tapana lähettää toisillemme synttärikirjeet, yleensä pienet lahjatkin. Kumpikin sai tänä vuonna synttärilähetyksensä myöhässä, mutta ajatus on tietenkin tärkeämpi kuin ajoitus. Vuosien kuluessa muistamisiin tulee tietenkin enemmän henkilökohtaisuutta: lähetin ystävälleni korvakorut, jotka muistuttavat hänen joulukuisesta vierailustaan luonani. Minun paketistani taas löytyi - yllätys yllätys - teetä.

Etelä-Koreassa tuotetaan ja juodaan monien muiden Kaukoidän maiden tapaan paljon teetä, mutta tämä tuote on oikeastaan hauduke, eikä siis sisällä teepensaan lehtiä. Sitä myydään nimellä Sweet Dew Tea tai Hydrangea Tea. Hydrangea-kasvia kutsutaan meillä hortensiaksi; haudukkeeseen käytetään hydrangea serrata -lajikkeen lehtiä. Muut lajikkeet (tai ainakin osa niistä) ovat ymmärtääkseni myrkyllisiä, joten kotipihalla kasvavasta hortensiasta ei välttämättä kannata lähteä keittelemään omia rohtoja.

Hortensiahauduke on suurilehtistä ja riittoisaa. Ihmettelin aluksi purkin kyljessä seisovia haudutusohjeita: vain yksi lehti mukia tai pannua kohti? Hieman epäillen kokeilin, mutta se todella riitti! Hauduke on sen verran makeaa, että suurempi lehtimäärä tekisi siitä luultavasti liiankin voimakasta. Oikein haudutettuna se on kuitenkin oikein hyvän ja suomalaisen suuhun aika persoonallisenkin makuista. Chung-Ah kertoi, että hortensiajuoman sanotaan olevan hyväksi terveydelle ja avuksi laihduttamisessa - luulisi ainakin makeannälkään purevan. Kofeiinia se ei sisällä.

Jos hortensiahauduketta Suomesta saakin, se ei ainakaan ole kovin yleisesti kauppojen valikoimissa. Minulle tuote oli aivan uusi, enkä tähän hätään löytänyt minkäänlaista tietoa siitä, missä sitä meillä myytäisiin ja mihin hintaan. Suosittelen kuitenkin kokeilemaan, mikäli tilaisuus joskus tulee.

Olettehan muuten huomanneet, että ensi viikon lauantaina 9.5. vietetään ensimmäistä valtakunnallista Teen päivää?

Revolution-kokeiluja

En varmaan ole ainoa, jota välillä kismittää se, että uutta teetä maistaakseen joutuu yleensä ottamaan riskin ja ostamaan ison paketin. Hutiostokset jäävät kaapin perälle pölyttymään, ellei niitä saa kierrätettyä jollekin lähipiirin teenjuojalle. Lajitelmat voivat olla (pussiteen) kokeilijalle hieman kannattavampia, mutta kaikkia makuja ei tietenkään löydy sellaisista, eikä kaikkia lajitelmissa olevia pusseja myydä erikseen. Irtokappaleina myytävien pussien luulisi olevan teefirmoille kannattavia, sillä useimmat pakkaavat teepussinsa joka tapauksessa erillisiin paperikuoriin - ja ne katteet! Pussienhan ei tarvitse edes olla ilmaisia. Minä törsäisin mieluummin vaikka euron yhteen kokeiluostokseen kuin neljä euroa parinkymmenen kappaleen pakettin, josta saatan sitten käyttää vain yhden. (Näen mielessäni sellaisen irtokarkkiosaston näköisen värikkään seinämän, jonka luukuista voi kauhoa mukaansa korkealla kilohinnalla myytäviä teepusseja firmalta jos toiselta. Taivas.)

Noh, ilolla panin taannoin merkille, että tälläkin saralla on joku jo ehtinyt kunnostautua. Punnitse ja Säästä myy (ainakin joissakin myymälöissä) Revolution-merkkisiä teepusseja yksittäispakattuna. Hinta on 55 senttiä eli minusta varsin kohtuullinen maistamiseen - isompi paketti kun maksaa sitten jo liki seitsemän euroa. Se ei tosin ole mikään ihme, sillä Revolution tituleeraa itsensä ainakin omilla verkkosivuillaan ensimmäiseksi firmaksi, joka laittaa annospusseihinsa pölyn ja esanssien sijaan ihan oikeita teenlehtiä. Ja sehän on vallankumouksellista se. Kuten ehkä sekin, että pyramidipussit on pakattu paperikuoren sijaan pieneen pahvirasiaan.

Mulle nuo pakkaukset suorastaan kiljuvat halua myydä itsensä sille amerikkalaiselle pilatesstudion ja maisemakonttorin väliä ravaavalle ruuhkavuosisuorittajalle, joka on olemassa vain mainoksissa ja elokuvissa. Ja juo teetä - varsinkin vihreää teetä - koska se kuulemma polttaa rasvaa. Paljon puhtaan valkoista ja houkuttelevia hedelmänkuvia, vieressä sopivan modernit fontit. Näin teenjuonnista tulee uskottavaa myös cosmonaiselle, vai?

No joo. Pakkauksista niiden sisältöön. Halusin vertailla kolmen pussin kokeiluerääni, joten haastoin itseni hauduttamaan, kuvaamaan ja juomaan (muistiinpanoja tehden) kolme mukillista teetä. Mikä vaatii siis lähinnä nopeaa toimintaa, ei mulle isojen teemäärien kittaaminen muuten ole mikään ongelma. Ihan ensiksi panin merkille hyvän persikan tuoksun Sweet Ginger Peach- ja Peach Mango Green -paketeista: makea, muttei keinotekoinen. Seuraavaksi katselin, että pakkausten väri on hauskasti valittu vastaamaan valmiin juoman sävyä (ja jälkeenpäin kuvia käsitellessäni katselin, että en ole kiireessäni onnistunut tallentamaan värieroja erityisen näyttävästi muistikortille).

Sitten hörppimään. Vaikeinta oli, että ajattelukyky ja makuaisti piti pitää koko ajan samassa tahdissa. Ja tahtihan oli suhteellisen nopea, sillä en yleensäkään halua juoda teetäni aivan kylmänä. Jäätee on toki asia erikseen. Yleisenä huomiona ja kommenttina voisin sanoa, että yksikään näistä ei ollut pahan tai teollisen makuista. Lupaus oikeista teenlehdistä ja luonnollisista makuaineista pitää selvästikin kutinsa, mikä tietenkin parantaa hinta-laatusuhdetta. 

Teen maku tulee eniten läpi Peach Mangon mausteiden alta, ja myönnettävä se on, että näin paljon teen makuista pussiteetä saa kyllä hakea. Mangoa ja persikkaa en rehellisesti sanoen toisistaan erottanut. Enkä muuten inkivääriäkään Sweet Ginger Peachista. Makeaa se kyllä on ja persikkainen jälkimaku on aika hauska, mutta inkivääriä en löytänyt sitten millään. Acai Green taas oli mun suussani vähän mitäänsanomaton - acai ei ole mulle tuttu marja muutenkaan, mutta kuvittelisin tunnistaneeni mausta eniten mustaherukkaa. Sitäkin ainesosaluettelosta löytyy.

Ostaisinko mä jotakin näistä sitten tarkempaan maisteluun ja ihan kunnollisen arvioinnin kohteeksi? Rehellisesti sanoen en välttämättä ainakaan ihan heti. Vika ei ole maussa vaan hinnassa. Toki laadukkaasta teestä maksaa vähän enemmänkin, mutta minä teen sellaisen sijoituksen silti mieluummin hyvään irtoteehen, jolloin saan tuotetta samalla hinnalla myös aika paljon enemmän. Pussiteen kuuluu minusta olla kertaostoksena melko edullista. Teemaailman pikaruokaa: juustohampurilainenkin on nopeaa syötävää tarvittaessa helppo ja halpa ratkaisu, mutta pidemmän päälle kotikokkailu on kannattavampaa. Se on silti sanottava, että jos Revolutionin tapa tehdä pussiteetä leviäisi, se kieltämättä olisi pussiteemarkkinoille ihan tervetullut vallankumous. Pölypussit voisivat minun puolestani jäädä imureille.

Teearvostelu: Forsman Puolukka Vanilja

Kuten taannoin kerroin, tämänkertainen arvioinnin kohde oli ostoksena vähän sellanen villi kortti. Mä kun en puolukkaa kovin usein tule käyttäneeksi ja pakkauksen kuvituskin oli mun silmääni ärsyttävä. Sellainen keski-iän ohittaneiden täti-ihmisten nätti enkelietiketti ruusukoristeilla. Olen melkein yllättynyt, ettei toiselle puolelle ole liitetty jotain aivan yhtä imelää (tekopyhää) värssyä. Sellaista, joita ne edellä mainitut tantat jakavat kymmenen peräkkäin aikajanallensa joltain Facebook-sivulta, jonka nimeen sisältyy vähintään yksi yhdyssanavirhe.

Toisaalta harvoinpa sitä pelkän nätin paketin takia teetä ostaa. Tälläkin kertaa tuoksu oli lopulta se, joka houkutteli mut ostamaan Forsmanin puolukkateetä. Pussista nousee yllättävän voimakas, muttei lainkaan pistävä, vaan pehmeän makea puolukan ja vaniljan tuoksu. Vähän kuin joku pehmeä puolukkamakeinen, mutta ei sellainen keinotekoisen esanssinen. Arvostan - tämä kun olisi voinut mennä myös pahasti metsään.

PERUSTIEDOT

Mitä: Puolukalla ja vaniljalla maustettu vihreän ja valkoisen irtoteen sekoitus.

Mistä: Hyvällä tuurilla mikä hyvänsä Forsmania myyvä ruokakauppa, mutta valikoimat vaihtelevat, joten varmimmin Punnitse & Säästä tai joku muu liike, jolla on isompi valikoima Forsmanin teetä.

Hintahaarukka: 2-4 € / 60 g

Arvostan myös teen makua, vaikkei se kovin teemäinen olekaan. Se noudattaa yllättävän hyvin tuoksun antamia vihjeitä: jännää marjaisuutta, mutta päällimmäisenä on kuitenkin vanilja. Tee on aika makeaa ja vähän mehumaista, eikä itse asiassa lainkaan teen makuista - enemmän mieleeni tulee English Tea Shopin karpalo-vaniljahauduke. Forsmanin versiossa on kuitenkin vihreää ja valkoista teetä sekaisin, mutta vahvat mausteet peittävät sen alleen. Ja näinhän se maustetussa teessä yleensä on vähintään jossain määrin.

Minusta maustettu tee kuitenkin harvoin maistuu näin vahvasti sille, mitä pussin kyljessä luvataan. Suklaateetä ostava pettyy monesti, kun luulee saavansa kaloritonta kaakaota, mutta se ei sitten maistukaan samalle kuin O'boy. Tässä tapauksessa pettymys ei liene niin suuri, jos nimenomaan ei halua tuntea teelehtien tuomaa makua suussaan. Olen tarjonnut tätä parillekin vähemmän teehen tottuneelle, ja he ovat pitäneet siitä kovasti - ehkä juuri edellä esitetystä syystä. Taisipa joku jo tuumata ostavansa tätä, kunhan sattuu sopivasti teehyllylle kauppareissullaan.

TUOMIO

Plussat: Hyvä tuoksu ja maku, jotka myös vastaavat toisiaan hämmästyttävän hyvin. Edullinen.

Miinukset: Jos teen makua toivoo, sitä ei tästä juuri saa. Joidenkin makuun tämä voi olla liiankin makea; ei ainakaan mielestäni tarvitse sokeria tai muuta makeuttajaa.

Ostaisinko uudestaan: Todennäköisesti.

Arvosana (1-5): 4

Teearvostelu: Pukka Wild Apple & Cinnamon

Se siitä aktiiviseen postaustahtiin palaamisesta sitten. Mikäs tässä kuukauden blogitaukoa pitäessä...tosin tämä harmittanee itseäni kaikkein eniten, sillä pitkä tauko teebloggailussa tarkoittaa myös pitkää taukoa kunnollisesta teenjuonnista. Siis sellaisesta, jossa ehdin todella keskittyä siihen, mitä juon ja sen jälkeen mahdollisesti myös kirjoittaa siitä. En ole itse asiassa edes ostanut teetä kotiin tammikuun hamstrauksen jälkeen. Teetarvikkeita kylläkin: uusi siivilä ja tämän postauksen kuvissa näkyvä jättimuki, jonka nimesin Saaviksi. Se vetää vajaan litran verran nestettä ja on minun kaltaiselleni puolidementikolle sikäli ihan hyvä, että siihen voi unohtaa teepussin pitkäksikin ajaksi ilman, että lopputulemana on juomakelvotonta tervaa.

Mulla on tapana antaa asioille ja ihmisillekin yleensä toinen tilaisuus, ellei ensimmäinen kokemus ole ollut aivan totaalisen katastrofaalinen. Toisinaan se on virhe (minttutee), toisinaan erittäin kannattavaa (valkoinen tee). Joskus ihmettelen, miksi edes yritän uudestaan (Lipton). Tällä kertaa toisen tilaisuutensa sai aiemmin pettymykseksi jäänyt Pukka; heitin Saaviin hautumaan pussin villiomena-kanelihauduketta, jota tammikuussa ostin. Ja täytyy sanoa, että mitä hittoa nyt taas.

PERUSTIEDOT

Mitä: Villiomenan ja kanelin makuinen mauste- ja hedelmähauduke.

Mistä: Jos varman päälle haluat pelata, suuntaa Punnitse&Säästä -liikkeeseen tai Ruohonjuureen.

Hintahaarukka: 4-6 € / 20 pss

Siis ihan oikeasti. Se ei ole pahaa, en mä sillä. Mutta kyllä mä tältäkin odotin enemmän - tai ainakin jotakin vähän toisenlaista. Ensinnäkin mua ihmetyttää, miksi tähänkin haudukkeeseen on haluttu laittaa lakritsanjuurta. Toki se on makeaa ja omalla tavallaan ihan hauskan makuista, mutta kun sitä on joka ainoassa maustehaudukkeessa, se alkaa väkisinkin vähän kyllästyttää. Se kun on kuitenkin melko läpitunkevaa, varsinkin suurina määrinä. Tästäkin pakkausselosteesta on pääteltävissä, että haudukkeessa on vain kanelia enemmän kuin lakritsanjuurta. Heitän villin veikkauksen (kun en tiedä todellista tilannetta), että viimeksi mainittu on edullista ja siksi niin kovin yleistä haudukkeissa.

Toistan vielä, että hauduke ei missään tapauksessa maistu pahalta - juon sitä oikein mielelläni - mutta kun olen vertailukohdaksi sattunut juomaan juuri tänään omena-maustehauduketta, joka oikeasti maistuu omenalle, Pukka tuotti taas hienoisen pettymyksen. Toki tässäkin omena maistuu, mutta aika etäisesti. Viiniarvostelussa tuota kutsuttaisiin luultavasti hennon omenaiseksi. Siis että jos oikein mielikuvitustaan käyttää, niin kyllä sieltä sitäkin on maistettavissa. Muuten se maistuu ihan jollekin muulle. Tässä tapauksessa ei oikein edes kanelille, vaan aggressiiviselle lakritsanjuurelle, jonka alta tulee jälkimaussa häivähdyksiä haudukkeen muista ainesosista, jos keskittyy juomaansa. Sikälikin se muistuttaa maallikon lipittämää valkoviiniä: kyllä se alas menee ja on ihan hyvääkin, mutta ei sieltä sitä petrolia, ladonseinää ja kissankusta tavallisen kuolevaisen kieli maista. Ehkä ihan hyväkin noissa tapauksissa.

TUOMIO

Plussat: Pukan perusplussat: eettisyys ja kaunis pakkaus.

Miinukset: Maku on ihan hyvä, muttei vastaa tuotteen nimen asettamia odotuksia. Lakritsanjuuri peittää omenaa ja kanelia aivan liikaa.

Ostaisinko uudestaan: Mahdollisesti.

Arvosana (1-5): 3

Tammikuun teeostoksia

Elikkä siis. Mähän olen periaatteessa jatkuvassa ostolakossa teen suhteen. Periaatteessa. Mulla on kotona iso hyllyllinen ja rapiat teetä ja haudukkeita, eikä lisää olisi mitään erityistä tarvetta ostaa, mutta siinä missä joku muu sortuu aina alennusmyyntien aikaan kenkäkauppaan, mun heikko kohtani on tee. En tartu ihan jokaiseen näkemääni tarjouspakettiin, mutta kun Punnitse & Säästä -myymälän ikkunaan ilmestyy ota 3, maksa 2 -juliste...noh, arvaatte varmaan. Mua ei pidättele mikään. Tarjosin hiljattain eräälle ihmiselle teetä, ja hänen kommenttinsa asiaan oli, että "toit sitten melko reilusti tota teetä" kun päätin hoitaa tarjoilun lyhyen kaavan kautta ja löin pöytään neljää laatua pussiteetä. Vain neljää!

Kun tilaisuus tuli, sorruin uuteen Pukka-ostokseen pikemmin kuin odotin. Juttelen tuotteesta lisää joskus myöhemmin, mutta kyllä se edellistä kokeilua paremmalta vaikuttaa. Villiomena-kaneli-haudukkeen kaveriksi päädyin ostamaan pari pakettia Forsmanin irtoteetä, vaikka aluksi harkitsin Twiningsin Suomessa vähän harvinaisempia tuotteita.

Tarjousostosteni kaksi muuta teetuotetta ovat Forsmania. En käytä puolukkaa juuri koskaan ruoanlaitossa tai leivonnassa tai muutenkaan, ja pakkauksen ruusukoristeinen enkelietiketti on sitä tyylilajia, joka mua suorastaan ärsyttää (en tiedä miksi). Pussia nuuhkiessa siitä nousi kuitenkin niin kiva ja pehmeä puolukan ja vaniljan tuoksu, että päädyin ostamaan sen kokeiluun. Kastepisarateetä ostin saadakseni vaihtelua vähän suppeaksi jääneeseen maustamattoman vihreän teen valikoimaani. Huomasin paketteja katsellessani, että mustan teen juominen on jäänyt mulla viime aikoina tosi vähiin. Se on oikeastaan tosi sääli, ja asialle pitäisi varmaan tehdä jotain lähiaikoina. Ehkä käyn hakemassa vielä lisää tarjousteetä ja valitsen mukaan jotain mustaakin. :D

Yksin asuvana mulla on ollut mielenperukoilla ajatus, että tarvitsisin pienen teepannun, sillä omistamani pannut ovat yhden ihmisen juomille aika isoja. En ole etsiskellyt pannua kovin aktiivisesti, mutta törmäsin sellaiseen hortoillessani maanantaina ajankuluksi Tigerissa. Hinta ei ollut kova ja pannu oli sopivan kokoinen, joten tuumasin, että lähteköön mukaan. Seitsemällä eurolla sainkin varsin pätevän sihdillisen pikkupannun. Sihti on sen verran harva, että jos irtoteesi sattuu olemaan kovin hienojakoista, saatat saada lehtiä myös juomaasi, mutta kyllä tuolla perusforsmanit hyvin menevät, suurempilehtisistä laatutuotteista puhumattakaan. Tigerin valikoimat vaihtuvat minusta aika nopsaan tahtiin, joten edullisen pannun haluavien kannattaa varmaan käydä noutamassa omansa mahdollisimman pian. Mäkin vielä pohdin, pitäisikö noita itse asiassa olla varmuuden vuoksi kaapissa toinenkin.

Tällaista tänään. Toista blogiani seuraavat tietävät, että olen äskettäin eronnut ja siksi postaaminenkin on jäänyt vähemmälle, mutta nyt kun elämä alkaa taas voittaa, yritän taas päästä itseänikin miellyttävään postaustahtiin. Toiveita ja ideoita teeaiheisiin juttuihin saa aina esittää! :)

Teearvostelu: Pukka Three Green Tea

Hairahduin ennen Prahan reissua taas kerran teehyllyille, vaikka omassa kaapissanikin on melkein yhtä laaja valikoima kuin tavallisessa ruokakaupassa. Ilman niitä Liptoneita toki. Tällä kertaa halusin kokeilla Pukka-merkin tuotteita, joita olin jo kauan kuolannut (ne paketit on niin kauniita!) mutta jättänyt ostamatta, koska ovat melko kalliita. Varsinkin ollakseen suurimmaksi osaksi mauste- ja hedelmähaudukkeita, eikä teetä, vaikka luomua ovatkin. Ensin ajattelin itselleni kovin tyypillistä valintaa, omena-kanelia, mutta sitten järkeilin, että ehkä on parempi ostaa lajitelma, jos kerran 20 pussista maksan melkein vitosen.

Niinpä päädyin sitten valitsemaan lajitelman, jossa on "kolminkertaisia" pusseja: kolmen mintun, kolmen fenkolin, kolmen tulsin ja kolmen inkiväärin haudukkeet sekä kolmen vihreän teelaadun sekoitus. En ole vieläkään ehtinyt maistella ajatuksen kanssa noita kaikkia, ja myönnettäköön, että esimerkiksi tuo minttutee vähän jännittää mua. Vaikka olen minttusuklaan suuri ystävä, kovin voimakas mentoli tekee minulle lähinnä huonon olon (opin olemaan lainaamatta poikaystävien suihkusaippuoita kun huomasin, että miesten pesuaineisiin usein lisättävä mentoli yhdistettynä höyryävän kuumaan suihkuun ei ole hyvä idea). Tulsi taas oli mulle aivan outo rehu. Googlaamalla selvisi, että se on Intiassa suosittu yrttikasvi, jota nimitetään myös pyhäksi basilikaksi. Hindut käyttävät sitä osana uskonnollisia rituaaleja, mutta sitä pidetään myös lääkekasvina.

Mietin pitkään, miten käsittelen pussilajitelmaa blogissa. Viiden tuotteen arvioiminen samassa postauksessa tekee vain sekavan vaikutelman, enkä toisaalta pidä järkevänä tehdä viiden postauksen sarjaa yhdestä teepaketista. Tee ja haudukkeet ovat makuasioita. Veikkaan, että jos joku inhoaa inkivääriä ja fenkolia yli kaiken, mun arvioni niistä tuskin vaikuttaa ostopäätökseen yhtään mitenkään. Päädyin siis arvioimaan tuon vihreän teesekoituksen ja kirjoittamaan sen perusteella saamani yleiskuvan Pukan tuotteiden laadusta. Palaan yksittäisiin haudukemakuihin sitten, kun kuitenkin joskus sorrun ostamaan sen omena-kanelin.

PERUSTIEDOT

Mitä: Lajitelma Pukan haudukkeita ja vihreää teetä, arvion kohteena Three Green Tea, joka on sekoitus Senchaa, Oothua ja Suoi Gangia.

Mistä: Pukkaa myyvät Punnitse&Säästä, Ruohonjuuri, todennäköisesti myös muut ekokaupat ja hyvällä tuurilla jopa isommat marketit. Valikoima todennäköisesti vaihtelee.

Hintahaarukka: 4-6 € / 20 pss

Pukka on tehnyt sen virheen tässä lajitelmassa, että samaan pakettiin on ängetty monta aika vahvaa maustetta. Vaikka pussit ovat yksittäispakattuja, hajut sekoittuvat. Vihreä tee tuoksuu fenkolille. Itse asiassa kaikki lajitelman pussit tuoksuvat sille, enemmän tai vähemmän. Ei hyvä. Seuraava virhe on, että Three Green -pussissa lukee käytettyjen teelaatujen lisäksi whole leaf tea, jonka ainakin minä ymmärrän siten, että siellä narun päässä pitäisi roikkua ihan teelehden näköisiä lehtiä. Sitä sorttia, jota löytyy irtoteepaketista. Myönnettäköön, että olen nähnyt pienemmäksikin jauhettua teepölyä (Lipt...siis eräiden tiettyjen merkkien pusseissa), mutta kyllä nuo nyt oli aika kaukana ihan oikeista teelehdistä. Ei hyvä.

Myönnän odottaneeni Pukalta paljon enemmän. Tuotteet ovat hintavia ja luomua, joten odotin saavani vähintään jotakin Clipperin tasoista. Vihreä teesekoitus maistuu kyllä hassulla tavalla hippimäisen luomulta: se ei tuo mieleen feng shuita ja teeseremoniaa, vaan joogan ja ayurvedan. Johtunee osittain läpitunkevasta fenkolin tuoksusta. Siinä ei sinällään ole mitään pahaa, että tee sijoittuu mielessäni enemmän Intiaan kuin Kiinaan tai Japaniin, mutta läpitunkeva stereotypia rastapäisistä vegaaneista litkimässä Pukkaa joogamaton päällä on vähän ikävä. Ei vihreä tee saisi herättää tällaisia osoittelevia mielikuvia; sen pitäisi olla universaali juoma.

Vihreänä pussiteenä maku taas jää aika mitäänsanomattomaksi. Teeltä se toki maistuu enemmän kuin monien halvempien merkkien vihreät versiot. Ehkä vain kuvittelen, mutta tuntuu, että tämä tee kitkeröityy pussiteeksi vähän turhan helposti, ihan vaan seistessään hetken mukissa. Ja mä sentään pidän pienestä kitkerästä vivahteesta vihreässä teessä. Kitkeröitymistaipumus saattaa toki kertoa siitä, että pussissa on vähän laadukkaampaa ja siksi huolellisempaa hauduttamista vaativaa tavaraa, mutta sitten taas pussin ylimalkaiset haudutusohjeet eivät ole sen seikan kanssa missään linjassa.

Plussaa tuotteet saavat tietenkin luomutuotannosta ja Fairtrade-merkinnöistä sun muista sertifikaateista. Ne tosin nostavat osaltaan myös hintaa. Tiedän antavani Pukalle vielä uuden mahdollisuuden, mutta ensimmäinen kokeilu ei oikein vakuuttanut. Myönnän olevani sekä hieman yllättynyt että varsin pettynyt.

TUOMIO

Plussat: Eettinen tuotantotapa ja kaunis pakkaus.

Miinukset: Epäonnistunut lajitelma: voimakkaiden mausteiden hajut sekoittuvat toisiinsa, teen maku ja laatu eivät vastaa hinnan asettamia odotuksia.

Ostaisinko uudestaan: En tätä nimenomaista lajitelmaa.

Arvosana (1-5): 2

Teetä kahvilassa: Tampereen Vohvelikahvila

Ennen Prahan reissua piipahdin Vohvelikahvilassa. Siis siinä Ojakadun versiossa, vohvelikahviloita kun on Tampereella kaksi, eivätkä ne käsittääkseni ole samaa firmaa, vaan toistensa kilpailijoita. Ojakadun paikka mainostaa itseään "aitona ja alkuperäisenä". Paikka on pieni ja suosittu: varsinkin kesäisin olen monta kertaa osunut sinne niin, että kaikki pöydät ja tuolit ovat varattuna. Eikä toisaalta ihme, sillä vohvelit ovat ihania ja ne tarjoillaan runsaan kermavaahtovuoren kera. Paitsi suolaiset versiot tietysti. Vaikka tälläkin kertaa toki söin omenavohvelin, tarkastelin paikkaa eritoten teenjuojan näkökulmasta.

Sanottakoon, että mä en oikein tähän asti ole perustanut sitruuna- tai limeteestä. Vohvelikahvilan irtoteevalikoiman nähtyäni uskaltauduin kuitenkin tällä kertaa testaamaan vihreää sitrusteetä. Tarjolla oli laatikollinen pussiteetä: perus-Twiningseja ja -Nordqvisteja. Tiskin takana lasipurkeissa esitelty irtoteevalikoima haiskahti vahvasti Forsmanille (kuvaannollisesti toki), mutta siinähän ei sinänsä ole mitään pahaa. Irtoteet ovat vihreitä tai mustia, ja myös rooiboksen juojat on huomioitu. Teevalikoima ei siis ole erityisen omaperäinen tai rohkea, mutta kuitenkin aivan riittävän hyvä. Etenkin siihen nähden, että kahvilan päätuote todella ovat vohvelit, eikä kahvi, tee ja niiden kanssa puputettavat kakut ja pullat.

Mulle kerrottiin, että Vohvelikahvila hankkii teensä sikäli "fiilispohjalta", että välillä saatetaan kokeilla jotakin uutta, mutta jos jonkin teelaatu on suosittu, se ilman muuta pidetään valikoimissa. Ostaessani yhden mukillisen teetä lehdet tulivat käytännöllisesti pihdeissä (teetä ei siis ollut saatavana valmiiksi haudutettuna) ja vesi oli oikean lämpöistä. Se, mikä mua erityisesti ilahdutti, oli että pannullinenkin teetä tulisi teepannussa eikä pressopannussa. Tässä on toki eri koulukuntia ja mieltymyksiä, mutta mua suoraan sanoen hirvittää ajatus herkkien teelehtien pahoinpitelystä kahvin valmistukseen tarkoitetussa pressopannussa. Kahvilayrittäjät: älkää tehkö sitä. Tai no jos ainoa toinen vaihtoehto on pelkästään Liptonin pusseista koostuva valikoima, niin tehkää, mutta oikeasti pari kunnollista teepannua ei ole kovin iso sijoitus.

Ja se sitrustee? Ei se oikeasti ollut pahaa! Monesti sitrusteet jättävät hampaisiini tahmean tunteen, mikä on siis pääsyy siihen, miksen oikein pidä niistä, mutta tämä nimenomainen versio oli oikein hyvää. Ei pistävän sitruunaista, vaan sellaista sopivan pehmeää. Ja vohveleista en valita koskaan. Ei mua oikeastaan muu jäänyt hämäämään kuin paikan hinnastossa oleva pieni epäloogisuus: santsikupillinen kahvia oli merkitty 50 sentin hintaiseksi, mutta teen kohdalla tällaista vaihtoehtoa ei edes tarjottu. Hassua, kun kyse olisi kuitenkin lähinnä kuumasta vedestä; samasta pussista tai irtoteeannoksestahan hauduttaa ihan hyvin vielä toisenkin kupin. Ehkäpä kyseessä on kuitenkin vain pieni ajatusvirhe tai huolimattomuus. :)

Teenjuojan Praha

Okei, otsikko lupaa ehkä vähän enemmän kuin mitä tässä postauksessa taannoisen reissuni perusteella kerron, mutta ainakin yritän parhaani. Ja toisaalta, kokemuksethan ovat henkilökohtaisia, eikä niistä voi kiistellä ja niin edespäin...

Reissasimme tosiaan poikaystäväni kanssa ennen joulua Tšekin pääkaupunkiin Prahaan, jossa ajatuksena oli perinteisten turistikohteiden katselun lisäksi kierrellä joulutoreja. Ja teehuoneita, mä kun olin lukenut niitä olevan kaupungissa jonkun verran ja innostuin tietysti entisestään. Aluksi on pakko sanoa, että kun lähdet Prahaan etsimään teehuoneita, on ihan sama, suunnitteletko etukäteen, missä paikoissa käyt ja missä et, vai kierteletkö kaupunkia ja yrität bongailla kylttejä, joissa lukee čaj (tee) tai čajovna (teehuone). Homma nimittäin luisuu joka tapauksessa jälkimmäiseen, ellet tunne joko kaupunkia tai tsekkiläistä katujen merkitsemistapaa todella hyvin. Mulla tosiaan oli merkittynä karttaan muutama teehuone ihan esimerkin vuoksi, mutta onnistuimme löytämään niistä vain yhden, ja sekin oli sen näköinen, ettei ole ollut auki aikoihin. Oikeastaan kaikki teekaupat ja -huoneet, joissa kävimme, löysimme sattumalta. Kyllä niitä siinä kaupungissa siis on. Kuvausolosuhteet ja -välineistöni eivät valitettavasti oikein sopineet yhteen, joten kuvat ovat lähinnä pieniä yksityiskohtia.

Ehkä helpoimmin löydettävä teehuone, Dobrá čajovna, sijaitsee melkeinpä Prahan ytimessä, Venceslauksen aukion vieressä. Me satuimme sinne sellaiseen aikaan, että paikka oli suht täynnä paikallista väkeä. Myytti murtuu: tsekit juovat muutakin kuin olutta! Poikaystäväni jätti vastuun teen tilaamisesta minulle, mutta esitti toiveen saada vihreää teetä. Tilasin siis banchaa (japanilaisten vihreää "arkiteetä"), mikä oli minulta typerä virhe - mieshän ei ollut juonut vihreää teetä kuin pussimuodossa, jossa se maistuu aivan toiselle kuin kunnolla haudutettuna irtoteenä. Ja eihän se oikein kuulemma hyvää ollut.

No, oppia ikä kaikki, tosin itse kyllä pidin teestä. Paikan henkilökunta oli kovin kiireistä suuren väkimäärän takia, mutta varsinkin nuoremmat työntekijät olivat oikein ystävällisiä. Heidän esimiehekseen olettamani herrahenkilö, joka sattui palvelemaan minua ostaessani teetä kotiin vietäväksi, taas oli sitä vähemmän asiakaspalveluhenkistä sorttia. Kielimuuri aiheutti pienen väärinkäsityksen, jonka seurauksena sain osakseni suoranaista vittuilua. Lisäksi Dobrá čajovna oli teehinnoiltaan kallein, josta mitään ostin, vaikka näkyi se toki sitten laadussakin. Paikka sinällään on oikein viehättävä - ja sen verran hämärä, ettei sisätiloissa voinut haaveillakaan käsivaralla kuvaamisesta ilta-aikaan. Enkä mä siltä kyseenalaiselta asiakaspalveluosaajalta olisi uskaltanut kysyäkään, vaikka Prahassa kyllä muuten suhtauduttiin kuvausaikeisiini suopeasti.

Jos nyt Dobrá čajovna ei ihan tahrattoman positiivista vaikutelmaa antanutkaan, löytyi niin ikään keskustan tuntumasta paikka, johon suorastaan rakastuin. Paikan nimi on ilmeisesti vain yksinkertainen Čaj, ja sillä on myös verkkokauppa. Mutta se liike! Se on ihanan valoisa, rauhallinen, yksinkertaisen tyylikäs, ja siellä on akvaario. Työntekijätkin olivat ystävällisiä ja avuliaita (ja okei, myönnetään että tiskin takana seissyt mies oli ihan komeakin). Täällä joimme minun valitsemaani valkoista teetä, josta poikaystävänikin piti. Teen nauttimista varten kipusimme teehuoneen pienelle ullakolle istumaan. Sielläkin oli hämärää: ilmeisesti tsekkien mielestä teetä ei kuulu nauttia kirkkaassa valaistuksessa. Tai jotain. Paikan teet olivat varsin edullisia, mutta teetarvikkeet taas ylittivät rajatun budjettini roimasti - ne kun olivat ymmärtääkseni suoraan Japanista tuotua käsityötä, mikä toki selittää hinnan. Paksummalla lompakolla olisin varmaan ostanut koko puljun tyhjäksi.

Mä en pahemmin ole Keski-Euroopassa reissanut, ja olin aivan autuaan tietämätön saksalaisesta ketjusta nimeltä TeeGschwender. Sillä on Prahassa myymälä, jossa on isot valikoimat teetä ja jonkun verran myös teetarvikkeita. Firman jouluteetä sai maistaa ilmaiseksi ja kaikkia myynnissä olevia irtoteelaatuja sai haistella hyllyn reunalla olevista näytepurkeista. Kun pyysin luvan kuvata, prahalaiseksi suorastaan poikkeuksellisen englanninkielentaitoinen myyjätär antoi hymyillen luvan, kertoi mihin voin halutessani lähettää ottamiani kuvia ja haki minulle kirjasen, joka kertoi firmasta ja sen teevalikoimasta - ja itse asiassa ilahduttavasti myös teestä ja sen viljelystä yleiselläkin tasolla. Maistamani teet nyt eivät mitään hirveän erikoisia olleet - ei toki pahaakaan, mutta samalla tavalla vähän "kaupallisen makuista" kuin vaikka Nordqvist ja Forsman täällä meillä. Teetä en sieltä siis ostanut, mutta jotakin muuta kyllä. Siitä lisää tuliaispostauksessa, kun saan sen joskus naputeltua. (Mainittakoon, että postauskenttään liittämiäni kuvia yhtäkkiä hukkaava Blogger ei ainakaan tee hommasta yhtään helpompaa.)

Himoitsin toki teetarvikkeita monessakin paikassa, mutta oli nämä TeeGschwenderinkin kupit ja pannut aika ihania. Varsinkin nuo valkoiset kukkakoristeiset olivat minusta ihania; poikaystäväni suosikki taas oli tuo ylemmän kuvan lohikäärmekuvioinen. Hinta oli kuitenkin sen verran kova ja materiaali turhan herkkää lentokoneessa kuljetettavaksi, että jätimme posliiniastiat ostamatta. Toisissa olosuhteissa olisin...no te tiedätte.

Osuimme toki vielä pariin muuhunkin paikkaan. Toinen oli piskuinen ja pirun kallis, vähän englantilaistyylinen laatuteekauppa Vltavan rantamilla, toinen hämärä ja hiljainen teehuone hotellimme lähellä vähän sivummalla keskustasta. Ensimmäisessä kävimme vain kääntymässä, toisessa jutustelin mate-astioista tiskin takana seisseen nuoren miehen kanssa. Sen lisäksi, että poika puhui aika huonoa englantia, hän ei selvästikään olisi osannut vastata kysymyksiini edes äidinkielellään, ja oli muutenkin kovin nuoren oloinen pyörittämään teehuonetta yksinään - siellä kun ei siis ollut ketään muita, ei asiakkaita eikä työntekijöitä. Tuumasimme poikaystäväni kanssa, että poika taisi olla vanhempiaan tuuraamassa, kun nämä olivat joululomalla.

Mutta jotta kuva ei jäisi liian ruusuiseksi: teetä kyllä saa Prahassa melkeinpä joka kuppilassa, mutta jos ihan kunnon teetä haluat, mene teehuoneeseen. On vähän hassua, että kaupungissa selvästi on ihan oikea teekulttuurikin, mutta se elää vain noissa pienissä aiheeseen erikoistuneissa liikkeissä. Tavallisessa kahvilassa saat todennäköisesti eteesi ihan sen saman kuin niin usein Suomessakin: kupin kuumaa vettä ja teepussin.

Tarinoita teen synnystä

Heipparallaa ja oikein mukavia vuoden viimeisiä päiviä kaikille! Mun piti itse asiassa julkaista tämä postaus jo melkein pari viikkoa takaperin, mutta matkavalmisteluiden lomassa unohdin sitten viimeistellä tekstin ja niinpä se jäi luonnokseksi aina tähän päivään asti. Ennen aattoa kävimme nimittäin poikaystäväni kanssa viikon reissulla Prahassa, ja takaisin oman koneeni ääreen (lue: kirjoittamisen mahdollistavaan yksinäisyyteen) kotiuduin vasta eilen. Teeaiheinen matkapostaus (tai mahdollisesti parikin) on tulossa, kun saan muistikortillisen Prahan-kuvia raakattua, mutta sitä ennen jotain ihan muuta.

Teetä on käytetty Aasiassa lääkkeenä ja myöhemmin ihan vaan ylellisenä nautintoaineena jo pieni ikuisuus. Ihan tarkkaa, luotettavaa historiatietoa siitä, koska teelehtien pureskelun rinnalle tuli teejuoma ja sen nauttiminen ei kai ole, mutta kuten arvata saattaa, perinteisillä teemailla Kiinalla ja Japanilla (monilla muillakin toki) on lukuisia taruja, legendoja ja kertomuksia teestä ja sen historiasta. Tein pientä tiedonhakua ja kokosin joitakin tarinoita teejuoman synnystä tähän postaukseen.

Ehkä tunnetuin teen syntyperää selittävä tarina kertoo kiinalaisesta tarukeisarista nimeltä Shennong. Joissakin versioissa hänet nimetään myös kiinalaisen lääketieteen isäksi, joka testaili kansansa puolesta luonnon antimien soveltuvuutta ihmisravinnoksi. Hänellä kun oli läpinäkyvä vatsa, jonka kautta oli mahdollista tarkkailla popsittujen ainesten vaikutuksia elimistössä. Ja myrkytyksiähän moisesta leikistä seurasi, kuulemma pahimmillaan kymmeniä kertoja päivässä. Kiinalaisten mukaan vuonna 2737 eaa. kävi niin, että Shennong keitteli vettä, sopivasti juuri teepuun alla, ja tuulenpuuska lennätti muutaman lehden kiehuvaan veteen. Siitä muodostui juoma, joka tuoksui keisarin mielestä miellyttävältä ja maistelun jälkeen osoittautui vielä virkistäväksikin. Auttoipa se sitten myrkytystiloihinkin, tosin ei sekään ihan kaikkeen tepsinyt: keisarin kohtaloksi koitui supermyrkyllisen tuhatjalkaisen maistelu.

Jos edellinen kuulostikin epäuskottavalta, niin pistetään vielä paremmaksi. Japanilainen tarina nimittäin kertoo teen syntyneen aika paljon...noh, brutaalimmalla tavalla, jos näin voidaan sanoa. Kertomuksen päähenkilönä on buddhalainen munkki, joissakin tarinoissa jopa niinkin arvostettu hahmo kuin chan- eli zen-koulukunnan perustajana pidetty Bodhidharma. Hän päätti omistaa seitsemän vuotta elämästään vain ja ainoastaan meditointiin ja rukoukseen - ja siis ihan tosiaan seitsemän vuotta ja joka sekunti: nukahtaa ei sopinut. Paitsi että viiden vuoden kuluttua se unikin ihan väkisin sitten tuli (ylläri), mistä munkki syvästi järkyttyi ja päätti kurittaa itseään veistelemällä silmäluomensa irti. Viskattuaan luomet maahan hän huomasi niiden muuttuneen teenlehdiksi - toisissa versioissa suoraan teentaimiksi - joiden pureskelu tai valmistaminen juomaksi sai munkin tuntemaan olonsa pirteämmäksi. Ja taas jaksoi valvoa.

Sitten on toki olemassa paljon simppelimpikin versio. Siinä aivan tavallinen kiinalainen mies nimeltään Shien Non Shei käppäili pitkin kylänraittia, jostakin kumman syystä ilmeisesti suu ammollaan, sillä tarun mukaan hän tuli vahingossa maistaneeksi teepuun lehtiä. No joo, tarkemmin ottaen hänen kengälleen kuulemma leijaili teenlehti, ja jonkun version mukaan tämä tapahtui vuoristossa vaellellessa, ja mukana oli miehen koko perhe. Janoinen Shien Non Shei puristeli lehteä ja maistoi siitä valunutta mehua. Se maistui kitkerältä, mistä mies päätteli, että se voisi olla hyvinkin terveellinen ja lääkkeeksi sopiva aine, ja keitteli lehtiä vedessä teejuomaksi.

Mun suosikkini on näistä on tuo viimeinen, ehkä kahta muuta vähemmän tunnettu tarina, lähinnä siksi, että Shien Non Shei vaikuttaa sen perusteella minusta jotenkin hellyttävältä tapaukselta. Legendojen päähenkilöiden uskomaton itsesuojeluvaiston puute on suorastaan viihdyttävää. En mä nyt välttämättä lähtisi itse janoani sammuttamaan ensimmäisellä lehdellä, joka tossulleni sattuu tipahtamaan. Mun tuurillani kyseessä olisi joku ultratappava myrkkypuska, mutta onneksi tälle kaverille kävi legendassa paremmin.

Löysittekö te oman suosikkitarinanne vai onko lempilegendanne teen synnystä jokin ihan muu?

Teearvostelu: Forsman Mate Mansikka-Granaattiomena

Tiedän tietäväni teestä todennäköisesti aika paljon enemmän kuin keskiverto suomalainen. Siis teestä: haudukkeita eli teepensaan lehtiä sisältämättömiä "teejuomia" käytän loppujen lopuksi aika vähän. Enkä mä siltikään mikään asiantuntija ole; paljon on vielä opittavaa ja maistettavaa. Mate oli yksi sellainen, josta tiesin toki jotakin, mutta jota en ennen blogin perustamista ollut vielä ehtinyt maistaa. Karmeasta Lipton-kokeilustani karaistuneena tuumin, että ei se ainakaan sitä moskaa hirvittävämmältä voi maistua, ja niinpä kävin sitten hakemassa pussin Forsmanin Mate-hauduketta. Tosin maustettuna, ihan vaan varmuuden vuoksi.

Mate (tai maté tai yerba maté) on Argentiinan kansallisjuoma. Oikeastaan mate tarkoittaa alunperin kai kurpitsaa, josta juomalle valmistettiin muinoin astia. Kasvi, jonka lehdistä juoma uutetaan, on nimeltään yerba. Perinteinen tapa juoda matea on varsin sosiaalinen: seurueella on yksi yhteinen kuppi, josta kukin imee vuorollaan juomaa yhteisellä pillillä, bombillalla. Joidenkin mielestä rituaali kuulostaa tietenkin epähygieeniseltä ja sivistymättömältä. Itsehän laittaisin näiden arvostelijoiden asemassa suuta soukemmalle, ennen kuin joku ehtii muistuttaa, miten Suomessa on käyty tanssilavan takana ottamassa huikkaa yhteisestä taskumatista. Siinä voidaan sitten keskustella sivistyneisyydestä, kun argentiinalainen nauttii rauhassa mateaan ja suomalainen esittää jotakin valssin ja jenkan sekoitusta muistuttavaa koreografiaa tanssilavan keskisalkoa vasten.

PERUSTIEDOT

Mitä: Mate-hauduke mansikka- ja granaattiomenaöljyllä, mansikan paloilla ja ruusun terälehdillä maustettuna

Mistä: Punnitse&Säästä, mahdollisesti myös muut ekokaupat ja hyvällä tuurilla Forsmania myyvät marketit

Hintahaarukka: 2-4 € / 60 g

Matea pidetään jonkinlaisena superjuomana. Sen lisäksi, että siinä on reippaasti kofeiinia, sen sanotaan sisältävän paljon antioksidantteja, lisäävän kylläisyyden tunnetta ja jopa parantavan mielenterveyttä. Onpa joku sanonut sen toimivan lääkkeenä siihen olotilaan, joka taskumattinsa itsekseen tyhjentäneellä suomalaisella todennäköisesti on seuraavana aamuna. Kofeiinin määrä on pienempi kuin kahvissa, mutta suurempi kuin teessä. Teen kofeiinin tavoin maten kofeiini vaikuttaa kuitenkin hitaammin: piristävä vaikutus ei tule kahvimaisena "piikkinä", vaan hitaammin ja lempeämmin. Tämä tosin perustuu lukemaani, eikä omaan kokemukseeni, koska inhoan kahvin hajuakin, enkä ole sitä koskaan pientä maistamista enempää juonut. 

En tiennyt olevani erityisen herkkä kofeiinille (olen mä ihan hyvin Red Bullistakin joskus selvinnyt), mutta ensimmäisen mate-kupilliseni jälkeen minä 22-vee vanhuskin ymmärsin ehkä hiukan paremmin, mitä on tämä energiajuomia litkivien ipanoiden rakastama pärinä. Enkä ole ihan varma, pidänkö sitä hyvänä vai huonona asiana - noin niin kuin nuorison kanssa työskentelevien aikuisten kannalta. Aikuisena ihmisenä minä pystyn kyllä kanavoimaan ylimääräisen energiani johonkin hyödylliseen, mutta äänenmurrostaan vielä odottelevasta Eetu-Anselmista en menisi takuuseen.

Mate näyttää kuivana lähinnä pieneksi rouhitulta vihreältä teeltä. Ja mukiinhan niitä lehtiä sitten päätyi, koska mikään teepallo ei ole niin tiivis, että pitäisi tuota purua sisällään. Seuraavalla kerralla harkitsen vakavasti haudutuspussia. Koska ostin maustetun tuotteen, päällimmäinen tuoksu on makea, muttei mielestäni keinotekoisen oloinen mansikan ja granaattiomenan sekoitus. Mukana on kuulemma myös ruusun terälehtiä, mutta niiden olemassaoloa en olisi kyllä tiennyt millään, ellei pussin kyljessä olisi asiasta mainittu. Mukissakin mate-juoma muistuttaa vihreää teetä, ollen tosin ehkä vähän kirkkaamman sävyistä.

Sanovat, että mate on kahvinjuojille helppo juoma, koska se on kitkerää. En mä sellaista havainnut, joskin asiaan saattaa vaikuttaa se, että teen tavoin pihdeistä haudutettu mate on vähän eri juttu kuin perinteisesti pillillä ryystetty versio. Kyse voi olla myös tottumuksesta, koska tykkään hauduttaa teetäni pitkään ja silloin mukaan tulee toisinaan myös pieni kitkeryys. Mukana olevat makuaineetkin varmaan vähän pyöristävät maten ominaismakua, joskin olin havaitsevinani jälkimaussa lempeää karvautta (voiko näin edes sanoa? :D), jota en ennen ole maistanut. Kokonaisuutena mä en osaa sanoa tästä oikein mitään. Ei se pahaa ollut, kyllä sitä juo. Mutta jokin siinä jäi vähän mitäänsanomattomaksi ja juoman jälkeen suussa on sellainen jännä, tahmean kuivakka tunne. Liekö syynä sitten kokemattomuuteni maten kanssa.

TUOMIO

Plussat: Sopivan hintainen pakkaus maten kokeiluun, ei esanssiset makuaineet 

Miinukset: Vähän mitäänsanomaton maku, kofeiinipitoisena ei sovi kaikille

Ostaisinko uudestaan: Pienin varauksin kyllä

Arvosana (1-5): 3

Teearvostelu: Lipton Vanilla Caramel

Ne, jotka tuntevat minut oikeassa elämässä, saattavat tietää, että minä ja Lipton emme ole ylimpiä ystäviä. Tässä taloudessa ei hirveän usein sen merkin litkuja lipitetä: ne maistuvat minusta kerta kaikkiaan karmealta. Toki olen aloittanut teenjuontini ah, niin tyypillisesti Yellow Labelista, mutta siinä vaiheessa kun uskalsin siirtyä muiden merkkien ja laatujen pariin, tuli Liptonista nopeasti inhokkini ja kysyvälle neuvon aina, että ota mieluummin jotain muuta. Se on kuitenkin todellisuutta, että Lipton on teealalla iso nimi, joten pakkohan se oli jossain vaiheessa kohdata. Olihan siitä jo ehtinyt vierähtää kolmisen vuotta, kun viimeksi ostin jotakin Lipton-merkkistä. Kaikkeen sitä ihminen ryhtyy bloginsa takia.

Vannon pyhästi, että kaikin puolin yritin suhtautua teehen positiivisesti. Ihan todella yritin. Ja toivoin kovasti, että voisin sanoa tässä postauksessa, että ei se ollut ihan niin pahaa kuin odotin. Mutta kun se oli, enkä ole edes yllättynyt. Lipton taitaa olla yksi näkyvimpiä teemainostajia Suomessa ja nämä "jälkiruokateet" tuntuvat nyt olevan se ykköstuote (jos muistatte sen mainoksen, jossa naiset pureskelevat teekuppejaan). Siksi valitsin tänään kaupassa käydessäni valikoimasta sen, joka kuulosti mielestäni vähiten yököttävältä ja valmistauduin henkisesti maistamaan sitä.

PERUSTIEDOT

Mitä: Musta tee karamelli- ja vaniljamausteilla

Mistä: Melkeinpä kaikki ruokakaupat

Hintahaarukka: 2-4 € / 20 pss

Paketti rehvastelee oikein erikseen sillä, että tässä teessä on aitoa vaniljaa. Tuumin, että ehkäpä tämä ei ole sitten ihan niin esanssista kuin odotin. Avasin laatikon ja odotin vaniljaista tuoksua - joskus kun vahvasti maustettu pussitee tuoksahtaa aromiaineilleen jo pahvipaketin ulkopuolelta haistellen. No ei muuten tässä tapauksessa. Tympeä, ei erityisen korkeaa laatua henkivä mustan teen haju oli ainoa, mitä ensimmäisillä nuuhkaisuilla sain tuotteesta irti. Pyramidipussi piti melkein tunkea sieraimeen, jotta erotin vaniljan ja karamellin. Niistäkin erotin lopulta vain jälkimmäisen, ylimakean karamellintuoksun. 

Katsoin pakkausselosteesta, että missäs se vanilja sitten on, ja siellähän sitten seisoi, että jonkin tarkemmin määrittelemättömän "aromin" (18 %) lisäksi tätä kovasti kehuttua aitoa vaniljaa löytyy teestä ruhtinaalliset 0,4 %. Ei ihme, ettei osunut nenään. Yleensähän toki kannatan sen verran mietoja mausteita, että teen maku pääsee oikeuksiinsa, mutta tässä tapauksessa toivoin vähän muuta, kun tiesin jo valmiiksi, että Liptonin tee ei parhaissakaan oikeuksissaan juuri vakuuta. Saataisiinkohan näihin joskus joku EU-direktiivi, että jos mainostat teessäsi olevan aitoa vaniljaa, se pitäisi olla myös maistettavissa ja haistettavissa tuotteestasi?

Edellinen virke jo paljastaakin, että eihän se vanilja sieltä teestä sitten maistunut. Karamelli kylläkin, ja nyt hei hyviä uutisia teetänsä sokeroiville: voitte jättää ylimääräiset sakkaroosit tästä teestä pois, jos erehdytte ostamaan. Oli meinaan hiukkasen makeaa tavaraa. Tunkkaisen makuista mustaa teetä ja äklömakeaa esanssia. Päätäni ihan oikeasti särkee tämän jälkeen. Tajuan kyllä, että jonkun mielestä on kiva juoda jotain lämmintä ja makeaa, mutta meillä on glögi ja kaakao ja oikeasti laadukkaita teelaatuja, joita voi sitten makeuttaa itse. Jos minulta kysytään, Liptonilla olisi vielä aika paljon tuotekehitystä tehtävänä ennen kuin neuvoisin ostamaan heidän tuotteitaan.

TUOMIO

Plussat: Rainforest Alliancen merkintä on ainoa plussa, jonka tälle voin antaa. 

Miinukset: Maku, haju (tai hajuttomuus), minusta aika harhaanjohtava aidon vaniljan mainostaminen

Ostaisinko uudestaan: En

Arvosana (1-5): 1