Tarinoita teen synnystä

Heipparallaa ja oikein mukavia vuoden viimeisiä päiviä kaikille! Mun piti itse asiassa julkaista tämä postaus jo melkein pari viikkoa takaperin, mutta matkavalmisteluiden lomassa unohdin sitten viimeistellä tekstin ja niinpä se jäi luonnokseksi aina tähän päivään asti. Ennen aattoa kävimme nimittäin poikaystäväni kanssa viikon reissulla Prahassa, ja takaisin oman koneeni ääreen (lue: kirjoittamisen mahdollistavaan yksinäisyyteen) kotiuduin vasta eilen. Teeaiheinen matkapostaus (tai mahdollisesti parikin) on tulossa, kun saan muistikortillisen Prahan-kuvia raakattua, mutta sitä ennen jotain ihan muuta.

Teetä on käytetty Aasiassa lääkkeenä ja myöhemmin ihan vaan ylellisenä nautintoaineena jo pieni ikuisuus. Ihan tarkkaa, luotettavaa historiatietoa siitä, koska teelehtien pureskelun rinnalle tuli teejuoma ja sen nauttiminen ei kai ole, mutta kuten arvata saattaa, perinteisillä teemailla Kiinalla ja Japanilla (monilla muillakin toki) on lukuisia taruja, legendoja ja kertomuksia teestä ja sen historiasta. Tein pientä tiedonhakua ja kokosin joitakin tarinoita teejuoman synnystä tähän postaukseen.

Ehkä tunnetuin teen syntyperää selittävä tarina kertoo kiinalaisesta tarukeisarista nimeltä Shennong. Joissakin versioissa hänet nimetään myös kiinalaisen lääketieteen isäksi, joka testaili kansansa puolesta luonnon antimien soveltuvuutta ihmisravinnoksi. Hänellä kun oli läpinäkyvä vatsa, jonka kautta oli mahdollista tarkkailla popsittujen ainesten vaikutuksia elimistössä. Ja myrkytyksiähän moisesta leikistä seurasi, kuulemma pahimmillaan kymmeniä kertoja päivässä. Kiinalaisten mukaan vuonna 2737 eaa. kävi niin, että Shennong keitteli vettä, sopivasti juuri teepuun alla, ja tuulenpuuska lennätti muutaman lehden kiehuvaan veteen. Siitä muodostui juoma, joka tuoksui keisarin mielestä miellyttävältä ja maistelun jälkeen osoittautui vielä virkistäväksikin. Auttoipa se sitten myrkytystiloihinkin, tosin ei sekään ihan kaikkeen tepsinyt: keisarin kohtaloksi koitui supermyrkyllisen tuhatjalkaisen maistelu.

Jos edellinen kuulostikin epäuskottavalta, niin pistetään vielä paremmaksi. Japanilainen tarina nimittäin kertoo teen syntyneen aika paljon...noh, brutaalimmalla tavalla, jos näin voidaan sanoa. Kertomuksen päähenkilönä on buddhalainen munkki, joissakin tarinoissa jopa niinkin arvostettu hahmo kuin chan- eli zen-koulukunnan perustajana pidetty Bodhidharma. Hän päätti omistaa seitsemän vuotta elämästään vain ja ainoastaan meditointiin ja rukoukseen - ja siis ihan tosiaan seitsemän vuotta ja joka sekunti: nukahtaa ei sopinut. Paitsi että viiden vuoden kuluttua se unikin ihan väkisin sitten tuli (ylläri), mistä munkki syvästi järkyttyi ja päätti kurittaa itseään veistelemällä silmäluomensa irti. Viskattuaan luomet maahan hän huomasi niiden muuttuneen teenlehdiksi - toisissa versioissa suoraan teentaimiksi - joiden pureskelu tai valmistaminen juomaksi sai munkin tuntemaan olonsa pirteämmäksi. Ja taas jaksoi valvoa.

Sitten on toki olemassa paljon simppelimpikin versio. Siinä aivan tavallinen kiinalainen mies nimeltään Shien Non Shei käppäili pitkin kylänraittia, jostakin kumman syystä ilmeisesti suu ammollaan, sillä tarun mukaan hän tuli vahingossa maistaneeksi teepuun lehtiä. No joo, tarkemmin ottaen hänen kengälleen kuulemma leijaili teenlehti, ja jonkun version mukaan tämä tapahtui vuoristossa vaellellessa, ja mukana oli miehen koko perhe. Janoinen Shien Non Shei puristeli lehteä ja maistoi siitä valunutta mehua. Se maistui kitkerältä, mistä mies päätteli, että se voisi olla hyvinkin terveellinen ja lääkkeeksi sopiva aine, ja keitteli lehtiä vedessä teejuomaksi.

Mun suosikkini on näistä on tuo viimeinen, ehkä kahta muuta vähemmän tunnettu tarina, lähinnä siksi, että Shien Non Shei vaikuttaa sen perusteella minusta jotenkin hellyttävältä tapaukselta. Legendojen päähenkilöiden uskomaton itsesuojeluvaiston puute on suorastaan viihdyttävää. En mä nyt välttämättä lähtisi itse janoani sammuttamaan ensimmäisellä lehdellä, joka tossulleni sattuu tipahtamaan. Mun tuurillani kyseessä olisi joku ultratappava myrkkypuska, mutta onneksi tälle kaverille kävi legendassa paremmin.

Löysittekö te oman suosikkitarinanne vai onko lempilegendanne teen synnystä jokin ihan muu?

Teearvostelu: Forsman Mate Mansikka-Granaattiomena

Tiedän tietäväni teestä todennäköisesti aika paljon enemmän kuin keskiverto suomalainen. Siis teestä: haudukkeita eli teepensaan lehtiä sisältämättömiä "teejuomia" käytän loppujen lopuksi aika vähän. Enkä mä siltikään mikään asiantuntija ole; paljon on vielä opittavaa ja maistettavaa. Mate oli yksi sellainen, josta tiesin toki jotakin, mutta jota en ennen blogin perustamista ollut vielä ehtinyt maistaa. Karmeasta Lipton-kokeilustani karaistuneena tuumin, että ei se ainakaan sitä moskaa hirvittävämmältä voi maistua, ja niinpä kävin sitten hakemassa pussin Forsmanin Mate-hauduketta. Tosin maustettuna, ihan vaan varmuuden vuoksi.

Mate (tai maté tai yerba maté) on Argentiinan kansallisjuoma. Oikeastaan mate tarkoittaa alunperin kai kurpitsaa, josta juomalle valmistettiin muinoin astia. Kasvi, jonka lehdistä juoma uutetaan, on nimeltään yerba. Perinteinen tapa juoda matea on varsin sosiaalinen: seurueella on yksi yhteinen kuppi, josta kukin imee vuorollaan juomaa yhteisellä pillillä, bombillalla. Joidenkin mielestä rituaali kuulostaa tietenkin epähygieeniseltä ja sivistymättömältä. Itsehän laittaisin näiden arvostelijoiden asemassa suuta soukemmalle, ennen kuin joku ehtii muistuttaa, miten Suomessa on käyty tanssilavan takana ottamassa huikkaa yhteisestä taskumatista. Siinä voidaan sitten keskustella sivistyneisyydestä, kun argentiinalainen nauttii rauhassa mateaan ja suomalainen esittää jotakin valssin ja jenkan sekoitusta muistuttavaa koreografiaa tanssilavan keskisalkoa vasten.

PERUSTIEDOT

Mitä: Mate-hauduke mansikka- ja granaattiomenaöljyllä, mansikan paloilla ja ruusun terälehdillä maustettuna

Mistä: Punnitse&Säästä, mahdollisesti myös muut ekokaupat ja hyvällä tuurilla Forsmania myyvät marketit

Hintahaarukka: 2-4 € / 60 g

Matea pidetään jonkinlaisena superjuomana. Sen lisäksi, että siinä on reippaasti kofeiinia, sen sanotaan sisältävän paljon antioksidantteja, lisäävän kylläisyyden tunnetta ja jopa parantavan mielenterveyttä. Onpa joku sanonut sen toimivan lääkkeenä siihen olotilaan, joka taskumattinsa itsekseen tyhjentäneellä suomalaisella todennäköisesti on seuraavana aamuna. Kofeiinin määrä on pienempi kuin kahvissa, mutta suurempi kuin teessä. Teen kofeiinin tavoin maten kofeiini vaikuttaa kuitenkin hitaammin: piristävä vaikutus ei tule kahvimaisena "piikkinä", vaan hitaammin ja lempeämmin. Tämä tosin perustuu lukemaani, eikä omaan kokemukseeni, koska inhoan kahvin hajuakin, enkä ole sitä koskaan pientä maistamista enempää juonut. 

En tiennyt olevani erityisen herkkä kofeiinille (olen mä ihan hyvin Red Bullistakin joskus selvinnyt), mutta ensimmäisen mate-kupilliseni jälkeen minä 22-vee vanhuskin ymmärsin ehkä hiukan paremmin, mitä on tämä energiajuomia litkivien ipanoiden rakastama pärinä. Enkä ole ihan varma, pidänkö sitä hyvänä vai huonona asiana - noin niin kuin nuorison kanssa työskentelevien aikuisten kannalta. Aikuisena ihmisenä minä pystyn kyllä kanavoimaan ylimääräisen energiani johonkin hyödylliseen, mutta äänenmurrostaan vielä odottelevasta Eetu-Anselmista en menisi takuuseen.

Mate näyttää kuivana lähinnä pieneksi rouhitulta vihreältä teeltä. Ja mukiinhan niitä lehtiä sitten päätyi, koska mikään teepallo ei ole niin tiivis, että pitäisi tuota purua sisällään. Seuraavalla kerralla harkitsen vakavasti haudutuspussia. Koska ostin maustetun tuotteen, päällimmäinen tuoksu on makea, muttei mielestäni keinotekoisen oloinen mansikan ja granaattiomenan sekoitus. Mukana on kuulemma myös ruusun terälehtiä, mutta niiden olemassaoloa en olisi kyllä tiennyt millään, ellei pussin kyljessä olisi asiasta mainittu. Mukissakin mate-juoma muistuttaa vihreää teetä, ollen tosin ehkä vähän kirkkaamman sävyistä.

Sanovat, että mate on kahvinjuojille helppo juoma, koska se on kitkerää. En mä sellaista havainnut, joskin asiaan saattaa vaikuttaa se, että teen tavoin pihdeistä haudutettu mate on vähän eri juttu kuin perinteisesti pillillä ryystetty versio. Kyse voi olla myös tottumuksesta, koska tykkään hauduttaa teetäni pitkään ja silloin mukaan tulee toisinaan myös pieni kitkeryys. Mukana olevat makuaineetkin varmaan vähän pyöristävät maten ominaismakua, joskin olin havaitsevinani jälkimaussa lempeää karvautta (voiko näin edes sanoa? :D), jota en ennen ole maistanut. Kokonaisuutena mä en osaa sanoa tästä oikein mitään. Ei se pahaa ollut, kyllä sitä juo. Mutta jokin siinä jäi vähän mitäänsanomattomaksi ja juoman jälkeen suussa on sellainen jännä, tahmean kuivakka tunne. Liekö syynä sitten kokemattomuuteni maten kanssa.

TUOMIO

Plussat: Sopivan hintainen pakkaus maten kokeiluun, ei esanssiset makuaineet 

Miinukset: Vähän mitäänsanomaton maku, kofeiinipitoisena ei sovi kaikille

Ostaisinko uudestaan: Pienin varauksin kyllä

Arvosana (1-5): 3

Teearvostelu: Lipton Vanilla Caramel

Ne, jotka tuntevat minut oikeassa elämässä, saattavat tietää, että minä ja Lipton emme ole ylimpiä ystäviä. Tässä taloudessa ei hirveän usein sen merkin litkuja lipitetä: ne maistuvat minusta kerta kaikkiaan karmealta. Toki olen aloittanut teenjuontini ah, niin tyypillisesti Yellow Labelista, mutta siinä vaiheessa kun uskalsin siirtyä muiden merkkien ja laatujen pariin, tuli Liptonista nopeasti inhokkini ja kysyvälle neuvon aina, että ota mieluummin jotain muuta. Se on kuitenkin todellisuutta, että Lipton on teealalla iso nimi, joten pakkohan se oli jossain vaiheessa kohdata. Olihan siitä jo ehtinyt vierähtää kolmisen vuotta, kun viimeksi ostin jotakin Lipton-merkkistä. Kaikkeen sitä ihminen ryhtyy bloginsa takia.

Vannon pyhästi, että kaikin puolin yritin suhtautua teehen positiivisesti. Ihan todella yritin. Ja toivoin kovasti, että voisin sanoa tässä postauksessa, että ei se ollut ihan niin pahaa kuin odotin. Mutta kun se oli, enkä ole edes yllättynyt. Lipton taitaa olla yksi näkyvimpiä teemainostajia Suomessa ja nämä "jälkiruokateet" tuntuvat nyt olevan se ykköstuote (jos muistatte sen mainoksen, jossa naiset pureskelevat teekuppejaan). Siksi valitsin tänään kaupassa käydessäni valikoimasta sen, joka kuulosti mielestäni vähiten yököttävältä ja valmistauduin henkisesti maistamaan sitä.

PERUSTIEDOT

Mitä: Musta tee karamelli- ja vaniljamausteilla

Mistä: Melkeinpä kaikki ruokakaupat

Hintahaarukka: 2-4 € / 20 pss

Paketti rehvastelee oikein erikseen sillä, että tässä teessä on aitoa vaniljaa. Tuumin, että ehkäpä tämä ei ole sitten ihan niin esanssista kuin odotin. Avasin laatikon ja odotin vaniljaista tuoksua - joskus kun vahvasti maustettu pussitee tuoksahtaa aromiaineilleen jo pahvipaketin ulkopuolelta haistellen. No ei muuten tässä tapauksessa. Tympeä, ei erityisen korkeaa laatua henkivä mustan teen haju oli ainoa, mitä ensimmäisillä nuuhkaisuilla sain tuotteesta irti. Pyramidipussi piti melkein tunkea sieraimeen, jotta erotin vaniljan ja karamellin. Niistäkin erotin lopulta vain jälkimmäisen, ylimakean karamellintuoksun. 

Katsoin pakkausselosteesta, että missäs se vanilja sitten on, ja siellähän sitten seisoi, että jonkin tarkemmin määrittelemättömän "aromin" (18 %) lisäksi tätä kovasti kehuttua aitoa vaniljaa löytyy teestä ruhtinaalliset 0,4 %. Ei ihme, ettei osunut nenään. Yleensähän toki kannatan sen verran mietoja mausteita, että teen maku pääsee oikeuksiinsa, mutta tässä tapauksessa toivoin vähän muuta, kun tiesin jo valmiiksi, että Liptonin tee ei parhaissakaan oikeuksissaan juuri vakuuta. Saataisiinkohan näihin joskus joku EU-direktiivi, että jos mainostat teessäsi olevan aitoa vaniljaa, se pitäisi olla myös maistettavissa ja haistettavissa tuotteestasi?

Edellinen virke jo paljastaakin, että eihän se vanilja sieltä teestä sitten maistunut. Karamelli kylläkin, ja nyt hei hyviä uutisia teetänsä sokeroiville: voitte jättää ylimääräiset sakkaroosit tästä teestä pois, jos erehdytte ostamaan. Oli meinaan hiukkasen makeaa tavaraa. Tunkkaisen makuista mustaa teetä ja äklömakeaa esanssia. Päätäni ihan oikeasti särkee tämän jälkeen. Tajuan kyllä, että jonkun mielestä on kiva juoda jotain lämmintä ja makeaa, mutta meillä on glögi ja kaakao ja oikeasti laadukkaita teelaatuja, joita voi sitten makeuttaa itse. Jos minulta kysytään, Liptonilla olisi vielä aika paljon tuotekehitystä tehtävänä ennen kuin neuvoisin ostamaan heidän tuotteitaan.

TUOMIO

Plussat: Rainforest Alliancen merkintä on ainoa plussa, jonka tälle voin antaa. 

Miinukset: Maku, haju (tai hajuttomuus), minusta aika harhaanjohtava aidon vaniljan mainostaminen

Ostaisinko uudestaan: En

Arvosana (1-5): 1

Tahdon (teetä ja tasa-arvoa)

Silkkipussi ei ole poliittinen blogi, mutta sitä pitää aivan tavallinen, arvomaailmaltaan ehkä vihervasemmistolaiseksi luokiteltava ihminen. Kukaan ei liene välttynyt tämän päivän suurelta uutiselta, joka on minun mielestäni yksinomaan iloinen. Teen maailma on yhtä värikäs kuin ihmisten ja heidän seksuaalisuutensakin, mistä sainkin idean teeaiheiseen sateenkaarikuvaan. Aluksi meinasin nimetä tämän teapride-kuvaksi, mutta sitten googlasin termini ja törmäsin Tea Pride -nimiseen Facebook-sivuun. Ja sehän oli sitten tällainen "anti-obanistinen" republikaanipolitiikkaan liittyvä sivu, jonka arvoista minun tarkoittamani pride on aika kaukana. Se siitä nimityksestä.

Vaikka sinä et tahtoisikaan, tai olisit tahtonut jotakin muuta, meillä kaikilla on onneksi edelleen yhtäläinen oikeus juoda tai olla juomatta teetä.

Teetä kahvilassa: MimiBo Cafe

Pistäessäni Silkkipussia pystyyn mulla oli koko ajan ajatuksissa, että jossakin vaiheessa jalkaudun kaupunkini kahviloihin katsomaan, miten teenjuojat on niissä huomioitu. Tällä haluan paitsi tunnistaa teetä juovalle hyviä kuppiloita, myös ainakin yrittää välittää sitä viestiä, että teevalikoimaan kannattaa kiinnittää huomiota. On nimittäin vieläkin aivan hämmästyttävän yleistä, että teenjuojia pidetään poikkeustapauksina, joita kahvilayrittäjät eivät vaivaudu huomioimaan. Tai sitten kuvitellaan, että Liptonin Yellow Label on yhtä yleispätevä "kaikille kelpaava teelaatu" kuin Juhlamokka kahvinjuojille. Teen ystävänä vertaisin Liptonin litkuja enemmän vähän kai huonona pidettyyn Saludoon kuin Juhlamokkaan.

Teevalikoiman ei siis tarvitse olla suuren suuri; enemmän toivoisin kiinnitettävän huomiota teen laatuun. Pussitee - mikäli lehtiteen hauduttelu tuntuu kahvilan pitäjästä ylivoimaiselta - riittää kyllä useimmille teetä juoville oikein hyvin. Silloin kannattaa kuitenkin huomioida, mitä kilpailijat tarjoavat. Jos kaikilla on siellä tiskillä Keisarin Morsian, Tiikerin Päiväuni ja se kirottu Yellow Label, niin eipä siitä teekupin ostajalle kovinkaan hyvä mieli tule. Käy nimittäin teenjuonti yksitoikkoiseksi ja tylsäksi.

Yllä oleva saarna ei koske MimiBo Cafea, jossa piipahdin keskiviikkona. Puolivahingossa, kun olin valokuvailemassa kaupungilla ja satuin kulkemaan Puutarhakatua, jossa kahvila sijaitsee. En ollut suunnitellut aloittavani kahvilajuttujen tekemistä ihan vielä, mutta hetken mielijohteesta astuin kahvilaan sisään ja teetä tilatessani pyysin luvan ottaa kuvia blogiani varten. Jännitti ja vähän nolottikin kertoa, mihin käyttöön otokset tulevat: onhan Silkkipussi vielä todella alussa ja sen yleisö on vielä pieni. Kahvilan pitäjä tuntui kuitenkin olevan ihan hyvillään pyynnöstäni - pehmeä lasku näihin hommiin siis. Saa tosin nähdä, miten kahvilajuttujen rakenne jalostuu, kun tulevaisuudessa totun niitä tekemään.

MimiBossa teenjuojat on minun mielestäni huomioitu juuri sopivalla tavalla. Kysäistessäni paikan "teefilosofiaa" keskeinen sana vaikutti olevan laatu. Tarjolla on niin teetä kuin haudukkeita sekä pusseissa että irtotuotteina, mutta tyypillisten Nordqvistien ja Liptonien sijaan valikoima on rakennettu vähän vähemmän tunnetuista, usein luomulaatuisista tuotteista - ja kuitenkin niin, että ne ovat tavalliselle kuluttajalle helposti lähestyttäviä. Paikassa on selvästi oivallettu, että tavispussien ja lehtiteehifistelyn välilläkin on jotakin. Tee voi olla tasa-arvoinen kahvin kanssa siten, että kahvila ei syrji teenjuojaa, muttei myöskään saa "hippipaikan" mainetta liian yksityiskohtaisella teetarjonnalla.

Irtoteet MimiBoon toimittaa helsinkiläinen teeliike The Ounce. Tarjolla on aina muutamaa laatua sekä kahvilassa juotavaksi että parin unssin pusseina kotiin ostettavaksi. Kannattavuussyyt vaikuttanevat siihen, että hinnat ovat aika korkeat, mutta toisaalta tässä taitaa olla tamperelaiselle paras tilaisuus saada käsiinsä The Ouncen tuotteita lyhyelläkin varoajalla.

Kupillinen teetä maksaa MimiBo Cafessa 2,50 €. Hinta sisältää santsikupillisen, mutta kiireisemmälle riittänee yksikin kuppi, sillä teetä ja kahvia tarjotaan varsin suurista mukeista. En siis pidä hintaa hirvittävän pahana, vaikka toisissa paikoissa teekuppi saattaakin maksaa huomattavasti vähemmän. Jos tuolla hinnalla saa lipittää melkein puoli litraa teetä, se ei ole nykymaailmassa kallista. Tänään en myöhemmälle sovittujen lounastreffien vuoksi jäänyt sitten maistelemaan paikan leivonnaisia ja salaatteja, mutta sillä asialla taas voisin palata paikalle myöhemmin. Ymmärsin nimittäin, että MimiBo tarjoaa nimenomaan kasvisruokaa - ja sehän minulle passaa, kun olen kasvissyöjä.

Ainakin keskiviikkona puoliltapäivin MimiBossa oli melko hiljaista: asiakkaita oli muutama, ja minulle jäi tunne, että tässä paikassa istutaan usein pitkään ja rauhassa - kenties myös yksin. Hiljainen ja rauhallinen tunnelma sopii tähän kahvilaan, ja tavallaan toivoisin sen pysyvänkin sellaisena, että siellä voi keskittyä vaikkapa tenttiin lukemiseen tai ihan vaan pohdiskeluun ilman isoon ääneen kalkattavaa seuruetta naapuripöydässä. Voisin käydä MimiBossa teellä yhden ystäväni kanssa keskustelemassa rauhallisesti, mutten veisi sinne koko kaveriporukkaa kerralla. Yksinkään istuessa kahvila ei kuitenkaan kävisi tylsäksi, sillä se on täynnä (pastelli)värejä ja pieniä yksityiskohtia aina astioita myöten. Taustalla soi rauhallinen musiikki, kerrankin sopivalla volyymilla.

Poikaystäväni saattaisi tuntea olonsa vähän epämukavaksi lintusten, kukkasten ja perhosten keskellä, mutta minusta yleistunnelma ei ollut mitenkään liian tyttömäinen. Ja kun teenjuojat nähdään muunakin kuin pakollisena pahana, ja heidät aidosti halutaan huomioida, en lainkaan valita.

Teearvostelu: Clipper Organic White with Raspberry

En sitten voinut olla ostamatta lisää Clipperin valkoista, kun appelsiiniversion makuun pääsin. Sain vahvistuksen siitä, että tee ei maistu esanssiselta, joten uskalsin luottaa siihen, että näin ei ole vadelmankaan kohdalla. "Vadelman kaltainen makuaine" kun osaa olla jotakin aivan yököttävää. Viikko takaperin olin puurtanut raskaan päivän yliopistolla, joten päätin palkita itseni uudella teepaketilla. Tällaista palkitsemista ei sitten sovi harrastaa usein, muuten tuloksena on teevalikoima, joka vie ruokakaapistasi kaksi hyllyä. Hups.

PERUSTIEDOT

Mitä: Valkoinen luomutee luonnollisella vadelma-aromilla

Mistä: Punnitse&Säästä, Ruohonjuuri, tuurilla myös muut Clipperiä myyvät kaupat

Hintahaarukka: 3-5 € / 26 pss

No joo. Myönnetään, että huolettomasta ja toisinaan vähemmän feminiinisestä pukeutumistyylistäni huolimatta pidän pinkistä. Ja koristeellisuudesta: vaikka liika on liikaa, niin onhan tuo pinkki lohikäärme varsin tyylikkäästi itsensä tuohon teekuppiin rullannut. Mun tekisi mieli ostaa yhdet kappaleet kaikkia näitä paketteja, saksia nuo etukannet irti ja teipata seinälle kollaasiksi. Ehkä jopa kehysten kanssa! Tosin samaa olen haaveillut monen muunkin teemerkin kohdalla. Kuvitelkaapa tyylikkään yksinkertainen taulusarja Pukka-haudukkeiden pahvikansia!

Teen maku oli yllättävänkin vadelmainen. Se on hyvä juttu, koska vadelma saattaa hyvinkin olla suosikkimarjani. Melkein tuli mieleen, että tee maistuu aidommalta vadelmalta kuin vadelma itse. No ei ehkä sentään, mutta kuvailisin makua sellaiseksi, että jogurttipurkin kyljessä se olisi vadelman sijaan villivadelma. Valkoinen tee taas ei juuri alta maistu, mutta näinhän se tuppaa maustetussa teessä olemaan, kun makuaine on luonteeltaan kovin voimakas.

Vaikka valkoinen tee joidenkin lähteiden mukaan sisältääkin vähemmän kofeiinia kuin vaikkapa musta tee, en tätä nimenomaista tuotetta kyllä suosittelisi iltateeksi. Vadelman maku kun on aika energinen, piristävä ja makea. Tämä voisi melkein olla sellainen "biletee" - ei ehkä tyylikkäin mahdollinen, mutta hyvänmakuinen, kesäinen ja pirteä. Yleensä kuulostan maksetulta mainokselta, nyt kuulostan sen lisäksi vielä kuohuviiniarviolta. 

Ainakin itse kaipaan illalla rauhoittumiseen jotakin erilaista kuin tämä, usein mausteisempaa. Melkeinpä mehumaisena tämäkin voisi edellisessä postauksessa arvioidun päärynäteen tavoin kelvata mukuloillekin. Kokeilemalla selviää, tosin pelkkään kokeiluun tee on vähän hintavaa. Riski ei mielestäni ole kuitenkaan suuri, jos vaan vadelmasta muuten pitää.

TUOMIO

Plussat: Clipperin perusplussat eli eettisyys, luomu ja kiva pakkaus; pirteä, ei esanssinen maku

Miinukset: Joillekin pussien naruttomuus on varmasti miinus, samoin hinta. Ei mielestäni ihan "kaikkien vuorokaudenaikojen tee".

Ostaisinko uudestaan: Kyllä

Arvosana (1-5): 4

Teearvostelu: Forsman Päärynä Sen Cha

Myönnän muodostavani tunnesiteitä elintarvikkeisiin. No, ehkä lähinnä teehen ja suklaaseen, jotka ovat nautintoaineita ja siis tahtomattanikin puuhaavat aivoissani ruokarakkauden aiheuttavia kemiallisia reaktioita. Kiintymyssuhde soijarouheeseen olisi omituinen, teehen se tulee luonnostaan. Olen siis ihan normaali.

Puolustuspuheeni on relevantti siksi, että tämän päivän aiheena on ensimmäinen maistamani irtotee, joka kuuluu edelleen suosikkieni joukkoon. Muistan oikein hyvin, missä join sitä ensimmäisen kerran: kahvilassa, jossa minulle esiteltiin kaksi ihmistä, joista tuli sittemmin läheisiä ystäviäni. Harvan muun teen kohdalla muistan ensimmäistä maistelua yhtä hyvin. Oli perimmäisenä syynä sitten tee itse tai tapaamiseen liittyvät muut tärkeät asiat, teen tuoksu tuo mieleen muistoja. Menipäs imeläksi.

PERUSTIEDOT

Mitä: Vihreä irtotee maustettuna päärynällä ja jasmiininkukan nupuilla.

Mistä: Useista Forsmania myyvistä paikoista, kuten isommat marketit ja Punnitse&Säästä.

Hintahaarukka: 2-4 € / 60 g

Forsmanin teellä on paha tapa kertyä kaappiini. Ei siksi, etten yleensä pitäisi firman tuotteista, vaan koska niitä vaan tulee hamstrattua. Nätit pussit, kohtuulliset hinnat ja laadukas tee. Lehtiteellä vaan sattuu olemaan sellainen ominaisuus, että sitä kuluu vähemmän ja hitaammin kuin pussiteetä, vaikka kuppimäärinä joisi kumpaakin yhtä paljon. Suhteellisen pienestä lehtimäärästä kun keittelee jo parikin pannullista. Ja kun vaihtoehtoja on kertynyt kaappiin paljon, tulee yhtä laatua juotua valitettavan harvoin.

Muutama päivä sitten palasin pitkästä aikaa päärynäteen pariin. Lienee taas luomun ja luontaisten makuaineiden ansiota, että tee on hyvää ja suhteellisen makeaa maistumatta keinotekoiselta. Paketissa tuumataan myös, että mukana on jasmiininkukan nuppuja, mikä ei minun kannaltani ole hyvä asia, koska en tähän päivään mennessä ole oikein päässyt jasmiiniteen makuun. Tämän teen kohdalla olin kuitenkin jo unohtanut koko mausteen olemassaolon: päärynä nimittäin peittää sen kyllä alleen. Tai ainakaan minun aisteillani jasmiinin havaitseminen ei onnistunut. Minua se ei haittaa, jotakuta toista saattaa häiritä.

Vihreän teen makua vielä vierastavalle tämä voisi olla oikeinkin hyvä ensimmäinen irtotee. Voisin kuvitella, että luonnostaan makeana päärynätee katoaa lastenkin mukeista ilman sokeria, jos nuoremmat haluaa kaakaon ja glögin sijaan opettaa terveellisempään kuumaan juomavaihtoehtoon. Makuasioita tosin - siis sekä se, suostuuko mukulasi juomaan teetä että se, haluatko teenjuontia hänelle opettaa. Mieluummin tarjoaisin silti lapselle tätä kuin niitä muffinssi-juustokakku-toffeekarkki -esanssimaustettuja pusseja. Ero on ehkä jollakin tavalla verrattavissa siihen, kokkaatko mukulallesi makaronilaatikkoa omin kätösin, vai suositko eineslootaa.

TUOMIO
Plussat: Kiva maku, luomulaatuisuus ja sopivuus "aloittelijalle", jos vaan päärynä kelpaa.
Miinukset: 60 grammaa on periaatteessa vähän, mutta oikeasti aika paljon, jos haluaa teenjuontiin vaihtelua.
Ostaisinko uudestaan: Kyllä
Arvosana (1-5): 4

Teearvostelu: Twinings Settling Ginger

Se kaikkien teefaktojen äiti pätee sitten muuten edelleen: hauduke ei ole teetä. Jos siinä ei ole teepensaan lehtiä, se on hauduke. Selkeyden vuoksi arviot kulkevat kuitenkin nyt otsikolla teearvostelu, ihan jo siitä syystä, että tiedän blogeihin tultavan paljon pelkkien otsikoiden perusteella. Haluan esimerkiksi googlaajien tietävän jo otsikosta, mistä on kyse. Näin markkinoit blogiasi jne.

Tällä kertaa arvioinnin kohteena on siis maustehauduke nimeltä Settling Ginger - kääntyisikö tuo nyt sitten vaikka tyynnyttäväksi inkivääriksi. Tai rauhoittavaksi. Tälläkin kerralla teepaketti on sattumoisin saatu eikä itse ostettu, mutta edelleen kyseessä on ihan viaton juttu: poikaystäväni toi minulle pari rasiaa Twiningsin pusseja Lontoosta. Läheiseni tietävät rakkauteni teehen: saan teetä silloin tällöin lahjaksi ja tuliaisiksi, mutta olen myös lähipiirin teeguru. Viimeksi äitini kyseli kaverinsa puolesta, mistä voisi ostaa oolong-teetä.

PERUSTIEDOT
Mitä: Maustehauduke, jonka pääosassa on inkivääri. Naruttomissa pusseissa.
Mistä: Punnitse & Säästä
Mitä maksaa: 3-4 € / 20 pss

Pidän inkiväärin tuoksusta. Ja kanelin ja neilikan. Niistä tulee mieleen glögi ja sitä kautta joulu, mutta silti niitä jaksaa haistella ja maistella ympäri vuoden. Ensin tuoksuttelin pakettia sen ulkopuolelta, inkivääri kun tuppaa tuoksumaan vahvasti läpi, mutta sitten halusin kartonginkäryisestä sivuaromista eroon ja nuuhkaisin pussia. En sillä tyylillä, jolla yläasteen kemianopettaja opasti (leyhytellään varovasti kädellä tuoksuja nenää kohti), vaan ihan todella nuuhkaisin. Luokkakaverini joutui saman virheen tehtyään kemiantunnilta terveydenhoitajalle, kun koeputkessa oli jotakin ammoniakkipitoista. Minulla kyse oli inkivääristä ja muutamasta muusta mausteesta, mutta kyllä mä silti pussia nuuhkaistuani yskin hetken.

En tiedä, aiheuttiko tuo yritykseni aistia kaikki inkiväärin ihanan tuoksun vivahteet sitten makuaistini hetkellisen heikentymisen - mauthan ovat pohjimmiltaan hajuja - mutta sama vahva, jopa pistävän mausteinen linja ei sitten jatkunutkaan hauduketta maistellessa. Annoin pussin olla mukissa mielestäni ihan reilun ajan, mutta maku oli silti laimea. Ja sikäli siis vähän pettymys, koska nimenomaan pidän vahvoista mauista. Lakritsanjuuren makeus tulee kyllä ihan kivasti läpi, mutta inkiväärin "polttavuutta" jäin vähän kaipaamaan.

Tällä haavaa on kuitenkin tosiaan vähän epäselvää, oliko vika tuotteessa vai testaajassa. Ei se silti pahaa ollut, ja ainahan voin kokeilla pidempää haudutusaikaa. Mutta eipä sitä pakkauksen lupailemaa mausteista lämpöäkään tullut.

TUOMIO
Plussat: Kivan näköinen ja käytännöllinen pakkaus, toisille plussaa on myös kofeiinittomuus.
Miinukset: Tuoksu antaa odottaa maulta liikaa, pakkauksessa neuvotulla haudutusajalla aivan liian laimeaa. Saatavilla Suomessa vain hyvin rajoitetusti.
Ostaisinko uudestaan: Pienin varauksin kyllä.
Arvosana (1-5): 3

Perussanastoa teestä

Tee osaa olla aivan oma taiteenlajinsa. Laatuja on monenlaisia, kaikki teeksi kutsuttu ei edes sisällä oikeaa teetä ja juoman lisäksi teetä käytetään ruoanlaittoon, kosmetiikkaan, kulttuuristen rituaalien osana jne. Ja sitten vielä kaupan teehyllyllä on jos jonkinlaista pakettia ja pussukkaa. Siksipä katsoin asialliseksi kirjoitella perussanaston, jonka avulla tavallinen teenjuoja voi suunnistaa teeviidakossa.

TEE

Juoma, joka valmistetaan teepensaan lehdistä hauduttamalla (tai oikeammin uuttamalla). Käytetään myös virheellisesti nimityksenä muille samankaltaisesti valmistettaville juomille, jotka eivät kuitenkaan sisällä teekasvin osia, esim. "yrttitee" ja "rooibostee".

TEELAATU

Ei tarkoita teen paremmutta tai huonommuutta, vaan teelehtien hapettamista ja muuta käsittelyä, joka vaikuttaa siihen, millaista teejuomasta tulee. Käsittelystä seuraa mm. "teen väri" tai tummuusaste: musta, vihreä, valkoinen tee jne. Näiden kategorioiden sisällekin mahtuu tietysti vielä paljon muita teelaatuja, esimerkiksi mustat teet nimeltä Lapsang Souchong ja Assam.

MAUSTAMATON JA MAUSTETTU TEE

Tämä lienee ilmiselvä, mutta sanotaan nyt: maustamaton teejuoma valmistetaan ainoastaan teelehdistä, maustetussa teessä lehtien joukkoon on sekoitettu erilaisia makuaineita. Maustettu tee ei viittaa niihin lisukkeisiin, joita teejuomaan laitetaan itse (hunaja, maito jne.).

PUSSITEE

Nimestään huolimatta usein hämäävästi pakattu pahvirasiaan, jonka sisällä pussit ovat monesti vielä erillisissä kääreissä. Pussitee tarkoittaa niitä annospusseja, joissa on usein (muttei läheskään aina) kiinni naru. Tee haudutetaan uittamalla pussia vedessä.

IRTOTEE/LEHTITEE

Tämä taas myydään harhaanjohtavasti usein pusseissa, mutta pussin sisällä ei olekaan pienempiä pusseja, vaan teelehtiä (ja mahdollisesti mausteita), joita annostellaan itse esimerkiksi teesihtiin tai -pihteihin ja haudutetaan sitten sieltä. Monet pitävät irtoteetä parempilaatuisena kuin pussiteetä.

TEEJAUHE

Joskus olen nähnyt tätä sanaa käytettävän irtoteestä puhuttaessa. Irtotee on kuitenkin lehtimäistä, teejauhe ihan oikeaa jauhetta. Jauhe sekoitetaan suoraan veteen, johon se liukenee - siivilöitä ei siis tarvita. Juoman lisäksi toinen tärkeä teejauheen käyttökohde on perinteinen japanilainen teeseremonia, jossa ymmärtääkseni käytetään usein vihreää matcha-jauhetta.

TEEKUKKA

Kuivattuja, yhteen sidottuja teenlehtiä ja kukkia pienenä pallerona, joka avautuu vedessä visuaaliseksi elämykseksi samalla, kun teejuoma valmistuu.

HAUDUKE

Teen tavoin käytettävä pussitettu tai irtolehtinä myytävä tuote, joka ei sisällä teepensaan lehtiä. Näitä ovat esimerkiksi "rooibostee", "pakuritee" ja erilaiset yrtti- ja maustehaudukkeet. Englanniksi nämä tunnistaa nimestä infusion.

HONEYBUSH

Afrikkalainen pensaskasvi, tai tarkemmin pensaskasvien ryhmä. Joidenkin honeybush-lajikkeiden lehdistä valmistetaan teen kaltaista, kofeiinitonta juomaa.

ROOIBOS

Niin ikään afrikkalainen kasvi; tunnetaan myös nimellä punapensas. Sen lehdistä valmistetaan honeybushin tapaan kofeiinitonta teen tyyppistä juomaa.

(YERBA) MATE

Teen kaltainen juoma, joka haudutetaan Latinalaisesta Amerikasta peräisin olevan matepuun lehdistä. Toisin kuin rooibos ja honeybush, mate sisältää runsaasti kofeiinia.

DETOX-TEE

Ei yleensä sisällä teepensaan lehtiä lainkaan, eli on siis hauduke, johon on koottu yrttejä, mausteita, hedelmiä yms., joilla mainostetaan olevan laihduttava/puhdistava vaikutus. Ainesosat vaihtelevat merkistä ja tuotteesta toiseen (neljän tuotteen pikavertailussani ainoa kaikkia detox-haudukkeita yhdistävä ainesosa oli lakritsanjuuri), joten yhtä tiettyä detox-reseptiä ei ainakaan vaikuta olevan olemassa.

TEEVESI

Tärkein osa kaikkien teejuomien ja haudukkeiden valmistamista juomaksi: puhdas, oikeaan lämpötilaan kuumennettu vesi. Tee ei ole kahvia, eikä useinkaan kestä kiehuvan kuumaa vettä. Jos tee maistuu kitkerältä, kannattaa ensimmäisenä tarkistaa veden lämpötila.

Teearvostelu: Clipper Organic White with Orange

Silkkipussin keskeinen ajatus on arvioida kaupallisia teelaatuja - tosin varmaan jotain erikoisuuksiakin tulee harvakseltaan esiteltyä. Pääpaino on kuitenkin sellaisissakin nimissä kuin Twinings, Lipton, Nordqvist ja Clipper, joka saa nyt kunnian olla ensimmäisen arviopostauksen pääosassa. Valkoinen appelsiinitee pitää tällä hetkellä ykköspaikkaa suosikkilistallani.

PERUSTIEDOT

Mitä: Appelsiinilla maustettu valkoinen luomutee valkaisemattomissa ja naruttomissa pusseissa
Mistä: Punnitse&Säästä, ekokaupat, hyvällä tuurilla myös isommat marketit
Hintahaarukka: 3-5 € / 26 pss

Clipperin teet eivät tähän mennessä ole koskaan tuottaneet pettymystä. Siis makunsa puolesta; halvimpia mahdollisiahan luomuteet eivät aina ole. Paljon kalliimpiakin teetuotteita toki vielä löytyy, mutta valkoisen pussiteen hinnat taitavat yleensäkin pyöriä aika lailla samoissa lukemissa kuin tämänkin teen. Syynä lienee se, että valkoinen tee ei vielä ole saanut kovin suurta jalansijaa suomalaisessa teehyllyssä.

Uutta teelaatua kokeillessa ei minusta kuitenkaan kannata liiaksi pihistellä. Ei ole syytä rynnätä ostamaan sitä kalleinta ja hienointa mahdollista, muttei myöskään aloittaa sillä halpismerkillä. Varoittava esimerkki: ensimmäinen juomani valkoinen tee oli jotakin "kiinalaistyylistä" á la Lidl. Ja se oli pahaa. Myönnettäköön, että silloin saatoin myös tietämättömyyttäni tehdä sen perusvirheen, että haudutin teeni aivan liian kuumaan veteen, mutta ei se järkyttävä maku yksin siitä johtunut. Sama sääntö ei muuten suinkaan koske kaikkia Lidlin omia teelaatuja, mutta tuo nimenomainen valkoinen oli karmeaa.

Takaisin Clipperiin. Pidän appelsiinista, joten ei ole mikään ihme, että ihastuin tähän teehen alta aikayksikön. Valkoisen teen ominaismaku on minusta paljon miedompi kuin esimerkiksi vihreän, joten vallitseva maku todella on appelsiini - olematta kuitenkaan esanssinen tai liian makea. Sama pätee myös tuoksuun. Syy lienee se, että Clipper ainakin vakaasti väittää, ettei teehen lisätä mitään keinotekoista. Kaikki mausteet ja makuaineet ovat luonnollisia, mikä on tuotetta maistellessa helppo uskoa. Myös pussit ovat ymmärtääkseni luonto- ja ihmisoikeusystävällisesti tuotettuja, mutta toisaalta luulisi irtoteeversion olevan vielä parempi vaihtoehto. Myös kuluttajan kannalta, koska irtotee tulee usein pussitettua versiota halvemmaksi. Tästä tuotteesta ei kuitenkaan ole tarjolla kuin pusseja.

Jos et pidä appelsiinista, tämä tee ei ole sinua varten. Poikaystäväni juo kyllä toisinaan esimerkiksi appelsiinimehua, mutta appelsiiniteen tuoksu tuntui kuulemma vastenmieliseltä. Makuasioista ei voi kiistellä - tosin ihmettelen silti pienesti, miten tätä voi olla rakastamatta. Kuulostan maksetulta mainokselta. Totuus toki on, että sain paketin ilmaiseksi, mutta kyseessä on ihan viattomasti ystäväni minulle ostama yllärilahja kiitokseksi kissanhoitajana toimimisesta. Eikä mulla muutenkaan ole syytä valehdella, kuten tulevissa teearvioissa varmaan tullaan huomaamaan.

TUOMIO
Plussat: Hyvä maku ja tuoksu, kaunis pakkaus, ekologinen ja eettinen tuotantotapa.
Miinukset: Irtoteeversiota ei ole saatavilla. Joitakin saattaa häiritä pussien naruttomuus ja teen hinta.
Ostaisinko uudestaan: Kyllä
Arvosana (1-5): 4½

Näin blogin alkutaipaleella olisin aivan erityisen iloinen kaikesta palautteesta ja kommentoinnista blogin ja postausten toimivuuteen liittyen. Kaikki ideat, palautteet ja ehdotukset ovat minulle iloksi ja avuksi ja auttavat tekemään blogista kiinnostavamman!

Tervetuloa Silkkipussiin

Terve!

Minä olen Riikka, teetä juova 22 vee nuori nainen. Hurahdin maailman suosituimpaan kuumaan juomaan vuonna 2011 puolivahingossa, kun vastikään omilleni muuttaneena päätin kokeilla flunssaiseen olooni teetä, josta en aiemmin ollut pitänyt. Silloin lapoin Yellow Labelin - nykyisen inhokkini - sekaan ihan liikaa sokeria saadakseni juoman alas, mutta pian join jo teetä ihan sellaisenaan. Ja teevarasto kasvoi nopeasti.

Olen lueskellut jonkun verran teestä varsinkin terveyden kannalta, mutta tähän mennessä en ole juurikaan innostunut perehtymään teenviljelyyn. Ostaessani maustamatonta vihreää teetä osaan kyllä tehdä karkean eron esimerkiksi Senchan ja Gunpowderin välille, mutta kumpikin on minulle silti ensisijaisesti vihreää teetä. Maku- ja hajuaistini eivät ole niin kehittyneet, että välittäisin suuremmin, millaisessa maaperässä maustamaton teeni on viljelty ja onko se kotoisin Kiinasta vai Koreasta. Tämä ei tarkoita, ettenkö vihreää teetä ostaessani voisi myös pettyä, mutta silloin kyse taitaa olla enemmän huonolaatuisesta pussiteestä kuin irtoteelaatuihin liittyvistä mielipide-eroista.

Uskallan väittää, ettei keskiverto suomalainen teenjuoja välitä edellä mainituista seikoista sen enempää kuin minäkään. Monilla teetyyppiä tärkeämpiä kriteereitä taitavat olla hinta, brändi ja se, miten tee on maustettu. Ja toisaalta monella ei ole mahdollisuutta ostaa teetä muualta kuin marketeista. Teehen erikoistuneita kauppoja on Suomessa vielä aika vähän: Tampereeltakaan en äkkiä keksi kuin yhden. Verkkokauppatoiminta toki laajenee jatkuvasti, mutta veikkaanpa, että asiakaskunta on asiaansa perehtynyttä. Muut lappavat teepaketteja ostoskärryynsä marketin hyllyltä tai sen tyyppisistä kaupoista kuin Ruohonjuuri ja Punnitse & Säästä.

Tällä tausta-ajatuksella halusin alkaa kirjoittaa teeaiheista blogia tavalliselle ihmiselle. Vaikka lähtökohtaisesti pidän irtoteetä yleensä pussiteetä parempilaatuisena, tässä blogissa puhutaan paljon pusseista, koska niitä me suomalaiset usein teetä juodessamme käytämme - päätellen ihan jo siitä, miten paljon enemmän siellä marketin teeosastolla on tarjolla pussiteetä kuin irtoteetä. Kerron mielipiteitäni teestä ja muista haudukejuomista, ja toisinaan piipahdan kahviloissa katsomassa, miten teenjuojat on siellä huomioitu. Kirjoittelen myös muita teehen liittyviä juttuja.

Nykypäivän teepussit taitavat olla lähinnä paperikuitua, mutta pussiteen syntyaikoina materiaalina oli usein silkki - siitä siis blogin nimi. Tervetuloa Silkkipussiin!