Silkkipussin joulukalenteri

Vanha läppärini alkoi osoittaa erittäin epävarman toiminnan merkkejä ja niinpä hankin pari viikkoa sitten uuden koneen. PSE jäi kuitenkin vanhaan koneeseen (ja kieltämättä sekin olisi kaivannut päivittämistä), eikä mulla niin ollen toistaiseksi ole tässä uudessa koneessa kunnollista kuvankäsittelyohjelmaa. Raastaa vähän hermoja, mutta ainakin voin nyt pitää sylimikroa sylissä ilman että masiina huutaa heti kun käynnissä on jotain pasianssia raskaampaa.

Joulukuu on alkanut ja blogit täyttyvät joulukalenteripostauksista. Mietin pitkään, tekisinkö sellaista Silkkipussiin. Teepusseja sisältäviä joulukalentereja myydään joissakin liikkeissä, mutta mä en niitä oikein suuremmin arvosta, koska lopulta kyse on vain 24 pussista ylihinnoiteltua teetä. Minä olen aivan liian itara sellaiseen.

Päädyin kokoamaan kalenterini mielenkiintoisista artikkeleista, kuvasarjoista, videoista ja mistä hyvänsä mediasisällöstä, mikä nyt teehen liittyy. Valitettavasti ne ovat pitkälti englanniksi - pahoittelut teille, joille "kolmas kotimainen" tuntuu hankalalta lukea. Kalenteriin pääset klikkaamalla alla olevaa kuvaa ja teen sille myös linkin blogin sivupalkkiin. Kalenteri on upotettu omalle sivulleen, joten luukkujen sisällöistä voi myös keskustella kommenttiosiossa.

Lisäksi toivon ehtiväni taas aktivoitua joulukuun aikana tenttikiireistä huolimatta ja vaikkapa arvioida kauppojen jouluteemakuja. En lupaa, mutta todellakin toivon. :D Hauskaa joulun odotusta jokaiselle! :)

Teearvostelu: Clipper Lime & Ginger Green Tea

Siihen nähden, että juon tosi paljon teetä, mulla on ehkä yllättävänkin paljon nirsoilun kohteita maustetun teen suhteen. Earl Greyt, niin klassikoita kuin ne ovatkin olevinaan, eivät ole mulle oikein koskaan maistuneet. Sama pätee sitruksilla maustettuun teehen - olenkin tainnut puhua tästä jo aiemmin. Appelsiini toki menee, mutta mulla on vähän traumaattisia kokemuksia limellä ja sitruunalla maustetusta teestä. Tosin silloin olin vielä kokematon teenjuoja, ja "yllättäen" pussissa luki Lipton. Ehkä pitäisi syyttää enemmän merkkiä kuin maustetta. Ja taas ajauduin parjaamaan Liptonin litkuja.

Noh, taannoin sitten tapoin aikaani Ruohonjuuren hyllyjä katsellessa ja tuumin, että jotain uutta pitäisi kokeilla. Katseeni kiinnittyi Clipperin lime-inkivääriteehen. Epäröin, koska pelkäsin pistävää limen makua ja sitä perinteistä tahmeaa tunnetta hampaissa. Samaa, jonka saan Coca-Colasta ja sen sukulaisista. Pidän kuitenkin inkivääristä, joten ajattelin, että menköön nyt. Onpahan sitten ainakin kokeiltu.

PERUSTIEDOT

Mitä: Limellä ja inkiväärillä maustettua vihreää luomuteetä.

Mistä: Todennäköisimmin Clipperiä laajemmin myyvistä liikkeistä, kuten Punnitse & Säästä, Ruohonjuuri jne. Hyvällä tuurilla myös marketeista.

Hintahaarukka: 3-4 €/ 20 pss

Kokemus oli melko hämmentävä. Tee ei ole pahaa - siinä mielessä Clipper harvemmin pettää - mutta siihen nähden, että tuoteselosteessa ilmoitetaan inkivääriä olevan 10 % pussin sisällöstä ja inkivääriaromia 2 %, juoma maistui yllättävän vähän inkiväärille. Olin odottanut ihan kunnolla mausteisuutta, mutta teetä litkiessäni huomasin lähinnä limen, joskaan en sitäkään kovin voimakkaana. Maku ei onneksi ollut pistäväkään, vaan sopivan pehmeä, jopa vähän makea (ehkä inkiväärillä oli sitten kuitenkin vaikutuksensa tuohon makeuden aistimiseen). Inkiväärin makua toivoville tämä ei silti ole ykkösvalinta.

Mulla on tällä hetkellä menossa materianvähennysprojekti, jonka vuoksi mun kämppäni on vielä tavallistakin enemmän sen näköinen, että ydinsota, vedenpaisumus ja maailmanloppu ovat osuneet peräjälkeen samaan pisteeseen. Sen takia mulla on vain tuo aiemmin räpsäisty kuva teepaketista. Itse juomaa en tällä hetkellä pysty järkevästi missään kohtaa kuvaamaan, koska tuota roskiin/myyntiin/johonkin menevää roinaa on joka puolella epämääräisissä keoissa. Mutta kyllä te nyt tiedätte, miltä vihreä tee näyttää kupissa. Se on vihreää. Tässä kohtaa herää melkeinpä kysymys siitä, että aliarvioinko mä blogiani lukevia ihmisiä laittamalla postauksiin kuvia mukeista, joissa on teetä.

TUOMIO

Plussat: Clipper saa tietysti aina plussansa eettisyydestä, eikä makukaan sinänsä huono ollut.

Miinukset: Ei huono, mutta vähän mitäänsanomaton maku. Inkiväärin makua ei juuri huomaa.

Ostaisinko uudestaan: En välttämättä.

Arvosana (1-5): 2½

Hupsista saatana

No eihän sitä teetaukoa sitte vierähtänykään ku muutama kuukausi. :D No mutta, hengissä ollaan ja oon mäkin tässä välissä oikeesti ryystänyt aika monta pannullista teetä. Ja jos nyt tuossa kesällä jäikin teen nauttiminen oikeasti vähän vähemmälle niin kyllä mä talven varalle sitten hamstrasin Puolan matkallani ihan teetäkin, ei siis pelkästään halpaa vodkaa. Puolalaisethan nimittäin litkivät viinaksien lisäksi suhteellisen ahkerasti herbataa, teetä. Myönnettäköön, että kahden Puolassa viettämäni viikon aikana join itse teetä vain hostellin aamiaisella, mihin oli syynä se, että varsinkin Krakovassa ja Zakopanessa oli todella kuuma, ja mä kun hikoilen muutenkin helposti, niin suurin osa kuluttamastani nesteestä oli vettä - siis mahdollisimman kylmää sellaista. Aamuisin katsoin kuitenkin parhaaksi juoda teetä, koska tunnolliseen tapaani sairastin oikein kunnon flunssan lomalla, en sitten vahingossakaan ihan tavallisena arkena.

Nyt kun alkaa olla taas se aika, kun kaikki itseään kunnioittavat lifestylebloggarit käpertyvät sohvannurkkaan ylihintaisen design-viltin, lemmikkikoiran ja/tai miehen kanssa kynttilänvalossa ja juovat villasukat jalassa teetä (mistä raportoidaan tietenkin blogiin), mäkin voin lipittää teetä ihan huoletta. Ja lupaan yrittää saada Silkkipussiinkin taas eloa, koska mua on kyllä koko tauon ajan ketuttanut se, miten vähälle teebloggailu on jäänyt. Just nyt en kuitenkaan kirjoita teearviota, vaan näytän jotain muuta:

Siinä on mun tärkein tuliaiseni Puolan reissulta! Harhailin Krakovassa ollessani erääseen teekauppaan ja törmäsin tähän settiin ja sen valkoiseen sisareen, jossa oli pinkit koristekuviot. Valko-pinkki oli vähän liian tyttömäinen mun makuun, joten ostin sitten mustan version. En pidä itseäni suurena teepannuhifistelijänä, mutta yokode kyusu -mallista sivukahvallista pannua olin etsiskellyt jo pitkään. Ja toki niitä löytyy esimerkiksi netistä, mutta hinnat voivat sitten olla sellaiset, etten ole mieleistäni pannua voinut ostaa. Tämä setti ei tullut kalliiksi - se maksoi viitisentoista euroa ja mahtui siksi hyvin tuliaisbudjettiini, joka toki sekin oli rajallinen.

Voin varmaan vapaaehtoisesti vähän "mainostaakin": myymälä, josta pannun ostin, oli itse asiassa ensisijaisesti verkkokauppana toimivan eherbata.pl:n kivijalkamyymälä. Myymälöitä on kaksi ja ne sijaitsevat Krakovassa Floriańskalla ja Szpitalnalla. Minä kävin Floriańskan myymälässä ja ainakin siellä mua palveltiin ensinnäkin todella hyvällä englannin kielellä ja toisekseen todella asiantuntevasti. Kysäisin, toimittaako firma tuotteitaan myös Suomeen, ja vastaus oli myöntävä - paikasta ostamani teetkin ovat olleet ainakin mun maallikkokielelleni laadukkaan oloisia, joten jos joskus päädyn ostamaan teetä verkkokaupasta, tämä on vahva vaihtoehto. Huono puoli on tietysti se, että koko verkkokauppa on puolaksi, mutta Googlen käännöspalvelut auttanevat tosipaikan tullen.

(Ja nyt loppuillaksi sohvannurkkaan viltin ja teemukin kanssa...)

Teetauko

Blogissa on ollut hiirenhiljaista - ja uskokaa pois, se harmittaa mua itseäni aivan hirveästi. Osittain syynä taukoon on se, että olen joutunut keskittymään muihin juttuihin (lähinnä opiskeluun) niin, että harrastusten parissa on pitänyt priorisoida liikunta bloggaamisen, teejuttujen ja käsitöiden edelle. Toinen puoli asiasta on siinä, että mulla on taas menossa joku ihme suvantovaihe teenjuonnin kanssa.

En ole juonut teetä kunnolla keskittyen varmaan viikkoihin. Jonain aamuna saatan napsauttaa vedenkeittimen päälle ja unohtaa tyystin, että veden kiehumista voisi edesauttaa se, että virtajohto on kiinni keittimessä. Ja toisesta päästä pistorasiassa. Toisinaan pääsen siihen asti, että kuulen keittimen kyllä naksahtavan valmiin veden merkiksi, mutta unohdan saman tien, että keitetyllä vedellä voisi tehdäkin jotain. Joskus saan jopa veden kuppiin ja heitän sinne hajamielisesti pussin, jonka muistan nostaa mukista vähän turhan myöhään (aasialaisesta ruokakaupasta ostamani oolong osoittautui melkoisen tujuksi tavaraksi 15 minuutin hauduttamisen jälkeen), ja siinä kohtaa voi olla, että en ehdi edes juoda teetäni, kun on jo riennettävä bussille. Mikä mua vaivaa?

Kyse ei ole siitä, ettenkö edelleen pitäisi teestä ja olisi aihepiiristä todella kiinnostunut. En vain saa aikaiseksi, enkä jaksa keskittyä juuri nyt. Osin se liittyy toki siihen, että sairastan masennusta, vaikka olenkin kuntoutumassa hyvää vauhtia ja voin nykyisin oikein hyvin. Muistia ja jaksamista heikentävä sairaus ei kuitenkaan ole ihan kaiken tämän taustalla, tai niin ainakin uskoisin. Mulla on tapana harrastaa kausiluontoisesti ja palata sitten aina samojen juttujen äärelle. Inspiraatiota ei nyt vain ole ollut. Ja okei, olenhan mä lämpimille säille herkkänä aika huono juomaan mitään lämmintä kesäisin, kun hikoilen muutenkin paljon. Kai tässä siis muka jo ennakoidaan tulevia helteitä. Jos niitä nyt ylipäätään tulee.

Kahvilassa käydessäni juon kyllä teetä, mutta kotona en sitä tule keitelleeksi. Taidan olla (edelleen) sen verran perfektionisti, että puolivillainen teen nauttiminen tuntuisi epäkunnioittavalta hienoa juomaa kohtaan. Teetä ei lykätä naamaan samaan tapaan kuin jotkut tekevät aamukahvinsa kanssa - nopeasti, vain kofeiinin saamisen vuoksi. Minä haluan oikeasti keskittyä siihen, mitä haudutan ja juon. Kun mulle tulee vieraita, joille tarjoan teetä, stressaan ehkä eniten juuri sen hauduttamista, jotta siitä varmasti tulisi todella hyvää.

Viimeksi, kun syvennyin teejuttuihin, kokosin veljeni tyttöystävälle ylioppilaslahjaa reilu kuukausi sitten; kälyni kun oli esittänyt toiveen "vaikka teetä tai jotain muuta hippiä". Samoihin aikoihin taisin valmistella mate-aiheista postausta, joka tosin ei vieläkään ole valmis julkaistavaksi. Sen jälkeen teenjuonti on jäänyt siihen puolihuolimattomaan vedenkeittelyyn ja pussien unohteluun; irtoteen haudutteluun ei ole ollut aikaa tai energiaa. Rakkaus teehen ei tosin ole kadonnut minnekään, sillä tilanne harmittaa mua aivan suunnattomasti - ei pelkästään blogin hiljenemisen kannalta, vaan siksi, että tee tällä hetkellä niin olemattoman pienessä osassa arjessani. Onneksi tilanteeseen on tulossa korjaus: lähden loppukesästä reissuun, ja aion taatusti koluta matkakohteeni teehuoneita ja -valikoimia siinä, missä nähtävyyksiä ja ostoskeskuksiakin. Kaipa tämä tästä siis vielä iloksi muuttuu.

Teelähetys Koreasta

Olen jo vuosien ajan käynyt kirjeenvaihtoa eteläkorealaisen ikätoverini Chung-Ah'n kanssa. Meillä on noin viikon verran ikäeroa, ja maalis-huhtikuun vaihteessa olemmekin pitäneet tapana lähettää toisillemme synttärikirjeet, yleensä pienet lahjatkin. Kumpikin sai tänä vuonna synttärilähetyksensä myöhässä, mutta ajatus on tietenkin tärkeämpi kuin ajoitus. Vuosien kuluessa muistamisiin tulee tietenkin enemmän henkilökohtaisuutta: lähetin ystävälleni korvakorut, jotka muistuttavat hänen joulukuisesta vierailustaan luonani. Minun paketistani taas löytyi - yllätys yllätys - teetä.

Etelä-Koreassa tuotetaan ja juodaan monien muiden Kaukoidän maiden tapaan paljon teetä, mutta tämä tuote on oikeastaan hauduke, eikä siis sisällä teepensaan lehtiä. Sitä myydään nimellä Sweet Dew Tea tai Hydrangea Tea. Hydrangea-kasvia kutsutaan meillä hortensiaksi; haudukkeeseen käytetään hydrangea serrata -lajikkeen lehtiä. Muut lajikkeet (tai ainakin osa niistä) ovat ymmärtääkseni myrkyllisiä, joten kotipihalla kasvavasta hortensiasta ei välttämättä kannata lähteä keittelemään omia rohtoja.

Hortensiahauduke on suurilehtistä ja riittoisaa. Ihmettelin aluksi purkin kyljessä seisovia haudutusohjeita: vain yksi lehti mukia tai pannua kohti? Hieman epäillen kokeilin, mutta se todella riitti! Hauduke on sen verran makeaa, että suurempi lehtimäärä tekisi siitä luultavasti liiankin voimakasta. Oikein haudutettuna se on kuitenkin oikein hyvän ja suomalaisen suuhun aika persoonallisenkin makuista. Chung-Ah kertoi, että hortensiajuoman sanotaan olevan hyväksi terveydelle ja avuksi laihduttamisessa - luulisi ainakin makeannälkään purevan. Kofeiinia se ei sisällä.

Jos hortensiahauduketta Suomesta saakin, se ei ainakaan ole kovin yleisesti kauppojen valikoimissa. Minulle tuote oli aivan uusi, enkä tähän hätään löytänyt minkäänlaista tietoa siitä, missä sitä meillä myytäisiin ja mihin hintaan. Suosittelen kuitenkin kokeilemaan, mikäli tilaisuus joskus tulee.

Olettehan muuten huomanneet, että ensi viikon lauantaina 9.5. vietetään ensimmäistä valtakunnallista Teen päivää?

Revolution-kokeiluja

En varmaan ole ainoa, jota välillä kismittää se, että uutta teetä maistaakseen joutuu yleensä ottamaan riskin ja ostamaan ison paketin. Hutiostokset jäävät kaapin perälle pölyttymään, ellei niitä saa kierrätettyä jollekin lähipiirin teenjuojalle. Lajitelmat voivat olla (pussiteen) kokeilijalle hieman kannattavampia, mutta kaikkia makuja ei tietenkään löydy sellaisista, eikä kaikkia lajitelmissa olevia pusseja myydä erikseen. Irtokappaleina myytävien pussien luulisi olevan teefirmoille kannattavia, sillä useimmat pakkaavat teepussinsa joka tapauksessa erillisiin paperikuoriin - ja ne katteet! Pussienhan ei tarvitse edes olla ilmaisia. Minä törsäisin mieluummin vaikka euron yhteen kokeiluostokseen kuin neljä euroa parinkymmenen kappaleen pakettin, josta saatan sitten käyttää vain yhden. (Näen mielessäni sellaisen irtokarkkiosaston näköisen värikkään seinämän, jonka luukuista voi kauhoa mukaansa korkealla kilohinnalla myytäviä teepusseja firmalta jos toiselta. Taivas.)

Noh, ilolla panin taannoin merkille, että tälläkin saralla on joku jo ehtinyt kunnostautua. Punnitse ja Säästä myy (ainakin joissakin myymälöissä) Revolution-merkkisiä teepusseja yksittäispakattuna. Hinta on 55 senttiä eli minusta varsin kohtuullinen maistamiseen - isompi paketti kun maksaa sitten jo liki seitsemän euroa. Se ei tosin ole mikään ihme, sillä Revolution tituleeraa itsensä ainakin omilla verkkosivuillaan ensimmäiseksi firmaksi, joka laittaa annospusseihinsa pölyn ja esanssien sijaan ihan oikeita teenlehtiä. Ja sehän on vallankumouksellista se. Kuten ehkä sekin, että pyramidipussit on pakattu paperikuoren sijaan pieneen pahvirasiaan.

Mulle nuo pakkaukset suorastaan kiljuvat halua myydä itsensä sille amerikkalaiselle pilatesstudion ja maisemakonttorin väliä ravaavalle ruuhkavuosisuorittajalle, joka on olemassa vain mainoksissa ja elokuvissa. Ja juo teetä - varsinkin vihreää teetä - koska se kuulemma polttaa rasvaa. Paljon puhtaan valkoista ja houkuttelevia hedelmänkuvia, vieressä sopivan modernit fontit. Näin teenjuonnista tulee uskottavaa myös cosmonaiselle, vai?

No joo. Pakkauksista niiden sisältöön. Halusin vertailla kolmen pussin kokeiluerääni, joten haastoin itseni hauduttamaan, kuvaamaan ja juomaan (muistiinpanoja tehden) kolme mukillista teetä. Mikä vaatii siis lähinnä nopeaa toimintaa, ei mulle isojen teemäärien kittaaminen muuten ole mikään ongelma. Ihan ensiksi panin merkille hyvän persikan tuoksun Sweet Ginger Peach- ja Peach Mango Green -paketeista: makea, muttei keinotekoinen. Seuraavaksi katselin, että pakkausten väri on hauskasti valittu vastaamaan valmiin juoman sävyä (ja jälkeenpäin kuvia käsitellessäni katselin, että en ole kiireessäni onnistunut tallentamaan värieroja erityisen näyttävästi muistikortille).

Sitten hörppimään. Vaikeinta oli, että ajattelukyky ja makuaisti piti pitää koko ajan samassa tahdissa. Ja tahtihan oli suhteellisen nopea, sillä en yleensäkään halua juoda teetäni aivan kylmänä. Jäätee on toki asia erikseen. Yleisenä huomiona ja kommenttina voisin sanoa, että yksikään näistä ei ollut pahan tai teollisen makuista. Lupaus oikeista teenlehdistä ja luonnollisista makuaineista pitää selvästikin kutinsa, mikä tietenkin parantaa hinta-laatusuhdetta. 

Teen maku tulee eniten läpi Peach Mangon mausteiden alta, ja myönnettävä se on, että näin paljon teen makuista pussiteetä saa kyllä hakea. Mangoa ja persikkaa en rehellisesti sanoen toisistaan erottanut. Enkä muuten inkivääriäkään Sweet Ginger Peachista. Makeaa se kyllä on ja persikkainen jälkimaku on aika hauska, mutta inkivääriä en löytänyt sitten millään. Acai Green taas oli mun suussani vähän mitäänsanomaton - acai ei ole mulle tuttu marja muutenkaan, mutta kuvittelisin tunnistaneeni mausta eniten mustaherukkaa. Sitäkin ainesosaluettelosta löytyy.

Ostaisinko mä jotakin näistä sitten tarkempaan maisteluun ja ihan kunnollisen arvioinnin kohteeksi? Rehellisesti sanoen en välttämättä ainakaan ihan heti. Vika ei ole maussa vaan hinnassa. Toki laadukkaasta teestä maksaa vähän enemmänkin, mutta minä teen sellaisen sijoituksen silti mieluummin hyvään irtoteehen, jolloin saan tuotetta samalla hinnalla myös aika paljon enemmän. Pussiteen kuuluu minusta olla kertaostoksena melko edullista. Teemaailman pikaruokaa: juustohampurilainenkin on nopeaa syötävää tarvittaessa helppo ja halpa ratkaisu, mutta pidemmän päälle kotikokkailu on kannattavampaa. Se on silti sanottava, että jos Revolutionin tapa tehdä pussiteetä leviäisi, se kieltämättä olisi pussiteemarkkinoille ihan tervetullut vallankumous. Pölypussit voisivat minun puolestani jäädä imureille.

Teearvostelu: Forsman Puolukka Vanilja

Kuten taannoin kerroin, tämänkertainen arvioinnin kohde oli ostoksena vähän sellanen villi kortti. Mä kun en puolukkaa kovin usein tule käyttäneeksi ja pakkauksen kuvituskin oli mun silmääni ärsyttävä. Sellainen keski-iän ohittaneiden täti-ihmisten nätti enkelietiketti ruusukoristeilla. Olen melkein yllättynyt, ettei toiselle puolelle ole liitetty jotain aivan yhtä imelää (tekopyhää) värssyä. Sellaista, joita ne edellä mainitut tantat jakavat kymmenen peräkkäin aikajanallensa joltain Facebook-sivulta, jonka nimeen sisältyy vähintään yksi yhdyssanavirhe.

Toisaalta harvoinpa sitä pelkän nätin paketin takia teetä ostaa. Tälläkin kertaa tuoksu oli lopulta se, joka houkutteli mut ostamaan Forsmanin puolukkateetä. Pussista nousee yllättävän voimakas, muttei lainkaan pistävä, vaan pehmeän makea puolukan ja vaniljan tuoksu. Vähän kuin joku pehmeä puolukkamakeinen, mutta ei sellainen keinotekoisen esanssinen. Arvostan - tämä kun olisi voinut mennä myös pahasti metsään.

PERUSTIEDOT

Mitä: Puolukalla ja vaniljalla maustettu vihreän ja valkoisen irtoteen sekoitus.

Mistä: Hyvällä tuurilla mikä hyvänsä Forsmania myyvä ruokakauppa, mutta valikoimat vaihtelevat, joten varmimmin Punnitse & Säästä tai joku muu liike, jolla on isompi valikoima Forsmanin teetä.

Hintahaarukka: 2-4 € / 60 g

Arvostan myös teen makua, vaikkei se kovin teemäinen olekaan. Se noudattaa yllättävän hyvin tuoksun antamia vihjeitä: jännää marjaisuutta, mutta päällimmäisenä on kuitenkin vanilja. Tee on aika makeaa ja vähän mehumaista, eikä itse asiassa lainkaan teen makuista - enemmän mieleeni tulee English Tea Shopin karpalo-vaniljahauduke. Forsmanin versiossa on kuitenkin vihreää ja valkoista teetä sekaisin, mutta vahvat mausteet peittävät sen alleen. Ja näinhän se maustetussa teessä yleensä on vähintään jossain määrin.

Minusta maustettu tee kuitenkin harvoin maistuu näin vahvasti sille, mitä pussin kyljessä luvataan. Suklaateetä ostava pettyy monesti, kun luulee saavansa kaloritonta kaakaota, mutta se ei sitten maistukaan samalle kuin O'boy. Tässä tapauksessa pettymys ei liene niin suuri, jos nimenomaan ei halua tuntea teelehtien tuomaa makua suussaan. Olen tarjonnut tätä parillekin vähemmän teehen tottuneelle, ja he ovat pitäneet siitä kovasti - ehkä juuri edellä esitetystä syystä. Taisipa joku jo tuumata ostavansa tätä, kunhan sattuu sopivasti teehyllylle kauppareissullaan.

TUOMIO

Plussat: Hyvä tuoksu ja maku, jotka myös vastaavat toisiaan hämmästyttävän hyvin. Edullinen.

Miinukset: Jos teen makua toivoo, sitä ei tästä juuri saa. Joidenkin makuun tämä voi olla liiankin makea; ei ainakaan mielestäni tarvitse sokeria tai muuta makeuttajaa.

Ostaisinko uudestaan: Todennäköisesti.

Arvosana (1-5): 4

Teearvostelu: Pukka Wild Apple & Cinnamon

Se siitä aktiiviseen postaustahtiin palaamisesta sitten. Mikäs tässä kuukauden blogitaukoa pitäessä...tosin tämä harmittanee itseäni kaikkein eniten, sillä pitkä tauko teebloggailussa tarkoittaa myös pitkää taukoa kunnollisesta teenjuonnista. Siis sellaisesta, jossa ehdin todella keskittyä siihen, mitä juon ja sen jälkeen mahdollisesti myös kirjoittaa siitä. En ole itse asiassa edes ostanut teetä kotiin tammikuun hamstrauksen jälkeen. Teetarvikkeita kylläkin: uusi siivilä ja tämän postauksen kuvissa näkyvä jättimuki, jonka nimesin Saaviksi. Se vetää vajaan litran verran nestettä ja on minun kaltaiselleni puolidementikolle sikäli ihan hyvä, että siihen voi unohtaa teepussin pitkäksikin ajaksi ilman, että lopputulemana on juomakelvotonta tervaa.

Mulla on tapana antaa asioille ja ihmisillekin yleensä toinen tilaisuus, ellei ensimmäinen kokemus ole ollut aivan totaalisen katastrofaalinen. Toisinaan se on virhe (minttutee), toisinaan erittäin kannattavaa (valkoinen tee). Joskus ihmettelen, miksi edes yritän uudestaan (Lipton). Tällä kertaa toisen tilaisuutensa sai aiemmin pettymykseksi jäänyt Pukka; heitin Saaviin hautumaan pussin villiomena-kanelihauduketta, jota tammikuussa ostin. Ja täytyy sanoa, että mitä hittoa nyt taas.

PERUSTIEDOT

Mitä: Villiomenan ja kanelin makuinen mauste- ja hedelmähauduke.

Mistä: Jos varman päälle haluat pelata, suuntaa Punnitse&Säästä -liikkeeseen tai Ruohonjuureen.

Hintahaarukka: 4-6 € / 20 pss

Siis ihan oikeasti. Se ei ole pahaa, en mä sillä. Mutta kyllä mä tältäkin odotin enemmän - tai ainakin jotakin vähän toisenlaista. Ensinnäkin mua ihmetyttää, miksi tähänkin haudukkeeseen on haluttu laittaa lakritsanjuurta. Toki se on makeaa ja omalla tavallaan ihan hauskan makuista, mutta kun sitä on joka ainoassa maustehaudukkeessa, se alkaa väkisinkin vähän kyllästyttää. Se kun on kuitenkin melko läpitunkevaa, varsinkin suurina määrinä. Tästäkin pakkausselosteesta on pääteltävissä, että haudukkeessa on vain kanelia enemmän kuin lakritsanjuurta. Heitän villin veikkauksen (kun en tiedä todellista tilannetta), että viimeksi mainittu on edullista ja siksi niin kovin yleistä haudukkeissa.

Toistan vielä, että hauduke ei missään tapauksessa maistu pahalta - juon sitä oikein mielelläni - mutta kun olen vertailukohdaksi sattunut juomaan juuri tänään omena-maustehauduketta, joka oikeasti maistuu omenalle, Pukka tuotti taas hienoisen pettymyksen. Toki tässäkin omena maistuu, mutta aika etäisesti. Viiniarvostelussa tuota kutsuttaisiin luultavasti hennon omenaiseksi. Siis että jos oikein mielikuvitustaan käyttää, niin kyllä sieltä sitäkin on maistettavissa. Muuten se maistuu ihan jollekin muulle. Tässä tapauksessa ei oikein edes kanelille, vaan aggressiiviselle lakritsanjuurelle, jonka alta tulee jälkimaussa häivähdyksiä haudukkeen muista ainesosista, jos keskittyy juomaansa. Sikälikin se muistuttaa maallikon lipittämää valkoviiniä: kyllä se alas menee ja on ihan hyvääkin, mutta ei sieltä sitä petrolia, ladonseinää ja kissankusta tavallisen kuolevaisen kieli maista. Ehkä ihan hyväkin noissa tapauksissa.

TUOMIO

Plussat: Pukan perusplussat: eettisyys ja kaunis pakkaus.

Miinukset: Maku on ihan hyvä, muttei vastaa tuotteen nimen asettamia odotuksia. Lakritsanjuuri peittää omenaa ja kanelia aivan liikaa.

Ostaisinko uudestaan: Mahdollisesti.

Arvosana (1-5): 3

Tammikuun teeostoksia

Elikkä siis. Mähän olen periaatteessa jatkuvassa ostolakossa teen suhteen. Periaatteessa. Mulla on kotona iso hyllyllinen ja rapiat teetä ja haudukkeita, eikä lisää olisi mitään erityistä tarvetta ostaa, mutta siinä missä joku muu sortuu aina alennusmyyntien aikaan kenkäkauppaan, mun heikko kohtani on tee. En tartu ihan jokaiseen näkemääni tarjouspakettiin, mutta kun Punnitse & Säästä -myymälän ikkunaan ilmestyy ota 3, maksa 2 -juliste...noh, arvaatte varmaan. Mua ei pidättele mikään. Tarjosin hiljattain eräälle ihmiselle teetä, ja hänen kommenttinsa asiaan oli, että "toit sitten melko reilusti tota teetä" kun päätin hoitaa tarjoilun lyhyen kaavan kautta ja löin pöytään neljää laatua pussiteetä. Vain neljää!

Kun tilaisuus tuli, sorruin uuteen Pukka-ostokseen pikemmin kuin odotin. Juttelen tuotteesta lisää joskus myöhemmin, mutta kyllä se edellistä kokeilua paremmalta vaikuttaa. Villiomena-kaneli-haudukkeen kaveriksi päädyin ostamaan pari pakettia Forsmanin irtoteetä, vaikka aluksi harkitsin Twiningsin Suomessa vähän harvinaisempia tuotteita.

Tarjousostosteni kaksi muuta teetuotetta ovat Forsmania. En käytä puolukkaa juuri koskaan ruoanlaitossa tai leivonnassa tai muutenkaan, ja pakkauksen ruusukoristeinen enkelietiketti on sitä tyylilajia, joka mua suorastaan ärsyttää (en tiedä miksi). Pussia nuuhkiessa siitä nousi kuitenkin niin kiva ja pehmeä puolukan ja vaniljan tuoksu, että päädyin ostamaan sen kokeiluun. Kastepisarateetä ostin saadakseni vaihtelua vähän suppeaksi jääneeseen maustamattoman vihreän teen valikoimaani. Huomasin paketteja katsellessani, että mustan teen juominen on jäänyt mulla viime aikoina tosi vähiin. Se on oikeastaan tosi sääli, ja asialle pitäisi varmaan tehdä jotain lähiaikoina. Ehkä käyn hakemassa vielä lisää tarjousteetä ja valitsen mukaan jotain mustaakin. :D

Yksin asuvana mulla on ollut mielenperukoilla ajatus, että tarvitsisin pienen teepannun, sillä omistamani pannut ovat yhden ihmisen juomille aika isoja. En ole etsiskellyt pannua kovin aktiivisesti, mutta törmäsin sellaiseen hortoillessani maanantaina ajankuluksi Tigerissa. Hinta ei ollut kova ja pannu oli sopivan kokoinen, joten tuumasin, että lähteköön mukaan. Seitsemällä eurolla sainkin varsin pätevän sihdillisen pikkupannun. Sihti on sen verran harva, että jos irtoteesi sattuu olemaan kovin hienojakoista, saatat saada lehtiä myös juomaasi, mutta kyllä tuolla perusforsmanit hyvin menevät, suurempilehtisistä laatutuotteista puhumattakaan. Tigerin valikoimat vaihtuvat minusta aika nopsaan tahtiin, joten edullisen pannun haluavien kannattaa varmaan käydä noutamassa omansa mahdollisimman pian. Mäkin vielä pohdin, pitäisikö noita itse asiassa olla varmuuden vuoksi kaapissa toinenkin.

Tällaista tänään. Toista blogiani seuraavat tietävät, että olen äskettäin eronnut ja siksi postaaminenkin on jäänyt vähemmälle, mutta nyt kun elämä alkaa taas voittaa, yritän taas päästä itseänikin miellyttävään postaustahtiin. Toiveita ja ideoita teeaiheisiin juttuihin saa aina esittää! :)

Teearvostelu: Pukka Three Green Tea

Hairahduin ennen Prahan reissua taas kerran teehyllyille, vaikka omassa kaapissanikin on melkein yhtä laaja valikoima kuin tavallisessa ruokakaupassa. Ilman niitä Liptoneita toki. Tällä kertaa halusin kokeilla Pukka-merkin tuotteita, joita olin jo kauan kuolannut (ne paketit on niin kauniita!) mutta jättänyt ostamatta, koska ovat melko kalliita. Varsinkin ollakseen suurimmaksi osaksi mauste- ja hedelmähaudukkeita, eikä teetä, vaikka luomua ovatkin. Ensin ajattelin itselleni kovin tyypillistä valintaa, omena-kanelia, mutta sitten järkeilin, että ehkä on parempi ostaa lajitelma, jos kerran 20 pussista maksan melkein vitosen.

Niinpä päädyin sitten valitsemaan lajitelman, jossa on "kolminkertaisia" pusseja: kolmen mintun, kolmen fenkolin, kolmen tulsin ja kolmen inkiväärin haudukkeet sekä kolmen vihreän teelaadun sekoitus. En ole vieläkään ehtinyt maistella ajatuksen kanssa noita kaikkia, ja myönnettäköön, että esimerkiksi tuo minttutee vähän jännittää mua. Vaikka olen minttusuklaan suuri ystävä, kovin voimakas mentoli tekee minulle lähinnä huonon olon (opin olemaan lainaamatta poikaystävien suihkusaippuoita kun huomasin, että miesten pesuaineisiin usein lisättävä mentoli yhdistettynä höyryävän kuumaan suihkuun ei ole hyvä idea). Tulsi taas oli mulle aivan outo rehu. Googlaamalla selvisi, että se on Intiassa suosittu yrttikasvi, jota nimitetään myös pyhäksi basilikaksi. Hindut käyttävät sitä osana uskonnollisia rituaaleja, mutta sitä pidetään myös lääkekasvina.

Mietin pitkään, miten käsittelen pussilajitelmaa blogissa. Viiden tuotteen arvioiminen samassa postauksessa tekee vain sekavan vaikutelman, enkä toisaalta pidä järkevänä tehdä viiden postauksen sarjaa yhdestä teepaketista. Tee ja haudukkeet ovat makuasioita. Veikkaan, että jos joku inhoaa inkivääriä ja fenkolia yli kaiken, mun arvioni niistä tuskin vaikuttaa ostopäätökseen yhtään mitenkään. Päädyin siis arvioimaan tuon vihreän teesekoituksen ja kirjoittamaan sen perusteella saamani yleiskuvan Pukan tuotteiden laadusta. Palaan yksittäisiin haudukemakuihin sitten, kun kuitenkin joskus sorrun ostamaan sen omena-kanelin.

PERUSTIEDOT

Mitä: Lajitelma Pukan haudukkeita ja vihreää teetä, arvion kohteena Three Green Tea, joka on sekoitus Senchaa, Oothua ja Suoi Gangia.

Mistä: Pukkaa myyvät Punnitse&Säästä, Ruohonjuuri, todennäköisesti myös muut ekokaupat ja hyvällä tuurilla jopa isommat marketit. Valikoima todennäköisesti vaihtelee.

Hintahaarukka: 4-6 € / 20 pss

Pukka on tehnyt sen virheen tässä lajitelmassa, että samaan pakettiin on ängetty monta aika vahvaa maustetta. Vaikka pussit ovat yksittäispakattuja, hajut sekoittuvat. Vihreä tee tuoksuu fenkolille. Itse asiassa kaikki lajitelman pussit tuoksuvat sille, enemmän tai vähemmän. Ei hyvä. Seuraava virhe on, että Three Green -pussissa lukee käytettyjen teelaatujen lisäksi whole leaf tea, jonka ainakin minä ymmärrän siten, että siellä narun päässä pitäisi roikkua ihan teelehden näköisiä lehtiä. Sitä sorttia, jota löytyy irtoteepaketista. Myönnettäköön, että olen nähnyt pienemmäksikin jauhettua teepölyä (Lipt...siis eräiden tiettyjen merkkien pusseissa), mutta kyllä nuo nyt oli aika kaukana ihan oikeista teelehdistä. Ei hyvä.

Myönnän odottaneeni Pukalta paljon enemmän. Tuotteet ovat hintavia ja luomua, joten odotin saavani vähintään jotakin Clipperin tasoista. Vihreä teesekoitus maistuu kyllä hassulla tavalla hippimäisen luomulta: se ei tuo mieleen feng shuita ja teeseremoniaa, vaan joogan ja ayurvedan. Johtunee osittain läpitunkevasta fenkolin tuoksusta. Siinä ei sinällään ole mitään pahaa, että tee sijoittuu mielessäni enemmän Intiaan kuin Kiinaan tai Japaniin, mutta läpitunkeva stereotypia rastapäisistä vegaaneista litkimässä Pukkaa joogamaton päällä on vähän ikävä. Ei vihreä tee saisi herättää tällaisia osoittelevia mielikuvia; sen pitäisi olla universaali juoma.

Vihreänä pussiteenä maku taas jää aika mitäänsanomattomaksi. Teeltä se toki maistuu enemmän kuin monien halvempien merkkien vihreät versiot. Ehkä vain kuvittelen, mutta tuntuu, että tämä tee kitkeröityy pussiteeksi vähän turhan helposti, ihan vaan seistessään hetken mukissa. Ja mä sentään pidän pienestä kitkerästä vivahteesta vihreässä teessä. Kitkeröitymistaipumus saattaa toki kertoa siitä, että pussissa on vähän laadukkaampaa ja siksi huolellisempaa hauduttamista vaativaa tavaraa, mutta sitten taas pussin ylimalkaiset haudutusohjeet eivät ole sen seikan kanssa missään linjassa.

Plussaa tuotteet saavat tietenkin luomutuotannosta ja Fairtrade-merkinnöistä sun muista sertifikaateista. Ne tosin nostavat osaltaan myös hintaa. Tiedän antavani Pukalle vielä uuden mahdollisuuden, mutta ensimmäinen kokeilu ei oikein vakuuttanut. Myönnän olevani sekä hieman yllättynyt että varsin pettynyt.

TUOMIO

Plussat: Eettinen tuotantotapa ja kaunis pakkaus.

Miinukset: Epäonnistunut lajitelma: voimakkaiden mausteiden hajut sekoittuvat toisiinsa, teen maku ja laatu eivät vastaa hinnan asettamia odotuksia.

Ostaisinko uudestaan: En tätä nimenomaista lajitelmaa.

Arvosana (1-5): 2

Teetä kahvilassa: Tampereen Vohvelikahvila

Ennen Prahan reissua piipahdin Vohvelikahvilassa. Siis siinä Ojakadun versiossa, vohvelikahviloita kun on Tampereella kaksi, eivätkä ne käsittääkseni ole samaa firmaa, vaan toistensa kilpailijoita. Ojakadun paikka mainostaa itseään "aitona ja alkuperäisenä". Paikka on pieni ja suosittu: varsinkin kesäisin olen monta kertaa osunut sinne niin, että kaikki pöydät ja tuolit ovat varattuna. Eikä toisaalta ihme, sillä vohvelit ovat ihania ja ne tarjoillaan runsaan kermavaahtovuoren kera. Paitsi suolaiset versiot tietysti. Vaikka tälläkin kertaa toki söin omenavohvelin, tarkastelin paikkaa eritoten teenjuojan näkökulmasta.

Sanottakoon, että mä en oikein tähän asti ole perustanut sitruuna- tai limeteestä. Vohvelikahvilan irtoteevalikoiman nähtyäni uskaltauduin kuitenkin tällä kertaa testaamaan vihreää sitrusteetä. Tarjolla oli laatikollinen pussiteetä: perus-Twiningseja ja -Nordqvisteja. Tiskin takana lasipurkeissa esitelty irtoteevalikoima haiskahti vahvasti Forsmanille (kuvaannollisesti toki), mutta siinähän ei sinänsä ole mitään pahaa. Irtoteet ovat vihreitä tai mustia, ja myös rooiboksen juojat on huomioitu. Teevalikoima ei siis ole erityisen omaperäinen tai rohkea, mutta kuitenkin aivan riittävän hyvä. Etenkin siihen nähden, että kahvilan päätuote todella ovat vohvelit, eikä kahvi, tee ja niiden kanssa puputettavat kakut ja pullat.

Mulle kerrottiin, että Vohvelikahvila hankkii teensä sikäli "fiilispohjalta", että välillä saatetaan kokeilla jotakin uutta, mutta jos jonkin teelaatu on suosittu, se ilman muuta pidetään valikoimissa. Ostaessani yhden mukillisen teetä lehdet tulivat käytännöllisesti pihdeissä (teetä ei siis ollut saatavana valmiiksi haudutettuna) ja vesi oli oikean lämpöistä. Se, mikä mua erityisesti ilahdutti, oli että pannullinenkin teetä tulisi teepannussa eikä pressopannussa. Tässä on toki eri koulukuntia ja mieltymyksiä, mutta mua suoraan sanoen hirvittää ajatus herkkien teelehtien pahoinpitelystä kahvin valmistukseen tarkoitetussa pressopannussa. Kahvilayrittäjät: älkää tehkö sitä. Tai no jos ainoa toinen vaihtoehto on pelkästään Liptonin pusseista koostuva valikoima, niin tehkää, mutta oikeasti pari kunnollista teepannua ei ole kovin iso sijoitus.

Ja se sitrustee? Ei se oikeasti ollut pahaa! Monesti sitrusteet jättävät hampaisiini tahmean tunteen, mikä on siis pääsyy siihen, miksen oikein pidä niistä, mutta tämä nimenomainen versio oli oikein hyvää. Ei pistävän sitruunaista, vaan sellaista sopivan pehmeää. Ja vohveleista en valita koskaan. Ei mua oikeastaan muu jäänyt hämäämään kuin paikan hinnastossa oleva pieni epäloogisuus: santsikupillinen kahvia oli merkitty 50 sentin hintaiseksi, mutta teen kohdalla tällaista vaihtoehtoa ei edes tarjottu. Hassua, kun kyse olisi kuitenkin lähinnä kuumasta vedestä; samasta pussista tai irtoteeannoksestahan hauduttaa ihan hyvin vielä toisenkin kupin. Ehkäpä kyseessä on kuitenkin vain pieni ajatusvirhe tai huolimattomuus. :)

Teenjuojan Praha

Okei, otsikko lupaa ehkä vähän enemmän kuin mitä tässä postauksessa taannoisen reissuni perusteella kerron, mutta ainakin yritän parhaani. Ja toisaalta, kokemuksethan ovat henkilökohtaisia, eikä niistä voi kiistellä ja niin edespäin...

Reissasimme tosiaan poikaystäväni kanssa ennen joulua Tšekin pääkaupunkiin Prahaan, jossa ajatuksena oli perinteisten turistikohteiden katselun lisäksi kierrellä joulutoreja. Ja teehuoneita, mä kun olin lukenut niitä olevan kaupungissa jonkun verran ja innostuin tietysti entisestään. Aluksi on pakko sanoa, että kun lähdet Prahaan etsimään teehuoneita, on ihan sama, suunnitteletko etukäteen, missä paikoissa käyt ja missä et, vai kierteletkö kaupunkia ja yrität bongailla kylttejä, joissa lukee čaj (tee) tai čajovna (teehuone). Homma nimittäin luisuu joka tapauksessa jälkimmäiseen, ellet tunne joko kaupunkia tai tsekkiläistä katujen merkitsemistapaa todella hyvin. Mulla tosiaan oli merkittynä karttaan muutama teehuone ihan esimerkin vuoksi, mutta onnistuimme löytämään niistä vain yhden, ja sekin oli sen näköinen, ettei ole ollut auki aikoihin. Oikeastaan kaikki teekaupat ja -huoneet, joissa kävimme, löysimme sattumalta. Kyllä niitä siinä kaupungissa siis on. Kuvausolosuhteet ja -välineistöni eivät valitettavasti oikein sopineet yhteen, joten kuvat ovat lähinnä pieniä yksityiskohtia.

Ehkä helpoimmin löydettävä teehuone, Dobrá čajovna, sijaitsee melkeinpä Prahan ytimessä, Venceslauksen aukion vieressä. Me satuimme sinne sellaiseen aikaan, että paikka oli suht täynnä paikallista väkeä. Myytti murtuu: tsekit juovat muutakin kuin olutta! Poikaystäväni jätti vastuun teen tilaamisesta minulle, mutta esitti toiveen saada vihreää teetä. Tilasin siis banchaa (japanilaisten vihreää "arkiteetä"), mikä oli minulta typerä virhe - mieshän ei ollut juonut vihreää teetä kuin pussimuodossa, jossa se maistuu aivan toiselle kuin kunnolla haudutettuna irtoteenä. Ja eihän se oikein kuulemma hyvää ollut.

No, oppia ikä kaikki, tosin itse kyllä pidin teestä. Paikan henkilökunta oli kovin kiireistä suuren väkimäärän takia, mutta varsinkin nuoremmat työntekijät olivat oikein ystävällisiä. Heidän esimiehekseen olettamani herrahenkilö, joka sattui palvelemaan minua ostaessani teetä kotiin vietäväksi, taas oli sitä vähemmän asiakaspalveluhenkistä sorttia. Kielimuuri aiheutti pienen väärinkäsityksen, jonka seurauksena sain osakseni suoranaista vittuilua. Lisäksi Dobrá čajovna oli teehinnoiltaan kallein, josta mitään ostin, vaikka näkyi se toki sitten laadussakin. Paikka sinällään on oikein viehättävä - ja sen verran hämärä, ettei sisätiloissa voinut haaveillakaan käsivaralla kuvaamisesta ilta-aikaan. Enkä mä siltä kyseenalaiselta asiakaspalveluosaajalta olisi uskaltanut kysyäkään, vaikka Prahassa kyllä muuten suhtauduttiin kuvausaikeisiini suopeasti.

Jos nyt Dobrá čajovna ei ihan tahrattoman positiivista vaikutelmaa antanutkaan, löytyi niin ikään keskustan tuntumasta paikka, johon suorastaan rakastuin. Paikan nimi on ilmeisesti vain yksinkertainen Čaj, ja sillä on myös verkkokauppa. Mutta se liike! Se on ihanan valoisa, rauhallinen, yksinkertaisen tyylikäs, ja siellä on akvaario. Työntekijätkin olivat ystävällisiä ja avuliaita (ja okei, myönnetään että tiskin takana seissyt mies oli ihan komeakin). Täällä joimme minun valitsemaani valkoista teetä, josta poikaystävänikin piti. Teen nauttimista varten kipusimme teehuoneen pienelle ullakolle istumaan. Sielläkin oli hämärää: ilmeisesti tsekkien mielestä teetä ei kuulu nauttia kirkkaassa valaistuksessa. Tai jotain. Paikan teet olivat varsin edullisia, mutta teetarvikkeet taas ylittivät rajatun budjettini roimasti - ne kun olivat ymmärtääkseni suoraan Japanista tuotua käsityötä, mikä toki selittää hinnan. Paksummalla lompakolla olisin varmaan ostanut koko puljun tyhjäksi.

Mä en pahemmin ole Keski-Euroopassa reissanut, ja olin aivan autuaan tietämätön saksalaisesta ketjusta nimeltä TeeGschwender. Sillä on Prahassa myymälä, jossa on isot valikoimat teetä ja jonkun verran myös teetarvikkeita. Firman jouluteetä sai maistaa ilmaiseksi ja kaikkia myynnissä olevia irtoteelaatuja sai haistella hyllyn reunalla olevista näytepurkeista. Kun pyysin luvan kuvata, prahalaiseksi suorastaan poikkeuksellisen englanninkielentaitoinen myyjätär antoi hymyillen luvan, kertoi mihin voin halutessani lähettää ottamiani kuvia ja haki minulle kirjasen, joka kertoi firmasta ja sen teevalikoimasta - ja itse asiassa ilahduttavasti myös teestä ja sen viljelystä yleiselläkin tasolla. Maistamani teet nyt eivät mitään hirveän erikoisia olleet - ei toki pahaakaan, mutta samalla tavalla vähän "kaupallisen makuista" kuin vaikka Nordqvist ja Forsman täällä meillä. Teetä en sieltä siis ostanut, mutta jotakin muuta kyllä. Siitä lisää tuliaispostauksessa, kun saan sen joskus naputeltua. (Mainittakoon, että postauskenttään liittämiäni kuvia yhtäkkiä hukkaava Blogger ei ainakaan tee hommasta yhtään helpompaa.)

Himoitsin toki teetarvikkeita monessakin paikassa, mutta oli nämä TeeGschwenderinkin kupit ja pannut aika ihania. Varsinkin nuo valkoiset kukkakoristeiset olivat minusta ihania; poikaystäväni suosikki taas oli tuo ylemmän kuvan lohikäärmekuvioinen. Hinta oli kuitenkin sen verran kova ja materiaali turhan herkkää lentokoneessa kuljetettavaksi, että jätimme posliiniastiat ostamatta. Toisissa olosuhteissa olisin...no te tiedätte.

Osuimme toki vielä pariin muuhunkin paikkaan. Toinen oli piskuinen ja pirun kallis, vähän englantilaistyylinen laatuteekauppa Vltavan rantamilla, toinen hämärä ja hiljainen teehuone hotellimme lähellä vähän sivummalla keskustasta. Ensimmäisessä kävimme vain kääntymässä, toisessa jutustelin mate-astioista tiskin takana seisseen nuoren miehen kanssa. Sen lisäksi, että poika puhui aika huonoa englantia, hän ei selvästikään olisi osannut vastata kysymyksiini edes äidinkielellään, ja oli muutenkin kovin nuoren oloinen pyörittämään teehuonetta yksinään - siellä kun ei siis ollut ketään muita, ei asiakkaita eikä työntekijöitä. Tuumasimme poikaystäväni kanssa, että poika taisi olla vanhempiaan tuuraamassa, kun nämä olivat joululomalla.

Mutta jotta kuva ei jäisi liian ruusuiseksi: teetä kyllä saa Prahassa melkeinpä joka kuppilassa, mutta jos ihan kunnon teetä haluat, mene teehuoneeseen. On vähän hassua, että kaupungissa selvästi on ihan oikea teekulttuurikin, mutta se elää vain noissa pienissä aiheeseen erikoistuneissa liikkeissä. Tavallisessa kahvilassa saat todennäköisesti eteesi ihan sen saman kuin niin usein Suomessakin: kupin kuumaa vettä ja teepussin.