Teetä kahvilassa: Tampereen Vohvelikahvila

Ennen Prahan reissua piipahdin Vohvelikahvilassa. Siis siinä Ojakadun versiossa, vohvelikahviloita kun on Tampereella kaksi, eivätkä ne käsittääkseni ole samaa firmaa, vaan toistensa kilpailijoita. Ojakadun paikka mainostaa itseään "aitona ja alkuperäisenä". Paikka on pieni ja suosittu: varsinkin kesäisin olen monta kertaa osunut sinne niin, että kaikki pöydät ja tuolit ovat varattuna. Eikä toisaalta ihme, sillä vohvelit ovat ihania ja ne tarjoillaan runsaan kermavaahtovuoren kera. Paitsi suolaiset versiot tietysti. Vaikka tälläkin kertaa toki söin omenavohvelin, tarkastelin paikkaa eritoten teenjuojan näkökulmasta.

Sanottakoon, että mä en oikein tähän asti ole perustanut sitruuna- tai limeteestä. Vohvelikahvilan irtoteevalikoiman nähtyäni uskaltauduin kuitenkin tällä kertaa testaamaan vihreää sitrusteetä. Tarjolla oli laatikollinen pussiteetä: perus-Twiningseja ja -Nordqvisteja. Tiskin takana lasipurkeissa esitelty irtoteevalikoima haiskahti vahvasti Forsmanille (kuvaannollisesti toki), mutta siinähän ei sinänsä ole mitään pahaa. Irtoteet ovat vihreitä tai mustia, ja myös rooiboksen juojat on huomioitu. Teevalikoima ei siis ole erityisen omaperäinen tai rohkea, mutta kuitenkin aivan riittävän hyvä. Etenkin siihen nähden, että kahvilan päätuote todella ovat vohvelit, eikä kahvi, tee ja niiden kanssa puputettavat kakut ja pullat.

Mulle kerrottiin, että Vohvelikahvila hankkii teensä sikäli "fiilispohjalta", että välillä saatetaan kokeilla jotakin uutta, mutta jos jonkin teelaatu on suosittu, se ilman muuta pidetään valikoimissa. Ostaessani yhden mukillisen teetä lehdet tulivat käytännöllisesti pihdeissä (teetä ei siis ollut saatavana valmiiksi haudutettuna) ja vesi oli oikean lämpöistä. Se, mikä mua erityisesti ilahdutti, oli että pannullinenkin teetä tulisi teepannussa eikä pressopannussa. Tässä on toki eri koulukuntia ja mieltymyksiä, mutta mua suoraan sanoen hirvittää ajatus herkkien teelehtien pahoinpitelystä kahvin valmistukseen tarkoitetussa pressopannussa. Kahvilayrittäjät: älkää tehkö sitä. Tai no jos ainoa toinen vaihtoehto on pelkästään Liptonin pusseista koostuva valikoima, niin tehkää, mutta oikeasti pari kunnollista teepannua ei ole kovin iso sijoitus.

Ja se sitrustee? Ei se oikeasti ollut pahaa! Monesti sitrusteet jättävät hampaisiini tahmean tunteen, mikä on siis pääsyy siihen, miksen oikein pidä niistä, mutta tämä nimenomainen versio oli oikein hyvää. Ei pistävän sitruunaista, vaan sellaista sopivan pehmeää. Ja vohveleista en valita koskaan. Ei mua oikeastaan muu jäänyt hämäämään kuin paikan hinnastossa oleva pieni epäloogisuus: santsikupillinen kahvia oli merkitty 50 sentin hintaiseksi, mutta teen kohdalla tällaista vaihtoehtoa ei edes tarjottu. Hassua, kun kyse olisi kuitenkin lähinnä kuumasta vedestä; samasta pussista tai irtoteeannoksestahan hauduttaa ihan hyvin vielä toisenkin kupin. Ehkäpä kyseessä on kuitenkin vain pieni ajatusvirhe tai huolimattomuus. :)

Teetä kahvilassa: MimiBo Cafe

Pistäessäni Silkkipussia pystyyn mulla oli koko ajan ajatuksissa, että jossakin vaiheessa jalkaudun kaupunkini kahviloihin katsomaan, miten teenjuojat on niissä huomioitu. Tällä haluan paitsi tunnistaa teetä juovalle hyviä kuppiloita, myös ainakin yrittää välittää sitä viestiä, että teevalikoimaan kannattaa kiinnittää huomiota. On nimittäin vieläkin aivan hämmästyttävän yleistä, että teenjuojia pidetään poikkeustapauksina, joita kahvilayrittäjät eivät vaivaudu huomioimaan. Tai sitten kuvitellaan, että Liptonin Yellow Label on yhtä yleispätevä "kaikille kelpaava teelaatu" kuin Juhlamokka kahvinjuojille. Teen ystävänä vertaisin Liptonin litkuja enemmän vähän kai huonona pidettyyn Saludoon kuin Juhlamokkaan.

Teevalikoiman ei siis tarvitse olla suuren suuri; enemmän toivoisin kiinnitettävän huomiota teen laatuun. Pussitee - mikäli lehtiteen hauduttelu tuntuu kahvilan pitäjästä ylivoimaiselta - riittää kyllä useimmille teetä juoville oikein hyvin. Silloin kannattaa kuitenkin huomioida, mitä kilpailijat tarjoavat. Jos kaikilla on siellä tiskillä Keisarin Morsian, Tiikerin Päiväuni ja se kirottu Yellow Label, niin eipä siitä teekupin ostajalle kovinkaan hyvä mieli tule. Käy nimittäin teenjuonti yksitoikkoiseksi ja tylsäksi.

Yllä oleva saarna ei koske MimiBo Cafea, jossa piipahdin keskiviikkona. Puolivahingossa, kun olin valokuvailemassa kaupungilla ja satuin kulkemaan Puutarhakatua, jossa kahvila sijaitsee. En ollut suunnitellut aloittavani kahvilajuttujen tekemistä ihan vielä, mutta hetken mielijohteesta astuin kahvilaan sisään ja teetä tilatessani pyysin luvan ottaa kuvia blogiani varten. Jännitti ja vähän nolottikin kertoa, mihin käyttöön otokset tulevat: onhan Silkkipussi vielä todella alussa ja sen yleisö on vielä pieni. Kahvilan pitäjä tuntui kuitenkin olevan ihan hyvillään pyynnöstäni - pehmeä lasku näihin hommiin siis. Saa tosin nähdä, miten kahvilajuttujen rakenne jalostuu, kun tulevaisuudessa totun niitä tekemään.

MimiBossa teenjuojat on minun mielestäni huomioitu juuri sopivalla tavalla. Kysäistessäni paikan "teefilosofiaa" keskeinen sana vaikutti olevan laatu. Tarjolla on niin teetä kuin haudukkeita sekä pusseissa että irtotuotteina, mutta tyypillisten Nordqvistien ja Liptonien sijaan valikoima on rakennettu vähän vähemmän tunnetuista, usein luomulaatuisista tuotteista - ja kuitenkin niin, että ne ovat tavalliselle kuluttajalle helposti lähestyttäviä. Paikassa on selvästi oivallettu, että tavispussien ja lehtiteehifistelyn välilläkin on jotakin. Tee voi olla tasa-arvoinen kahvin kanssa siten, että kahvila ei syrji teenjuojaa, muttei myöskään saa "hippipaikan" mainetta liian yksityiskohtaisella teetarjonnalla.

Irtoteet MimiBoon toimittaa helsinkiläinen teeliike The Ounce. Tarjolla on aina muutamaa laatua sekä kahvilassa juotavaksi että parin unssin pusseina kotiin ostettavaksi. Kannattavuussyyt vaikuttanevat siihen, että hinnat ovat aika korkeat, mutta toisaalta tässä taitaa olla tamperelaiselle paras tilaisuus saada käsiinsä The Ouncen tuotteita lyhyelläkin varoajalla.

Kupillinen teetä maksaa MimiBo Cafessa 2,50 €. Hinta sisältää santsikupillisen, mutta kiireisemmälle riittänee yksikin kuppi, sillä teetä ja kahvia tarjotaan varsin suurista mukeista. En siis pidä hintaa hirvittävän pahana, vaikka toisissa paikoissa teekuppi saattaakin maksaa huomattavasti vähemmän. Jos tuolla hinnalla saa lipittää melkein puoli litraa teetä, se ei ole nykymaailmassa kallista. Tänään en myöhemmälle sovittujen lounastreffien vuoksi jäänyt sitten maistelemaan paikan leivonnaisia ja salaatteja, mutta sillä asialla taas voisin palata paikalle myöhemmin. Ymmärsin nimittäin, että MimiBo tarjoaa nimenomaan kasvisruokaa - ja sehän minulle passaa, kun olen kasvissyöjä.

Ainakin keskiviikkona puoliltapäivin MimiBossa oli melko hiljaista: asiakkaita oli muutama, ja minulle jäi tunne, että tässä paikassa istutaan usein pitkään ja rauhassa - kenties myös yksin. Hiljainen ja rauhallinen tunnelma sopii tähän kahvilaan, ja tavallaan toivoisin sen pysyvänkin sellaisena, että siellä voi keskittyä vaikkapa tenttiin lukemiseen tai ihan vaan pohdiskeluun ilman isoon ääneen kalkattavaa seuruetta naapuripöydässä. Voisin käydä MimiBossa teellä yhden ystäväni kanssa keskustelemassa rauhallisesti, mutten veisi sinne koko kaveriporukkaa kerralla. Yksinkään istuessa kahvila ei kuitenkaan kävisi tylsäksi, sillä se on täynnä (pastelli)värejä ja pieniä yksityiskohtia aina astioita myöten. Taustalla soi rauhallinen musiikki, kerrankin sopivalla volyymilla.

Poikaystäväni saattaisi tuntea olonsa vähän epämukavaksi lintusten, kukkasten ja perhosten keskellä, mutta minusta yleistunnelma ei ollut mitenkään liian tyttömäinen. Ja kun teenjuojat nähdään muunakin kuin pakollisena pahana, ja heidät aidosti halutaan huomioida, en lainkaan valita.