15.11.2014

Teearvostelu: Twinings Settling Ginger

Se kaikkien teefaktojen äiti pätee sitten muuten edelleen: hauduke ei ole teetä. Jos siinä ei ole teepensaan lehtiä, se on hauduke. Selkeyden vuoksi arviot kulkevat kuitenkin nyt otsikolla teearvostelu, ihan jo siitä syystä, että tiedän blogeihin tultavan paljon pelkkien otsikoiden perusteella. Haluan esimerkiksi googlaajien tietävän jo otsikosta, mistä on kyse. Näin markkinoit blogiasi jne.

Tällä kertaa arvioinnin kohteena on siis maustehauduke nimeltä Settling Ginger - kääntyisikö tuo nyt sitten vaikka tyynnyttäväksi inkivääriksi. Tai rauhoittavaksi. Tälläkin kerralla teepaketti on sattumoisin saatu eikä itse ostettu, mutta edelleen kyseessä on ihan viaton juttu: poikaystäväni toi minulle pari rasiaa Twiningsin pusseja Lontoosta. Läheiseni tietävät rakkauteni teehen: saan teetä silloin tällöin lahjaksi ja tuliaisiksi, mutta olen myös lähipiirin teeguru. Viimeksi äitini kyseli kaverinsa puolesta, mistä voisi ostaa oolong-teetä.


PERUSTIEDOT
Mitä: Maustehauduke, jonka pääosassa on inkivääri. Naruttomissa pusseissa.
Mistä: Punnitse & Säästä
Mitä maksaa: 3-4 € / 20 pss

Pidän inkiväärin tuoksusta. Ja kanelin ja neilikan. Niistä tulee mieleen glögi ja sitä kautta joulu, mutta silti niitä jaksaa haistella ja maistella ympäri vuoden. Ensin tuoksuttelin pakettia sen ulkopuolelta, inkivääri kun tuppaa tuoksumaan vahvasti läpi, mutta sitten halusin kartonginkäryisestä sivuaromista eroon ja nuuhkaisin pussia. En sillä tyylillä, jolla yläasteen kemianopettaja opasti (leyhytellään varovasti kädellä tuoksuja nenää kohti), vaan ihan todella nuuhkaisin. Luokkakaverini joutui saman virheen tehtyään kemiantunnilta terveydenhoitajalle, kun koeputkessa oli jotakin ammoniakkipitoista. Minulla kyse oli inkivääristä ja muutamasta muusta mausteesta, mutta kyllä mä silti pussia nuuhkaistuani yskin hetken.


En tiedä, aiheuttiko tuo yritykseni aistia kaikki inkiväärin ihanan tuoksun vivahteet sitten makuaistini hetkellisen heikentymisen - mauthan ovat pohjimmiltaan hajuja - mutta sama vahva, jopa pistävän mausteinen linja ei sitten jatkunutkaan hauduketta maistellessa. Annoin pussin olla mukissa mielestäni ihan reilun ajan, mutta maku oli silti laimea. Ja sikäli siis vähän pettymys, koska nimenomaan pidän vahvoista mauista. Lakritsanjuuren makeus tulee kyllä ihan kivasti läpi, mutta inkiväärin "polttavuutta" jäin vähän kaipaamaan.

Tällä haavaa on kuitenkin tosiaan vähän epäselvää, oliko vika tuotteessa vai testaajassa. Ei se silti pahaa ollut, ja ainahan voin kokeilla pidempää haudutusaikaa. Mutta eipä sitä pakkauksen lupailemaa mausteista lämpöäkään tullut.


TUOMIO
Plussat: Kivan näköinen ja käytännöllinen pakkaus, toisille plussaa on myös kofeiinittomuus.
Miinukset: Tuoksu antaa odottaa maulta liikaa, pakkauksessa neuvotulla haudutusajalla aivan liian laimeaa. Saatavilla Suomessa vain hyvin rajoitetusti.
Ostaisinko uudestaan: Pienin varauksin kyllä.
Arvosana (1-5): 3

6 kommenttia:

  1. Oi, tuo on ihana tee. Ensimmäinen, jota ostin Brittikuukautena <3 Inkiväärijutut on kyllä ihania, mutta kyllä tuoksu antoi vähän odottaa liikoja. Auttoi kyllä paljon mun äänen takaisin saamiseen ja rentoutti kurkkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee on aina parempaa, kun siihen liittyy muistoja. :D Harmi kyllä tosiaan ettei tuo maku ollut niin hyvä kuin tuoksu, mutta kiva että haudukkeesta oli "lääkkeksi". On varmaan kyllä flunssaisena ihan hyvää juotavaa. :)

      Poista
  2. Tykkääntykkääntykkään, et tuottanu pettymystä! Vähän odottelin kauhulla just teearvosteluja, jos ne onkin vaan tylsää ja töksähtelevää, väkisin väännettyä liibalaabaa, mut kirjotatkin tosi rennosti ja mielenkiintosesti: asiaa, mut höystettynä hassulla pikku huumorilla, joka ainakin muhun kolahtaa. Hymyilin vähän ääneen tolle kemianopettaja-jutulle... :D
    Kuvat toimii, mut musta ne vois olla ihan melkein tekstikentän levysiä ja tekstin ja kuvan väliin vähän lisää väliä, nyt ne vähän ahdistelee toisiaan!
    Mut sanoinks jo et tykkään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, kiitos. :D Hallintotieteilijänä osaisin kyllä tehdä TODELLA kuivaa tekstiä, mutta koska tää ei alan superharrastajien mielestä varmaankaan ole vakavasti otettava teeblogi (koska pussitee ei ole vakavasti otettavaa teetä), ei tekstinkään tarvitse olla kovin totista. Ainakin yritän tuoda vähän huumoria mukaan, vaikkei se vahvin lajini olekaan. :)

      Kiitos myös kritiikistä! Kuvien koon tein vähän automaatilla ja ajattelematta samaan leveyteen kuin toisessa blogissa. :D Niiden suurentamista voisin siis testailla, vaikken liian isoja kuvia haluakaan. Kuvan pitää mahtua myös läppärin näytölle kokonaisuudessaan ilman, että näkymää tarvitsee sitä varten hirveästi asetella ja rullailla eestaas. Tekstin ja kuvan väleistä olen vähän eri mieltä siksi, että tekstikin on aika harvaa ja luo sillä tavalla vaikutelmaa "tilasta", mutta voin toki tuotakin ideaa testata. :)

      Poista
    2. Tänne vois oikeestaan sopia sellaset normaalia matalammat kuvat? Ei nyt mitään panoraamamallia, mut leveet x matalat kuvat mahtuis ja olis samalla vähän erilaiset tämmöseen erilaiseen blogiin :o enpä tiiä
      t. yön villit ideat :D

      Poista
    3. Hmm, mulla on kyllä toisinaan tapana harrastaa juuri noita leveitä & matalia kuvia. :D Taaskaan en lupaa mitään, mutta katotaan taas kerran mihin suuntaan tää kehittyy. :)

      Poista

Sana on vapaa, kunhan muistetaan hyvät tavat. :)