26.11.2014

Teearvostelu: Clipper Organic White with Raspberry

En sitten voinut olla ostamatta lisää Clipperin valkoista, kun appelsiiniversion makuun pääsin. Sain vahvistuksen siitä, että tee ei maistu esanssiselta, joten uskalsin luottaa siihen, että näin ei ole vadelmankaan kohdalla. "Vadelman kaltainen makuaine" kun osaa olla jotakin aivan yököttävää. Viikko takaperin olin puurtanut raskaan päivän yliopistolla, joten päätin palkita itseni uudella teepaketilla. Tällaista palkitsemista ei sitten sovi harrastaa usein, muuten tuloksena on teevalikoima, joka vie ruokakaapistasi kaksi hyllyä. Hups.


PERUSTIEDOT
Mitä: Valkoinen luomutee luonnollisella vadelma-aromilla
Mistä: Punnitse&Säästä, Ruohonjuuri, tuurilla myös muut Clipperiä myyvät kaupat
Hintahaarukka: 3-5 € / 26 pss

No joo. Myönnetään, että huolettomasta ja toisinaan vähemmän feminiinisestä pukeutumistyylistäni huolimatta pidän pinkistä. Ja koristeellisuudesta: vaikka liika on liikaa, niin onhan tuo pinkki lohikäärme varsin tyylikkäästi itsensä tuohon teekuppiin rullannut. Mun tekisi mieli ostaa yhdet kappaleet kaikkia näitä paketteja, saksia nuo etukannet irti ja teipata seinälle kollaasiksi. Ehkä jopa kehysten kanssa! Tosin samaa olen haaveillut monen muunkin teemerkin kohdalla. Kuvitelkaapa tyylikkään yksinkertainen taulusarja Pukka-haudukkeiden pahvikansia!

Teen maku oli yllättävänkin vadelmainen. Se on hyvä juttu, koska vadelma saattaa hyvinkin olla suosikkimarjani. Melkein tuli mieleen, että tee maistuu aidommalta vadelmalta kuin vadelma itse. No ei ehkä sentään, mutta kuvailisin makua sellaiseksi, että jogurttipurkin kyljessä se olisi vadelman sijaan villivadelma. Valkoinen tee taas ei juuri alta maistu, mutta näinhän se tuppaa maustetussa teessä olemaan, kun makuaine on luonteeltaan kovin voimakas.


Vaikka valkoinen tee joidenkin lähteiden mukaan sisältääkin vähemmän kofeiinia kuin vaikkapa musta tee, en tätä nimenomaista tuotetta kyllä suosittelisi iltateeksi. Vadelman maku kun on aika energinen, piristävä ja makea. Tämä voisi melkein olla sellainen "biletee" - ei ehkä tyylikkäin mahdollinen, mutta hyvänmakuinen, kesäinen ja pirteä. Yleensä kuulostan maksetulta mainokselta, nyt kuulostan sen lisäksi vielä kuohuviiniarviolta. 

Ainakin itse kaipaan illalla rauhoittumiseen jotakin erilaista kuin tämä, usein mausteisempaa. Melkeinpä mehumaisena tämäkin voisi edellisessä postauksessa arvioidun päärynäteen tavoin kelvata mukuloillekin. Kokeilemalla selviää, tosin pelkkään kokeiluun tee on vähän hintavaa. Riski ei mielestäni ole kuitenkaan suuri, jos vaan vadelmasta muuten pitää.

TUOMIO
Plussat: Clipperin perusplussat eli eettisyys, luomu ja kiva pakkaus; pirteä, ei esanssinen maku
Miinukset: Joillekin pussien naruttomuus on varmasti miinus, samoin hinta. Ei mielestäni ihan "kaikkien vuorokaudenaikojen tee".
Ostaisinko uudestaan: Kyllä
Arvosana (1-5): 4

3 kommenttia:

  1. Tätä oon itsekin vilkuillut kaupan hyllystä, mutten sitten kumminkaan oo innostunut ostamaan. Tämän arvion jälkeen pitää kyllä kuitenkin ehdottomasti hakea kokeiluun, koska mikään ei oo herkumpaa kuin vadelma ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa, kun kerran vadelmasta tykkäät! :)

      Poista
  2. Voi, tuota pitää kyllä ehdottomasti ostaa kun vaan vastaan tulee!

    VastaaPoista

Sana on vapaa, kunhan muistetaan hyvät tavat. :)