14.11.2014

Perussanastoa teestä

Tee osaa olla aivan oma taiteenlajinsa. Laatuja on monenlaisia, kaikki teeksi kutsuttu ei edes sisällä oikeaa teetä ja juoman lisäksi teetä käytetään ruoanlaittoon, kosmetiikkaan, kulttuuristen rituaalien osana jne. Ja sitten vielä kaupan teehyllyllä on jos jonkinlaista pakettia ja pussukkaa. Siksipä katsoin asialliseksi kirjoitella perussanaston, jonka avulla tavallinen teenjuoja voi suunnistaa teeviidakossa.

TEE
Juoma, joka valmistetaan teepensaan lehdistä hauduttamalla (tai oikeammin uuttamalla). Käytetään myös virheellisesti nimityksenä muille samankaltaisesti valmistettaville juomille, jotka eivät kuitenkaan sisällä teekasvin osia, esim. "yrttitee" ja "rooibostee".

TEELAATU
Ei tarkoita teen paremmutta tai huonommuutta, vaan teelehtien hapettamista ja muuta käsittelyä, joka vaikuttaa siihen, millaista teejuomasta tulee. Käsittelystä seuraa mm. "teen väri" tai tummuusaste: musta, vihreä, valkoinen tee jne. Näiden kategorioiden sisällekin mahtuu tietysti vielä paljon muita teelaatuja, esimerkiksi mustat teet nimeltä Lapsang Souchong ja Assam.

MAUSTAMATON JA MAUSTETTU TEE
Tämä lienee ilmiselvä, mutta sanotaan nyt: maustamaton teejuoma valmistetaan ainoastaan teelehdistä, maustetussa teessä lehtien joukkoon on sekoitettu erilaisia makuaineita. Maustettu tee ei viittaa niihin lisukkeisiin, joita teejuomaan laitetaan itse (hunaja, maito jne.).


PUSSITEE
Nimestään huolimatta usein hämäävästi pakattu pahvirasiaan, jonka sisällä pussit ovat monesti vielä erillisissä kääreissä. Pussitee tarkoittaa niitä annospusseja, joissa on usein (muttei läheskään aina) kiinni naru. Tee haudutetaan uittamalla pussia vedessä.

IRTOTEE/LEHTITEE
Tämä taas myydään harhaanjohtavasti usein pusseissa, mutta pussin sisällä ei olekaan pienempiä pusseja, vaan teelehtiä (ja mahdollisesti mausteita), joita annostellaan itse esimerkiksi teesihtiin tai -pihteihin ja haudutetaan sitten sieltä. Monet pitävät irtoteetä parempilaatuisena kuin pussiteetä.


TEEJAUHE
Joskus olen nähnyt tätä sanaa käytettävän irtoteestä puhuttaessa. Irtotee on kuitenkin lehtimäistä, teejauhe ihan oikeaa jauhetta. Jauhe sekoitetaan suoraan veteen, johon se liukenee - siivilöitä ei siis tarvita. Juoman lisäksi toinen tärkeä teejauheen käyttökohde on perinteinen japanilainen teeseremonia, jossa ymmärtääkseni käytetään usein vihreää matcha-jauhetta.

TEEKUKKA
Kuivattuja, yhteen sidottuja teenlehtiä ja kukkia pienenä pallerona, joka avautuu vedessä visuaaliseksi elämykseksi samalla, kun teejuoma valmistuu.

HAUDUKE
Teen tavoin käytettävä pussitettu tai irtolehtinä myytävä tuote, joka ei sisällä teepensaan lehtiä. Näitä ovat esimerkiksi "rooibostee", "pakuritee" ja erilaiset yrtti- ja maustehaudukkeet. Englanniksi nämä tunnistaa nimestä infusion.


HONEYBUSH
Afrikkalainen pensaskasvi, tai tarkemmin pensaskasvien ryhmä. Joidenkin honeybush-lajikkeiden lehdistä valmistetaan teen kaltaista, kofeiinitonta juomaa.

ROOIBOS
Niin ikään afrikkalainen kasvi; tunnetaan myös nimellä punapensas. Sen lehdistä valmistetaan honeybushin tapaan kofeiinitonta teen tyyppistä juomaa.


(YERBA) MATE
Teen kaltainen juoma, joka haudutetaan Latinalaisesta Amerikasta peräisin olevan matepuun lehdistä. Toisin kuin rooibos ja honeybush, mate sisältää runsaasti kofeiinia.

DETOX-TEE
Ei yleensä sisällä teepensaan lehtiä lainkaan, eli on siis hauduke, johon on koottu yrttejä, mausteita, hedelmiä yms., joilla mainostetaan olevan laihduttava/puhdistava vaikutus. Ainesosat vaihtelevat merkistä ja tuotteesta toiseen (neljän tuotteen pikavertailussani ainoa kaikkia detox-haudukkeita yhdistävä ainesosa oli lakritsanjuuri), joten yhtä tiettyä detox-reseptiä ei ainakaan vaikuta olevan olemassa.

TEEVESI
Tärkein osa kaikkien teejuomien ja haudukkeiden valmistamista juomaksi: puhdas, oikeaan lämpötilaan kuumennettu vesi. Tee ei ole kahvia, eikä useinkaan kestä kiehuvan kuumaa vettä. Jos tee maistuu kitkerältä, kannattaa ensimmäisenä tarkistaa veden lämpötila.

11 kommenttia:

  1. Täällä ilmottautuu mustan teen juoja. :) Huomasin tänään myynissä olevan valkoinen te.Mitä se on ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen tee ja musta tee ovat tosiaan eri tavalla valmistettuja teelaatuja. :) Suurin ero tulee teelehtien hapettamisasteesta: musta tee on käsitellyintä eli eniten hapetettua, valkoista teetä taas ei käsitellä juuri lainkaan. Suosittelen kokeilemaan valkoistakin joskus (edellisessä postauksessa yksi suositus), kunhan muistat antaa teeveden jäähtyä tarpeeksi. :) Valkoinen tee ei kestä kiehuvan kuumaa vettä (70-80 astetta on sopiva lämpötila), mutta oikein haudutettuna siitä voi tulla tosi hyvää. Joidenkin mielestä valkoinen on terveellisempääkin kuin muut teelaadut, tosin ei mustassakaan kai mitään vikaa ole.

      Poista
    2. Apua kuulostaa kauheen vaikeelta.Mitata veden lämpätia ? :D

      Poista
    3. Kuulostaahan se ehkä työläältä, kun mustan teen voi tosiaan lykätä sinne kiehuvaankin veteen. :D Alkuun sen lämpötilan voi toki mitatakin (tai sitten laittaa vedenkeittimen pois päältä ennen kuin vesi kiehuu), mutta aika äkkiä oppii millainen jäähtymisaika mukissa riittää siihen, ettei teestä tule kitkerää. Mä teen monesti niin, että laitan keitetyn veden mukiin ja annan sen jäähtyä sillä aikaa, kun teen mikrossa aamupuuron eli 2-3 min. :) Kannattaa kokeilla, tulee ihan uusia makuelämyksiä! Sama jäähdyttelyperiaate pätee oikeastaan kaikkiin teelaatuihin paitsi mustaan, tosin myönnettäköön että pussitee on yleensä irtoteehen verrattuna sen verran huonolaatuista, että veden lämpötilakaan ei ole ihan niin justiinsa. Meinaten siis sitä, että jonkun kaupallisen valkoisen pussiteen voisin uskaltaa hauduttaa jopa 90-asteiseen veteen, mutta irtoteen kanssa ei tulisi kuuloonkaan.

      Poista
    4. Suomessa yleisin valkoisen teen irtolehtinen laatu taitaa olla Pai Mu Tan (bai mudan, white peony), josta en itse kyllä aloittaisi valkoiseen teehen tutustumista, sillä se maistuu melko maanläheiseiltä. Usein myös pussiteeksi jauhettu valkoinen tee on aika toisenlaista, kuin irtolehtiversio. Sen sijaan "hopeaneulateetä" (yin zhen, silver needle) saa useimmista isoista marketeista myös ja se on mielestäni hieman jo edustavampi valkoisen teen laatu, sillä se ei sisällä valkoisten lehtinuppujen lisäksi muita teepensaan osia, toisin kuin vähän edullisempi Pai Mu Tan. :)

      Poista
    5. Kiitos, valkoinenleijona, kommenteistasi! Mä en ole perehtynyt noihin valkoisen teen eri laatuihin juurikaan (ja myönnetään että mun makuaistini ei ole niin tarkka, että suuria eroja maistaisin...), joten tämä oli mielenkiintoinen tieto. :) Mulla taisi ensimmäinen juomani valkoinen irtotee olla Thé Huoneen White Carambolaa, joka on vissiin juurikin tuota Pai Mu Tania, mutta pidin kyllä kovasti sen mausta. Tosin onhan se myös maustettu.

      Pussitee ei vähän merkistä ja laadusta riippuen usein edes maistu teelle (ainakaan minun mielestäni), mutta suomalaisille se on sitä arkista teetä, joka tässäkin blogissa on ikään kuin pääosassa. Aion kyllä jossain määrin pyrkiä "aivopesemään" blogissa kävijöitä irtoteenkin pariin, mutta pussejahan tässä maassa kulutetaan, ei siitä mihinkään pääse. :D Osaisitko suositella jotakin sinun mielestäsi aloittelijalle sopivaa valkoista pussiteetä? :)

      Poista
    6. Uskoisin, että valkoisen teen osalta, ainakin kun verrataan Pai Mu Tania muihin, makueron huomaa aika selvästi. Muistan aikoinani ensin lukeneeni haltioituneena valkoisesta teestä ja sitten maistaneeni Nordqvistin Pai Mu Tania ja pettyneeni pahasti sen ulkonäköön ja makuun. Kunnes myöhemmin opin arvostamaan sen omintakeista luonnetta.

      Juon todella vähän pussiteetä ja yleensä jos juon, juon mielelläni maustettuna, juuri sen mainitsemasi syyn takia, että pussitee maistuu hyvin toisenlaiselta, kuin vastaava irtotee. Näin ollen en oikein osaa suositella mitään valkoista maustamatonta pussiteetä.

      Minusta on mukavaa, että pussitee on jo saanut useamman, aiheelle omistetun blogin. Käytännössä irtoteen valmistaminen esimerkiksi työpaikoilla on vähän turhan työlästä. Pussiteessä ehdottomat suosikkini ovat englantilaistyyppiset oikein tummat "myrkyt". Niissä on nostalgiaa!

      Poista
    7. Tee on suomalaiselle ehkä muutenkin vähän "outo" kokemus maultaan, kun siirtyy pussiteestä ihan oikeasti teeltä maistuvaan lehtiteehen, oli se mitä laatua hyvänsä. :D Vähän kuten viinienkin kanssa, menee jonkun aikaa, että makuun tottuu. Maustamaton pussitee on usein kyllä vähän plääh - ainoat kunnolliset ovat oikeastaan nekin Clipperiä, jota muuten kyllä suosittelen kokeilemaan! Erottuvat pussiteetuotteiden joukosta kyllä edukseen. :)

      Poista
  2. Hyödyllinen postaus!

    Oon teetä juonut pitkään, viimeisen vuoden päivittäin korvatessani kahvin teellä kokonaan. Koskaan en oo tiennyt, että veden lämpötilalla ois mitään merkitystä, vaan selittääpä tämä uusi tieto nyt miksi esim. eilinen aamutee maistui ihan hirveen kitkerältä. Täytyypä jatkossa kiinnittää huomiota veden lämpötilaan ja napsaista vedenkeitin pois päältä ennenkuin vesi on kiehuvan kuumaa.

    Kiitos tästä!

    VastaaPoista
  3. Kiva että tästä oli hyötyä. :) Teenjuonti on Suomessa nykyään niin "harvinaista", että harva näitä juttuja tietää, varsinkin kun vihreä ja valkoinen teet ovat täällä suurelle yleisölle kaiketi vielä aika uusia ja vähän outoja juttuja. Mustaa teetä juodaan länsimaissa edelleen enemmän kuin muita teelaatuja, ja se taas voidaan hauduttaa lähes kiehuvaankin veteen - sen takia suomalainen harvemmin tajuaa ajatellakaan, että veden lämpötilalla merkitystä. Onneksi tää asia on helppo korjata, kun sen kerran oppii. :)

    VastaaPoista
  4. Tämä oli hyvä postaus. Toivottavasti moni teenjuoja eksyy lukemaan sen!

    VastaaPoista

Sana on vapaa, kunhan muistetaan hyvät tavat. :)