21.1.2016

Verkkokauppakokemus: Mandragora

Blogiini eksyi viime postausten jälkeen anonyymi järjen jättiläinen, joka veti pussiteeaiheisista postauksistani johtopäätöksen, etten tiedä teestä yhtään mitään. Konteksti, eli nimenomaan kaupallisiin teetuotteisiin keskittyvä blogi, on selkeästi esillä tuolla naamakuvani alla, minkä vuoksi suhtaudun ilmiselvästi ihan vaan suunsoiton vuoksi jätettyihin anonyymeihin kommentteihin juuri sellaisena: anonyymina suunsoittona. En esiinny suurena teeguruna, kun en sellainen ole. Blogin pitäminen opettaa mullekin paljon uutta. Se ei silti tarkoita sitä, että blogissa näkyvät tuotteet olisivat koko totuus siitä, millaista teetä yleensä juon. Jotta nyt kukaan ei säikähdä, niin sanottakoon, että eriäviä mielipiteitä saa tottakai esittää ja selkeät asiavirheet korjata, mutta aikuisten ihmisten tavoin asiansa pitää tarvittaessa osata perustella. Käyttäydytään sen mukaisesti.

Yllä olevaa saarnaa en kirjoittanut siksi, että olisin nyt erityisen verisesti loukkaantunut parista anonyymista kommentista. Saan niistä aasinsillan postauksen varsinaiseen aiheeseen. Mulle käytiin nimittäin esittämässä, että herkempiä teelaatuja juodessa olisi hyvä olla vedenkeitin, jossa on mahdollisuus valita, mihin lämpötilaan keitin lämmittää veden. Oikea lämpötila on teen hauduttamisessa ilman muuta tärkeä asia, mutta ei siihen minusta erikoiskeittimiä tarvita.

Tähän asti olen hauduttanut varmaan sadoissa laskettavia kertoja erittäin hyvää teetä tietämättä tarkkoja lämpöasteita - mutuilussakin voi kehittyä - mutta mielessä on kyllä ollut myös lämpömittarin hankkiminen. Sinänsähän veteen voi dipata vaikka paistolämpömittarin, jos sellainen taloudesta löytyy. Mulla sellaiselle ei ole suuremmin tarvetta, kun olen kasvissyöjä, joten ryhdyin katselemaan verkkokauppojen mittaritarjontaa saatuani joululahjarahaa vedenkeittimen lisäksi myös lämpömittarin ostamiseen. Itse mittarihan ei välttämättä maksa paljonkaan, mutta ongelmaksi tulivat etenkin ulkomaisissa kaupoissa suuret postikulut. Niinpä päädyin tilaamaan mittarini suomalaiselta Mandragoralta, joka on erikoistunut kahviin, teehen ja suklaaseen.

mittari1

Multa on joskus kysytty verkkokauppoihin liittyviä postauksia, joten ajattelin, että miksen samalla kirjoittaisi siitä, miten kaupanteko sujui. En ole suuri verkkoshoppailija, ja suurin osa nettiostoksistani liittyy elektroniikkaan tai kirjoihin pikemmin kuin teehen. Nyt kuulette kuitenkin poikkeuksellisesti kokemuksen verkossa toimivan teekaupan toiminnasta.

Tosin en mä tiedä, onko siinä kauheasti analysoitavaa. Mandragoralla on verkkokaupan lisäksi myymälä Rovaniemellä - sieltä saisi noutaa tilauksensa toimituskuluitta, mutta 700 km noutoreissu olisi vähän turhan pitkä. Pakettiautomaattiin tilauksensa saa vajaan kuuden euron postikuluilla. Tässä tapauksessa kiristelin pihinä tietysti hampaitani, sillä tilaamani tuote maksoi alle neljä euroa, mutta isommille tilauksille postikulut ovat ihan kohtuulliset.

Kaikki sujui hyvin: paketti tuli perille nopeasti - olisi tullut varmaan vielä nopeammin, jos välissä ei olisi ollut viikonloppua. Iloinen yllätys oli, että pakettiin oli laitettu mukaan henkilökohtainen kiitosviesti ja pari teenäytettä: yksi pussi Teapigs-merkin lakritsi-piparminttuhauduketta sekä maistiaispaketti vihreää korealaista irtoteetä. Ensiksi mainitusta ajattelin kirjoittavani arvionkin, mutta rehellisesti on sanottava, että yrityksestä huolimatta en kyennyt sitä juomaan - piparminttuhaudukkeet eivät kerta kaikkiaan mulle sovi. Sitä toki ei Mandragoralla voitu mitenkään tietää.

teenayte1

Irtoteemaistiaisten pussit taas kuulemma ovat kompostoituvaa materiaalia. Ei huono juttu sekään. Hauduttelin pannullisen tuosta Sejak-näytteestä, ja tykkäsin kovasti, mutta toki varoituksen sanana on todettava, että "oikealla" teen maulla on sama piirre kuin viineillä, että ne eivät heti ensimmäisellä siemaisulla maistu välttämättä hyvältä. Sekä teen että viinin juonti on opettelun ja totuttelun tulosta, ainakin minun mielestäni. Ei siis kannata heti luovuttaa, jos kokeilee ensimmäisiä kertoja muita kuin kaupallisia (maustettuja) teetuotteita.

Lämpömittarikin toimii juuri, kuten pitää. Sen verran simppeli laite on kyseessä, että ihme, jos ei toimisi. Ei siis pahaa sanottavaa. En toki osaa kertoa, miten Mandragora toimii mahdollisissa ongelmatilanteissa, mutten näe syytä uskoa, etteikö niissäkin toimittaisi asiallisesti. Jos jatkossa päädyn tilaamaan teetä netin kautta, Mandragora on ihan varteenotettava vaihtoehto.

10 kommenttia:

  1. Menee vähän hakuammunnaksi, mutta eihän yrittänyttä laiteta :D Osaisitko sanoa, mistä voisi saada oikeasti isoja teekuppeja kohtuuhinnalla, normikupista juominen on niin turhauttavaa kun kuppi on kokoajan tyhjä?
    Lisäksi kaipaisin jotain suosituksia valkoiseen teehen, jonka suhteen valintojen tekeminen tuntuu kamalan vaikealta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu tietysti miten oikeasti iso määritellään. :D Mutta tuo mun "saavi", joka joissakin postauksissa esiintyy, on Indiskasta, siellä on noita XL-kokoisia, reilusti yli puoli litraa vetäviä mukeja. Hinta siinä 12 euron kieppeillä, verkkokaupasta jos tilaa niin toimituskulut tulee tietysti päälle. Joskus muistelisin nähneeni myös Stockmannilla aika isoja mukeja, mutta en lupaa että muistan oikein. :)

      Valkoista teetäkin on niin monenlaista...kaipaatko irto- vai pussiteetä, maustettua vai maustamatonta, oletko valmis hakemaan erikoiskauppojen valikoimista vai pitääkö löytyä marketista? :D Jos kaupalliset tuotteet riittää niin liikkeelle vois lähteä vaikka Forsmanin valkoisista teetuotteista. Mulla yks lemppareista on Yin Zhen eli "hopeaneulatee", mutta oon ostanut sitä ulkomailta, enkä oo tullut perehtyneeksi siihen, miten sitä on saatavilla Suomessa.

      Poista
    2. Kappas kun en Indiskaa ajatellut ollenkaan! Siellä näytti olevan ihan kivannäköisiä jättikuppeja, joskin postikulujen kanssa niihin tulee kyllä aika paljon hintaa, mutta ehkä mun on pakko satsata kunnon kuppiin vielä :D

      Tosiaan ois voinu ehkä tarkentaakin vähän, muuten oon aika avoin sen valkoisen(kin) teen suhteen, mutta ensisijaisesti kuitenkin ihan markettiteetä. Tuntemus Tampereen teekaupoista on vielä aika ontuvaa ja koska olen huippulaiska niin teeostokset olis kiva hoitaa ihan ruokaostosten lomassa! Pitäis vissiin vihdoin hankkia vermeet ihan irtoteenkin valmistamiseen, pussiteetä oon tähän asti juonu..

      Poista
    3. Jos Tampereella pyörit niin täällä on Indiskan myymälä, ei tarvitse maksaa postikuluja. :) Varsinaisia teekauppojahan Tampereella ei voi sanoa olevan, mutta on meillä sentään Punnitse & Säästä -ketjua useamman myymälän verran ja sitten Ruohonjuuret, Runsaudensarvet yms. Marketeissa valkoista teetä on yleensä vielä suht niukasti, mutta ehkä Clipperin valkoiset pussiteet tai sitten ne Forsmanit vois olla hyvä alku, jos niitä löytyy. :) Irtoteen valmistaminen ei vaadi monimutkaisia välineitä, alkuun pääset kun ostat vaikka teepihdit tai haudutuspusseja (löytyy yleensä suodatinpussien vierestä, jos niitä valikoimissa sattuu olemaan).

      Poista
    4. Ah tajusin vasta nyt, että säkin oot Tampereella! :D Täytyypä poiketa Indiskassa, kun tulee keskustaan asiaa. Mutta kiitos näistä taas, täytyy kattoa ja kokeilla :)

      Poista
    5. Kiitos vielä vinkistä, nyt on valtava teekuppi täälläkin, olivat Indiskassa vielä tarjouksessakin, sain kympillä omani :)

      Poista
    6. No sepäs sattui sopivasti että oli tarjouskin. :) Kiva jos musta oli apua. :D

      Poista
  2. Mun mielestä on vähän hassua kenenkään tulla sanomaan minkälaisesta teestä sun pitäisi kirjoittaa - lukijallahan on täysi valta päättää mitä blogia lukee. Vähän sama kuin menisi esim. sisustusbloggaajalle kommentoimaan miksi tämä bloggaa tyylistä X, kun se ei ole mitään verrattuna tyyliin Y. :D

    Kiitos verkkokauppavinkistä! Mandragoran valikoima vaikuttaa kiinnostavalta, täytynee jossain kohtaa laittaa tilaus menemään. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä se. :D Kai tää sama kuvio periaatteessa vois olla muotibloggareidenkin kohdalla, että "miks kirjoitat H&M:n ja Gina Tricotin vaatteista etkä huippumuodista". Ja kuitenkin tavallinen kuluttaja ostaa todennäköisemmin vaatteensa ketjuliikkeistä eikä niiltä kalliilta merkeiltä. Sama se on teessäkin, ja kun tiedän että ei-kaupalliseen teehen keskittyviä blogeja on jo jonkun verran, en näe mitään järkeä tehdä uutta samanlaista.

      Poista
  3. Hei,
    long time no see... eipä valitettavasti näytä tee ihmisiä kiinnostavan, sen verran pitkään on edellisestä postauksesta.

    Olen ostellut teetä eri paikoista Saksassa, kohtuuhintaan, jopa puoleen kalleimmista suomalaisista liikkeistä. Nyt ostaminen on jotenkin vaikeutunut: PayPalia en vuosien takaisten hankaluuksian johdosta käytä, joten luottokortti on ainut vaihtoehto. Tästä saksalaiset teekaupat näyttävät luopuneen, joten googlasin inurl:.fi ja löysin esittelemäsi Mandragoran, jossa tarjolla on myös Nuwara Ellyia, aamuteen klassikko, vieläpä kilpailukykyiseen hintaan. Kiitos esittelystä, googlasin kokemuksia Mandragorasta; myös sen whois-tunniste näyttää luotettavalta.
    Olen klassisen mustan teen ystävä ja kierrän kaukaa markettien teehyllyt, joista löytyy vain eri tavoin parfymoituja tuotteita. Tätä manailen ja naureskelen fantastisia tuotenimiä. Aromaattisia aamuja kaikille!

    VastaaPoista

Sana on vapaa, kunhan muistetaan hyvät tavat. :)