Teearvostelu: Clipper Lime & Ginger Green Tea

Siihen nähden, että juon tosi paljon teetä, mulla on ehkä yllättävänkin paljon nirsoilun kohteita maustetun teen suhteen. Earl Greyt, niin klassikoita kuin ne ovatkin olevinaan, eivät ole mulle oikein koskaan maistuneet. Sama pätee sitruksilla maustettuun teehen - olenkin tainnut puhua tästä jo aiemmin. Appelsiini toki menee, mutta mulla on vähän traumaattisia kokemuksia limellä ja sitruunalla maustetusta teestä. Tosin silloin olin vielä kokematon teenjuoja, ja "yllättäen" pussissa luki Lipton. Ehkä pitäisi syyttää enemmän merkkiä kuin maustetta. Ja taas ajauduin parjaamaan Liptonin litkuja.

Noh, taannoin sitten tapoin aikaani Ruohonjuuren hyllyjä katsellessa ja tuumin, että jotain uutta pitäisi kokeilla. Katseeni kiinnittyi Clipperin lime-inkivääriteehen. Epäröin, koska pelkäsin pistävää limen makua ja sitä perinteistä tahmeaa tunnetta hampaissa. Samaa, jonka saan Coca-Colasta ja sen sukulaisista. Pidän kuitenkin inkivääristä, joten ajattelin, että menköön nyt. Onpahan sitten ainakin kokeiltu.

PERUSTIEDOT

Mitä: Limellä ja inkiväärillä maustettua vihreää luomuteetä.

Mistä: Todennäköisimmin Clipperiä laajemmin myyvistä liikkeistä, kuten Punnitse & Säästä, Ruohonjuuri jne. Hyvällä tuurilla myös marketeista.

Hintahaarukka: 3-4 €/ 20 pss

Kokemus oli melko hämmentävä. Tee ei ole pahaa - siinä mielessä Clipper harvemmin pettää - mutta siihen nähden, että tuoteselosteessa ilmoitetaan inkivääriä olevan 10 % pussin sisällöstä ja inkivääriaromia 2 %, juoma maistui yllättävän vähän inkiväärille. Olin odottanut ihan kunnolla mausteisuutta, mutta teetä litkiessäni huomasin lähinnä limen, joskaan en sitäkään kovin voimakkaana. Maku ei onneksi ollut pistäväkään, vaan sopivan pehmeä, jopa vähän makea (ehkä inkiväärillä oli sitten kuitenkin vaikutuksensa tuohon makeuden aistimiseen). Inkiväärin makua toivoville tämä ei silti ole ykkösvalinta.

Mulla on tällä hetkellä menossa materianvähennysprojekti, jonka vuoksi mun kämppäni on vielä tavallistakin enemmän sen näköinen, että ydinsota, vedenpaisumus ja maailmanloppu ovat osuneet peräjälkeen samaan pisteeseen. Sen takia mulla on vain tuo aiemmin räpsäisty kuva teepaketista. Itse juomaa en tällä hetkellä pysty järkevästi missään kohtaa kuvaamaan, koska tuota roskiin/myyntiin/johonkin menevää roinaa on joka puolella epämääräisissä keoissa. Mutta kyllä te nyt tiedätte, miltä vihreä tee näyttää kupissa. Se on vihreää. Tässä kohtaa herää melkeinpä kysymys siitä, että aliarvioinko mä blogiani lukevia ihmisiä laittamalla postauksiin kuvia mukeista, joissa on teetä.

TUOMIO

Plussat: Clipper saa tietysti aina plussansa eettisyydestä, eikä makukaan sinänsä huono ollut.

Miinukset: Ei huono, mutta vähän mitäänsanomaton maku. Inkiväärin makua ei juuri huomaa.

Ostaisinko uudestaan: En välttämättä.

Arvosana (1-5): 2½

Hupsista saatana

No eihän sitä teetaukoa sitte vierähtänykään ku muutama kuukausi. :D No mutta, hengissä ollaan ja oon mäkin tässä välissä oikeesti ryystänyt aika monta pannullista teetä. Ja jos nyt tuossa kesällä jäikin teen nauttiminen oikeasti vähän vähemmälle niin kyllä mä talven varalle sitten hamstrasin Puolan matkallani ihan teetäkin, ei siis pelkästään halpaa vodkaa. Puolalaisethan nimittäin litkivät viinaksien lisäksi suhteellisen ahkerasti herbataa, teetä. Myönnettäköön, että kahden Puolassa viettämäni viikon aikana join itse teetä vain hostellin aamiaisella, mihin oli syynä se, että varsinkin Krakovassa ja Zakopanessa oli todella kuuma, ja mä kun hikoilen muutenkin helposti, niin suurin osa kuluttamastani nesteestä oli vettä - siis mahdollisimman kylmää sellaista. Aamuisin katsoin kuitenkin parhaaksi juoda teetä, koska tunnolliseen tapaani sairastin oikein kunnon flunssan lomalla, en sitten vahingossakaan ihan tavallisena arkena.

Nyt kun alkaa olla taas se aika, kun kaikki itseään kunnioittavat lifestylebloggarit käpertyvät sohvannurkkaan ylihintaisen design-viltin, lemmikkikoiran ja/tai miehen kanssa kynttilänvalossa ja juovat villasukat jalassa teetä (mistä raportoidaan tietenkin blogiin), mäkin voin lipittää teetä ihan huoletta. Ja lupaan yrittää saada Silkkipussiinkin taas eloa, koska mua on kyllä koko tauon ajan ketuttanut se, miten vähälle teebloggailu on jäänyt. Just nyt en kuitenkaan kirjoita teearviota, vaan näytän jotain muuta:

Siinä on mun tärkein tuliaiseni Puolan reissulta! Harhailin Krakovassa ollessani erääseen teekauppaan ja törmäsin tähän settiin ja sen valkoiseen sisareen, jossa oli pinkit koristekuviot. Valko-pinkki oli vähän liian tyttömäinen mun makuun, joten ostin sitten mustan version. En pidä itseäni suurena teepannuhifistelijänä, mutta yokode kyusu -mallista sivukahvallista pannua olin etsiskellyt jo pitkään. Ja toki niitä löytyy esimerkiksi netistä, mutta hinnat voivat sitten olla sellaiset, etten ole mieleistäni pannua voinut ostaa. Tämä setti ei tullut kalliiksi - se maksoi viitisentoista euroa ja mahtui siksi hyvin tuliaisbudjettiini, joka toki sekin oli rajallinen.

Voin varmaan vapaaehtoisesti vähän "mainostaakin": myymälä, josta pannun ostin, oli itse asiassa ensisijaisesti verkkokauppana toimivan eherbata.pl:n kivijalkamyymälä. Myymälöitä on kaksi ja ne sijaitsevat Krakovassa Floriańskalla ja Szpitalnalla. Minä kävin Floriańskan myymälässä ja ainakin siellä mua palveltiin ensinnäkin todella hyvällä englannin kielellä ja toisekseen todella asiantuntevasti. Kysäisin, toimittaako firma tuotteitaan myös Suomeen, ja vastaus oli myöntävä - paikasta ostamani teetkin ovat olleet ainakin mun maallikkokielelleni laadukkaan oloisia, joten jos joskus päädyn ostamaan teetä verkkokaupasta, tämä on vahva vaihtoehto. Huono puoli on tietysti se, että koko verkkokauppa on puolaksi, mutta Googlen käännöspalvelut auttanevat tosipaikan tullen.

(Ja nyt loppuillaksi sohvannurkkaan viltin ja teemukin kanssa...)

Teetauko

Blogissa on ollut hiirenhiljaista - ja uskokaa pois, se harmittaa mua itseäni aivan hirveästi. Osittain syynä taukoon on se, että olen joutunut keskittymään muihin juttuihin (lähinnä opiskeluun) niin, että harrastusten parissa on pitänyt priorisoida liikunta bloggaamisen, teejuttujen ja käsitöiden edelle. Toinen puoli asiasta on siinä, että mulla on taas menossa joku ihme suvantovaihe teenjuonnin kanssa.

En ole juonut teetä kunnolla keskittyen varmaan viikkoihin. Jonain aamuna saatan napsauttaa vedenkeittimen päälle ja unohtaa tyystin, että veden kiehumista voisi edesauttaa se, että virtajohto on kiinni keittimessä. Ja toisesta päästä pistorasiassa. Toisinaan pääsen siihen asti, että kuulen keittimen kyllä naksahtavan valmiin veden merkiksi, mutta unohdan saman tien, että keitetyllä vedellä voisi tehdäkin jotain. Joskus saan jopa veden kuppiin ja heitän sinne hajamielisesti pussin, jonka muistan nostaa mukista vähän turhan myöhään (aasialaisesta ruokakaupasta ostamani oolong osoittautui melkoisen tujuksi tavaraksi 15 minuutin hauduttamisen jälkeen), ja siinä kohtaa voi olla, että en ehdi edes juoda teetäni, kun on jo riennettävä bussille. Mikä mua vaivaa?

Kyse ei ole siitä, ettenkö edelleen pitäisi teestä ja olisi aihepiiristä todella kiinnostunut. En vain saa aikaiseksi, enkä jaksa keskittyä juuri nyt. Osin se liittyy toki siihen, että sairastan masennusta, vaikka olenkin kuntoutumassa hyvää vauhtia ja voin nykyisin oikein hyvin. Muistia ja jaksamista heikentävä sairaus ei kuitenkaan ole ihan kaiken tämän taustalla, tai niin ainakin uskoisin. Mulla on tapana harrastaa kausiluontoisesti ja palata sitten aina samojen juttujen äärelle. Inspiraatiota ei nyt vain ole ollut. Ja okei, olenhan mä lämpimille säille herkkänä aika huono juomaan mitään lämmintä kesäisin, kun hikoilen muutenkin paljon. Kai tässä siis muka jo ennakoidaan tulevia helteitä. Jos niitä nyt ylipäätään tulee.

Kahvilassa käydessäni juon kyllä teetä, mutta kotona en sitä tule keitelleeksi. Taidan olla (edelleen) sen verran perfektionisti, että puolivillainen teen nauttiminen tuntuisi epäkunnioittavalta hienoa juomaa kohtaan. Teetä ei lykätä naamaan samaan tapaan kuin jotkut tekevät aamukahvinsa kanssa - nopeasti, vain kofeiinin saamisen vuoksi. Minä haluan oikeasti keskittyä siihen, mitä haudutan ja juon. Kun mulle tulee vieraita, joille tarjoan teetä, stressaan ehkä eniten juuri sen hauduttamista, jotta siitä varmasti tulisi todella hyvää.

Viimeksi, kun syvennyin teejuttuihin, kokosin veljeni tyttöystävälle ylioppilaslahjaa reilu kuukausi sitten; kälyni kun oli esittänyt toiveen "vaikka teetä tai jotain muuta hippiä". Samoihin aikoihin taisin valmistella mate-aiheista postausta, joka tosin ei vieläkään ole valmis julkaistavaksi. Sen jälkeen teenjuonti on jäänyt siihen puolihuolimattomaan vedenkeittelyyn ja pussien unohteluun; irtoteen haudutteluun ei ole ollut aikaa tai energiaa. Rakkaus teehen ei tosin ole kadonnut minnekään, sillä tilanne harmittaa mua aivan suunnattomasti - ei pelkästään blogin hiljenemisen kannalta, vaan siksi, että tee tällä hetkellä niin olemattoman pienessä osassa arjessani. Onneksi tilanteeseen on tulossa korjaus: lähden loppukesästä reissuun, ja aion taatusti koluta matkakohteeni teehuoneita ja -valikoimia siinä, missä nähtävyyksiä ja ostoskeskuksiakin. Kaipa tämä tästä siis vielä iloksi muuttuu.

Teelähetys Koreasta

Olen jo vuosien ajan käynyt kirjeenvaihtoa eteläkorealaisen ikätoverini Chung-Ah'n kanssa. Meillä on noin viikon verran ikäeroa, ja maalis-huhtikuun vaihteessa olemmekin pitäneet tapana lähettää toisillemme synttärikirjeet, yleensä pienet lahjatkin. Kumpikin sai tänä vuonna synttärilähetyksensä myöhässä, mutta ajatus on tietenkin tärkeämpi kuin ajoitus. Vuosien kuluessa muistamisiin tulee tietenkin enemmän henkilökohtaisuutta: lähetin ystävälleni korvakorut, jotka muistuttavat hänen joulukuisesta vierailustaan luonani. Minun paketistani taas löytyi - yllätys yllätys - teetä.

Etelä-Koreassa tuotetaan ja juodaan monien muiden Kaukoidän maiden tapaan paljon teetä, mutta tämä tuote on oikeastaan hauduke, eikä siis sisällä teepensaan lehtiä. Sitä myydään nimellä Sweet Dew Tea tai Hydrangea Tea. Hydrangea-kasvia kutsutaan meillä hortensiaksi; haudukkeeseen käytetään hydrangea serrata -lajikkeen lehtiä. Muut lajikkeet (tai ainakin osa niistä) ovat ymmärtääkseni myrkyllisiä, joten kotipihalla kasvavasta hortensiasta ei välttämättä kannata lähteä keittelemään omia rohtoja.

Hortensiahauduke on suurilehtistä ja riittoisaa. Ihmettelin aluksi purkin kyljessä seisovia haudutusohjeita: vain yksi lehti mukia tai pannua kohti? Hieman epäillen kokeilin, mutta se todella riitti! Hauduke on sen verran makeaa, että suurempi lehtimäärä tekisi siitä luultavasti liiankin voimakasta. Oikein haudutettuna se on kuitenkin oikein hyvän ja suomalaisen suuhun aika persoonallisenkin makuista. Chung-Ah kertoi, että hortensiajuoman sanotaan olevan hyväksi terveydelle ja avuksi laihduttamisessa - luulisi ainakin makeannälkään purevan. Kofeiinia se ei sisällä.

Jos hortensiahauduketta Suomesta saakin, se ei ainakaan ole kovin yleisesti kauppojen valikoimissa. Minulle tuote oli aivan uusi, enkä tähän hätään löytänyt minkäänlaista tietoa siitä, missä sitä meillä myytäisiin ja mihin hintaan. Suosittelen kuitenkin kokeilemaan, mikäli tilaisuus joskus tulee.

Olettehan muuten huomanneet, että ensi viikon lauantaina 9.5. vietetään ensimmäistä valtakunnallista Teen päivää?

Revolution-kokeiluja

En varmaan ole ainoa, jota välillä kismittää se, että uutta teetä maistaakseen joutuu yleensä ottamaan riskin ja ostamaan ison paketin. Hutiostokset jäävät kaapin perälle pölyttymään, ellei niitä saa kierrätettyä jollekin lähipiirin teenjuojalle. Lajitelmat voivat olla (pussiteen) kokeilijalle hieman kannattavampia, mutta kaikkia makuja ei tietenkään löydy sellaisista, eikä kaikkia lajitelmissa olevia pusseja myydä erikseen. Irtokappaleina myytävien pussien luulisi olevan teefirmoille kannattavia, sillä useimmat pakkaavat teepussinsa joka tapauksessa erillisiin paperikuoriin - ja ne katteet! Pussienhan ei tarvitse edes olla ilmaisia. Minä törsäisin mieluummin vaikka euron yhteen kokeiluostokseen kuin neljä euroa parinkymmenen kappaleen pakettin, josta saatan sitten käyttää vain yhden. (Näen mielessäni sellaisen irtokarkkiosaston näköisen värikkään seinämän, jonka luukuista voi kauhoa mukaansa korkealla kilohinnalla myytäviä teepusseja firmalta jos toiselta. Taivas.)

Noh, ilolla panin taannoin merkille, että tälläkin saralla on joku jo ehtinyt kunnostautua. Punnitse ja Säästä myy (ainakin joissakin myymälöissä) Revolution-merkkisiä teepusseja yksittäispakattuna. Hinta on 55 senttiä eli minusta varsin kohtuullinen maistamiseen - isompi paketti kun maksaa sitten jo liki seitsemän euroa. Se ei tosin ole mikään ihme, sillä Revolution tituleeraa itsensä ainakin omilla verkkosivuillaan ensimmäiseksi firmaksi, joka laittaa annospusseihinsa pölyn ja esanssien sijaan ihan oikeita teenlehtiä. Ja sehän on vallankumouksellista se. Kuten ehkä sekin, että pyramidipussit on pakattu paperikuoren sijaan pieneen pahvirasiaan.

Mulle nuo pakkaukset suorastaan kiljuvat halua myydä itsensä sille amerikkalaiselle pilatesstudion ja maisemakonttorin väliä ravaavalle ruuhkavuosisuorittajalle, joka on olemassa vain mainoksissa ja elokuvissa. Ja juo teetä - varsinkin vihreää teetä - koska se kuulemma polttaa rasvaa. Paljon puhtaan valkoista ja houkuttelevia hedelmänkuvia, vieressä sopivan modernit fontit. Näin teenjuonnista tulee uskottavaa myös cosmonaiselle, vai?

No joo. Pakkauksista niiden sisältöön. Halusin vertailla kolmen pussin kokeiluerääni, joten haastoin itseni hauduttamaan, kuvaamaan ja juomaan (muistiinpanoja tehden) kolme mukillista teetä. Mikä vaatii siis lähinnä nopeaa toimintaa, ei mulle isojen teemäärien kittaaminen muuten ole mikään ongelma. Ihan ensiksi panin merkille hyvän persikan tuoksun Sweet Ginger Peach- ja Peach Mango Green -paketeista: makea, muttei keinotekoinen. Seuraavaksi katselin, että pakkausten väri on hauskasti valittu vastaamaan valmiin juoman sävyä (ja jälkeenpäin kuvia käsitellessäni katselin, että en ole kiireessäni onnistunut tallentamaan värieroja erityisen näyttävästi muistikortille).

Sitten hörppimään. Vaikeinta oli, että ajattelukyky ja makuaisti piti pitää koko ajan samassa tahdissa. Ja tahtihan oli suhteellisen nopea, sillä en yleensäkään halua juoda teetäni aivan kylmänä. Jäätee on toki asia erikseen. Yleisenä huomiona ja kommenttina voisin sanoa, että yksikään näistä ei ollut pahan tai teollisen makuista. Lupaus oikeista teenlehdistä ja luonnollisista makuaineista pitää selvästikin kutinsa, mikä tietenkin parantaa hinta-laatusuhdetta. 

Teen maku tulee eniten läpi Peach Mangon mausteiden alta, ja myönnettävä se on, että näin paljon teen makuista pussiteetä saa kyllä hakea. Mangoa ja persikkaa en rehellisesti sanoen toisistaan erottanut. Enkä muuten inkivääriäkään Sweet Ginger Peachista. Makeaa se kyllä on ja persikkainen jälkimaku on aika hauska, mutta inkivääriä en löytänyt sitten millään. Acai Green taas oli mun suussani vähän mitäänsanomaton - acai ei ole mulle tuttu marja muutenkaan, mutta kuvittelisin tunnistaneeni mausta eniten mustaherukkaa. Sitäkin ainesosaluettelosta löytyy.

Ostaisinko mä jotakin näistä sitten tarkempaan maisteluun ja ihan kunnollisen arvioinnin kohteeksi? Rehellisesti sanoen en välttämättä ainakaan ihan heti. Vika ei ole maussa vaan hinnassa. Toki laadukkaasta teestä maksaa vähän enemmänkin, mutta minä teen sellaisen sijoituksen silti mieluummin hyvään irtoteehen, jolloin saan tuotetta samalla hinnalla myös aika paljon enemmän. Pussiteen kuuluu minusta olla kertaostoksena melko edullista. Teemaailman pikaruokaa: juustohampurilainenkin on nopeaa syötävää tarvittaessa helppo ja halpa ratkaisu, mutta pidemmän päälle kotikokkailu on kannattavampaa. Se on silti sanottava, että jos Revolutionin tapa tehdä pussiteetä leviäisi, se kieltämättä olisi pussiteemarkkinoille ihan tervetullut vallankumous. Pölypussit voisivat minun puolestani jäädä imureille.

Teearvostelu: Forsman Puolukka Vanilja

Kuten taannoin kerroin, tämänkertainen arvioinnin kohde oli ostoksena vähän sellanen villi kortti. Mä kun en puolukkaa kovin usein tule käyttäneeksi ja pakkauksen kuvituskin oli mun silmääni ärsyttävä. Sellainen keski-iän ohittaneiden täti-ihmisten nätti enkelietiketti ruusukoristeilla. Olen melkein yllättynyt, ettei toiselle puolelle ole liitetty jotain aivan yhtä imelää (tekopyhää) värssyä. Sellaista, joita ne edellä mainitut tantat jakavat kymmenen peräkkäin aikajanallensa joltain Facebook-sivulta, jonka nimeen sisältyy vähintään yksi yhdyssanavirhe.

Toisaalta harvoinpa sitä pelkän nätin paketin takia teetä ostaa. Tälläkin kertaa tuoksu oli lopulta se, joka houkutteli mut ostamaan Forsmanin puolukkateetä. Pussista nousee yllättävän voimakas, muttei lainkaan pistävä, vaan pehmeän makea puolukan ja vaniljan tuoksu. Vähän kuin joku pehmeä puolukkamakeinen, mutta ei sellainen keinotekoisen esanssinen. Arvostan - tämä kun olisi voinut mennä myös pahasti metsään.

PERUSTIEDOT

Mitä: Puolukalla ja vaniljalla maustettu vihreän ja valkoisen irtoteen sekoitus.

Mistä: Hyvällä tuurilla mikä hyvänsä Forsmania myyvä ruokakauppa, mutta valikoimat vaihtelevat, joten varmimmin Punnitse & Säästä tai joku muu liike, jolla on isompi valikoima Forsmanin teetä.

Hintahaarukka: 2-4 € / 60 g

Arvostan myös teen makua, vaikkei se kovin teemäinen olekaan. Se noudattaa yllättävän hyvin tuoksun antamia vihjeitä: jännää marjaisuutta, mutta päällimmäisenä on kuitenkin vanilja. Tee on aika makeaa ja vähän mehumaista, eikä itse asiassa lainkaan teen makuista - enemmän mieleeni tulee English Tea Shopin karpalo-vaniljahauduke. Forsmanin versiossa on kuitenkin vihreää ja valkoista teetä sekaisin, mutta vahvat mausteet peittävät sen alleen. Ja näinhän se maustetussa teessä yleensä on vähintään jossain määrin.

Minusta maustettu tee kuitenkin harvoin maistuu näin vahvasti sille, mitä pussin kyljessä luvataan. Suklaateetä ostava pettyy monesti, kun luulee saavansa kaloritonta kaakaota, mutta se ei sitten maistukaan samalle kuin O'boy. Tässä tapauksessa pettymys ei liene niin suuri, jos nimenomaan ei halua tuntea teelehtien tuomaa makua suussaan. Olen tarjonnut tätä parillekin vähemmän teehen tottuneelle, ja he ovat pitäneet siitä kovasti - ehkä juuri edellä esitetystä syystä. Taisipa joku jo tuumata ostavansa tätä, kunhan sattuu sopivasti teehyllylle kauppareissullaan.

TUOMIO

Plussat: Hyvä tuoksu ja maku, jotka myös vastaavat toisiaan hämmästyttävän hyvin. Edullinen.

Miinukset: Jos teen makua toivoo, sitä ei tästä juuri saa. Joidenkin makuun tämä voi olla liiankin makea; ei ainakaan mielestäni tarvitse sokeria tai muuta makeuttajaa.

Ostaisinko uudestaan: Todennäköisesti.

Arvosana (1-5): 4

Teearvostelu: Pukka Wild Apple & Cinnamon

Se siitä aktiiviseen postaustahtiin palaamisesta sitten. Mikäs tässä kuukauden blogitaukoa pitäessä...tosin tämä harmittanee itseäni kaikkein eniten, sillä pitkä tauko teebloggailussa tarkoittaa myös pitkää taukoa kunnollisesta teenjuonnista. Siis sellaisesta, jossa ehdin todella keskittyä siihen, mitä juon ja sen jälkeen mahdollisesti myös kirjoittaa siitä. En ole itse asiassa edes ostanut teetä kotiin tammikuun hamstrauksen jälkeen. Teetarvikkeita kylläkin: uusi siivilä ja tämän postauksen kuvissa näkyvä jättimuki, jonka nimesin Saaviksi. Se vetää vajaan litran verran nestettä ja on minun kaltaiselleni puolidementikolle sikäli ihan hyvä, että siihen voi unohtaa teepussin pitkäksikin ajaksi ilman, että lopputulemana on juomakelvotonta tervaa.

Mulla on tapana antaa asioille ja ihmisillekin yleensä toinen tilaisuus, ellei ensimmäinen kokemus ole ollut aivan totaalisen katastrofaalinen. Toisinaan se on virhe (minttutee), toisinaan erittäin kannattavaa (valkoinen tee). Joskus ihmettelen, miksi edes yritän uudestaan (Lipton). Tällä kertaa toisen tilaisuutensa sai aiemmin pettymykseksi jäänyt Pukka; heitin Saaviin hautumaan pussin villiomena-kanelihauduketta, jota tammikuussa ostin. Ja täytyy sanoa, että mitä hittoa nyt taas.

PERUSTIEDOT

Mitä: Villiomenan ja kanelin makuinen mauste- ja hedelmähauduke.

Mistä: Jos varman päälle haluat pelata, suuntaa Punnitse&Säästä -liikkeeseen tai Ruohonjuureen.

Hintahaarukka: 4-6 € / 20 pss

Siis ihan oikeasti. Se ei ole pahaa, en mä sillä. Mutta kyllä mä tältäkin odotin enemmän - tai ainakin jotakin vähän toisenlaista. Ensinnäkin mua ihmetyttää, miksi tähänkin haudukkeeseen on haluttu laittaa lakritsanjuurta. Toki se on makeaa ja omalla tavallaan ihan hauskan makuista, mutta kun sitä on joka ainoassa maustehaudukkeessa, se alkaa väkisinkin vähän kyllästyttää. Se kun on kuitenkin melko läpitunkevaa, varsinkin suurina määrinä. Tästäkin pakkausselosteesta on pääteltävissä, että haudukkeessa on vain kanelia enemmän kuin lakritsanjuurta. Heitän villin veikkauksen (kun en tiedä todellista tilannetta), että viimeksi mainittu on edullista ja siksi niin kovin yleistä haudukkeissa.

Toistan vielä, että hauduke ei missään tapauksessa maistu pahalta - juon sitä oikein mielelläni - mutta kun olen vertailukohdaksi sattunut juomaan juuri tänään omena-maustehauduketta, joka oikeasti maistuu omenalle, Pukka tuotti taas hienoisen pettymyksen. Toki tässäkin omena maistuu, mutta aika etäisesti. Viiniarvostelussa tuota kutsuttaisiin luultavasti hennon omenaiseksi. Siis että jos oikein mielikuvitustaan käyttää, niin kyllä sieltä sitäkin on maistettavissa. Muuten se maistuu ihan jollekin muulle. Tässä tapauksessa ei oikein edes kanelille, vaan aggressiiviselle lakritsanjuurelle, jonka alta tulee jälkimaussa häivähdyksiä haudukkeen muista ainesosista, jos keskittyy juomaansa. Sikälikin se muistuttaa maallikon lipittämää valkoviiniä: kyllä se alas menee ja on ihan hyvääkin, mutta ei sieltä sitä petrolia, ladonseinää ja kissankusta tavallisen kuolevaisen kieli maista. Ehkä ihan hyväkin noissa tapauksissa.

TUOMIO

Plussat: Pukan perusplussat: eettisyys ja kaunis pakkaus.

Miinukset: Maku on ihan hyvä, muttei vastaa tuotteen nimen asettamia odotuksia. Lakritsanjuuri peittää omenaa ja kanelia aivan liikaa.

Ostaisinko uudestaan: Mahdollisesti.

Arvosana (1-5): 3