5.3.2015

Teearvostelu: Pukka Wild Apple & Cinnamon

Se siitä aktiiviseen postaustahtiin palaamisesta sitten. Mikäs tässä kuukauden blogitaukoa pitäessä...tosin tämä harmittanee itseäni kaikkein eniten, sillä pitkä tauko teebloggailussa tarkoittaa myös pitkää taukoa kunnollisesta teenjuonnista. Siis sellaisesta, jossa ehdin todella keskittyä siihen, mitä juon ja sen jälkeen mahdollisesti myös kirjoittaa siitä. En ole itse asiassa edes ostanut teetä kotiin tammikuun hamstrauksen jälkeen. Teetarvikkeita kylläkin: uusi siivilä ja tämän postauksen kuvissa näkyvä jättimuki, jonka nimesin Saaviksi. Se vetää vajaan litran verran nestettä ja on minun kaltaiselleni puolidementikolle sikäli ihan hyvä, että siihen voi unohtaa teepussin pitkäksikin ajaksi ilman, että lopputulemana on juomakelvotonta tervaa.

Mulla on tapana antaa asioille ja ihmisillekin yleensä toinen tilaisuus, ellei ensimmäinen kokemus ole ollut aivan totaalisen katastrofaalinen. Toisinaan se on virhe (minttutee), toisinaan erittäin kannattavaa (valkoinen tee). Joskus ihmettelen, miksi edes yritän uudestaan (Lipton). Tällä kertaa toisen tilaisuutensa sai aiemmin pettymykseksi jäänyt Pukka; heitin Saaviin hautumaan pussin villiomena-kanelihauduketta, jota tammikuussa ostin. Ja täytyy sanoa, että mitä hittoa nyt taas.


PERUSTIEDOT
Mitä: Villiomenan ja kanelin makuinen mauste- ja hedelmähauduke.
Mistä: Jos varman päälle haluat pelata, suuntaa Punnitse&Säästä -liikkeeseen tai Ruohonjuureen.
Hintahaarukka: 4-6 € / 20 pss

Siis ihan oikeasti. Se ei ole pahaa, en mä sillä. Mutta kyllä mä tältäkin odotin enemmän - tai ainakin jotakin vähän toisenlaista. Ensinnäkin mua ihmetyttää, miksi tähänkin haudukkeeseen on haluttu laittaa lakritsanjuurta. Toki se on makeaa ja omalla tavallaan ihan hauskan makuista, mutta kun sitä on joka ainoassa maustehaudukkeessa, se alkaa väkisinkin vähän kyllästyttää. Se kun on kuitenkin melko läpitunkevaa, varsinkin suurina määrinä. Tästäkin pakkausselosteesta on pääteltävissä, että haudukkeessa on vain kanelia enemmän kuin lakritsanjuurta. Heitän villin veikkauksen (kun en tiedä todellista tilannetta), että viimeksi mainittu on edullista ja siksi niin kovin yleistä haudukkeissa.


Toistan vielä, että hauduke ei missään tapauksessa maistu pahalta - juon sitä oikein mielelläni - mutta kun olen vertailukohdaksi sattunut juomaan juuri tänään omena-maustehauduketta, joka oikeasti maistuu omenalle, Pukka tuotti taas hienoisen pettymyksen. Toki tässäkin omena maistuu, mutta aika etäisesti. Viiniarvostelussa tuota kutsuttaisiin luultavasti hennon omenaiseksi. Siis että jos oikein mielikuvitustaan käyttää, niin kyllä sieltä sitäkin on maistettavissa. Muuten se maistuu ihan jollekin muulle. Tässä tapauksessa ei oikein edes kanelille, vaan aggressiiviselle lakritsanjuurelle, jonka alta tulee jälkimaussa häivähdyksiä haudukkeen muista ainesosista, jos keskittyy juomaansa. Sikälikin se muistuttaa maallikon lipittämää valkoviiniä: kyllä se alas menee ja on ihan hyvääkin, mutta ei sieltä sitä petrolia, ladonseinää ja kissankusta tavallisen kuolevaisen kieli maista. Ehkä ihan hyväkin noissa tapauksissa.

TUOMIO
Plussat: Pukan perusplussat: eettisyys ja kaunis pakkaus.
Miinukset: Maku on ihan hyvä, muttei vastaa tuotteen nimen asettamia odotuksia. Lakritsanjuuri peittää omenaa ja kanelia aivan liikaa.
Ostaisinko uudestaan: Mahdollisesti.
Arvosana (1-5): 3

8 kommenttia:

  1. Nyt kaipaan apua! Oon hyvin laiska lähtee kaupoille, mutta himotus uusiin teekokeiluun olis suuri! Osaatko suositella mitään verkkokauppaa, josta sais semiedulliseen hintaan pussiteetä, irtoteehen kun ei tässä tapauksessa ole nyt mahdollisuutta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kysyt kyllä sikäli väärältä ihmiseltä, että ostan verkkokaupoista tosi harvoin yhtään mitään, saati sitten teetä. :D Pahoin kyllä pelkään, että teehen erikoistuneet verkkokaupat myyvät paljolti vain irtoteetä ja teetarvikkeita. Merkkien omia verkkokauppoja voi tietysti haeskella, mutta niistäkään mulla ei valitettavasti ole kokemusta. :/ Uteliaisuudesta pakko kysyä, että miksi irtotee ei ole mahdollinen? :)

      Poista
    2. Koen toimisto-olosuhteissa pussiteen helpommaksi ja siistimmäksi, ainakin näin aluksi! Päädyin lopulta tilaamaan Ruohonjuuri-verkkokaupasta pari pakettia Clipperin teetä :)

      Poista
    3. Ahaa, ymmärrän, kieltämättä itsekin varmaan tekisin toimistotyössä ihan saman valinnan. :) Tiesithän, että Clipperin pusseissa ei ole lankoja? Tykkään itse laittaa ne teepalloon tai -pihteihin, niin ei tarvitse lusikan kanssa onkia sitä pussia mukista ulos - ja homma pysyy taas pykälän siistimpänä. :D Eri asia toki jos lisäät teehen sokeria, hunajaa tai jotain muuta niin että käytät joka tapauksessa lusikkaakin. :)

      Poista
    4. Pakko sanoa, että toi Clipperin valkoinen vadelmatee oli kyllä aika hyvä valinta!
      Langattomuus toki vähän vaikeuttaa, mutta kaikkeen tottuu :)

      Poista
    5. Jep, hyvän valinnan teit minunkin mielestäni! :)

      Poista
  2. Minä suosittelen pussiteeostoksiin hyvinvoinnin tavarataloa, kohtuulliset hinnat ja aika hyvä valikoima ainakin luomua.

    KIva löytää tällainen teehen keskittyvä blogi, itse olen vähintäänkin teeaddikti ja teehulluudessani jo siinä pisteessä, että markettien valikoima ei kelpaa 😄 Clipper kuuluu silti arkisuosikkeihini, joten mielelläni luen lisää arvostelujasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! :) Vilkaisin tuota sivustoa ja hinnat ovat tosiaan ihan siedettävällä tasolla, mutta valikoimasta täytyy huomata se, että aika iso osa tuotteista on hedelmä- ja maustehaudukkeita; ihan oikeaa teetä on myynnissä aika vähän. Kiva kun jäät kuulolle, Clipperiä täällä täällä varmaan tullaan edelleen näkemään ja ehkä jotain muitakin erikoisuuksia joskus. :)

      Poista

Sana on vapaa, kunhan muistetaan hyvät tavat. :)