23.6.2015

Teetauko

Blogissa on ollut hiirenhiljaista - ja uskokaa pois, se harmittaa mua itseäni aivan hirveästi. Osittain syynä taukoon on se, että olen joutunut keskittymään muihin juttuihin (lähinnä opiskeluun) niin, että harrastusten parissa on pitänyt priorisoida liikunta bloggaamisen, teejuttujen ja käsitöiden edelle. Toinen puoli asiasta on siinä, että mulla on taas menossa joku ihme suvantovaihe teenjuonnin kanssa.

En ole juonut teetä kunnolla keskittyen varmaan viikkoihin. Jonain aamuna saatan napsauttaa vedenkeittimen päälle ja unohtaa tyystin, että veden kiehumista voisi edesauttaa se, että virtajohto on kiinni keittimessä. Ja toisesta päästä pistorasiassa. Toisinaan pääsen siihen asti, että kuulen keittimen kyllä naksahtavan valmiin veden merkiksi, mutta unohdan saman tien, että keitetyllä vedellä voisi tehdäkin jotain. Joskus saan jopa veden kuppiin ja heitän sinne hajamielisesti pussin, jonka muistan nostaa mukista vähän turhan myöhään (aasialaisesta ruokakaupasta ostamani oolong osoittautui melkoisen tujuksi tavaraksi 15 minuutin hauduttamisen jälkeen), ja siinä kohtaa voi olla, että en ehdi edes juoda teetäni, kun on jo riennettävä bussille. Mikä mua vaivaa?


Kyse ei ole siitä, ettenkö edelleen pitäisi teestä ja olisi aihepiiristä todella kiinnostunut. En vain saa aikaiseksi, enkä jaksa keskittyä juuri nyt. Osin se liittyy toki siihen, että sairastan masennusta, vaikka olenkin kuntoutumassa hyvää vauhtia ja voin nykyisin oikein hyvin. Muistia ja jaksamista heikentävä sairaus ei kuitenkaan ole ihan kaiken tämän taustalla, tai niin ainakin uskoisin. Mulla on tapana harrastaa kausiluontoisesti ja palata sitten aina samojen juttujen äärelle. Inspiraatiota ei nyt vain ole ollut. Ja okei, olenhan mä lämpimille säille herkkänä aika huono juomaan mitään lämmintä kesäisin, kun hikoilen muutenkin paljon. Kai tässä siis muka jo ennakoidaan tulevia helteitä. Jos niitä nyt ylipäätään tulee.

Kahvilassa käydessäni juon kyllä teetä, mutta kotona en sitä tule keitelleeksi. Taidan olla (edelleen) sen verran perfektionisti, että puolivillainen teen nauttiminen tuntuisi epäkunnioittavalta hienoa juomaa kohtaan. Teetä ei lykätä naamaan samaan tapaan kuin jotkut tekevät aamukahvinsa kanssa - nopeasti, vain kofeiinin saamisen vuoksi. Minä haluan oikeasti keskittyä siihen, mitä haudutan ja juon. Kun mulle tulee vieraita, joille tarjoan teetä, stressaan ehkä eniten juuri sen hauduttamista, jotta siitä varmasti tulisi todella hyvää.

Viimeksi, kun syvennyin teejuttuihin, kokosin veljeni tyttöystävälle ylioppilaslahjaa reilu kuukausi sitten; kälyni kun oli esittänyt toiveen "vaikka teetä tai jotain muuta hippiä". Samoihin aikoihin taisin valmistella mate-aiheista postausta, joka tosin ei vieläkään ole valmis julkaistavaksi. Sen jälkeen teenjuonti on jäänyt siihen puolihuolimattomaan vedenkeittelyyn ja pussien unohteluun; irtoteen haudutteluun ei ole ollut aikaa tai energiaa. Rakkaus teehen ei tosin ole kadonnut minnekään, sillä tilanne harmittaa mua aivan suunnattomasti - ei pelkästään blogin hiljenemisen kannalta, vaan siksi, että tee tällä hetkellä niin olemattoman pienessä osassa arjessani. Onneksi tilanteeseen on tulossa korjaus: lähden loppukesästä reissuun, ja aion taatusti koluta matkakohteeni teehuoneita ja -valikoimia siinä, missä nähtävyyksiä ja ostoskeskuksiakin. Kaipa tämä tästä siis vielä iloksi muuttuu.

1 kommentti:

  1. Hei! Kuulostaa tutulta. Ajan ja tilan käyttö vaihtelee (onneksi) elämäntilanteen mukaan. Älä huoli, kyllä tee vielä palaa. Eikä väljähtäneen pussiteen lämmittäminen mikrossa ja juominen (esim. vessanpytyllä) ole vakavaa. Kyllä se taito sinussa vielä on.

    Tsemppiä! Myös masennuksesta toipumiseen, mikä kuulostaakin olevan jo hyvällä tiellä.

    VastaaPoista

Sana on vapaa, kunhan muistetaan hyvät tavat. :)