11.1.2016

Teearvostelu: Nordqvist Nippon Green

En ole vielä tainnutkaan arvioida yhtään Nordqvistin tuotetta tässä blogissa. Korkea aika siis. Moni on varmaan perehtynyt oikein hyvin firman tunnetuimpiin tuotteisiin, kuten Keisarin morsian ja Tiikerin päiväuni. Ne ovat kumpikin mustaa teetä, ja silloin kun minä aloittelin teenjuontia, tuntui ettei ruokakaupoista muuta saanutkaan. Vähitellen Nordqvistiltakin tuli kauppoihin laajempi tuotevalikoima - myös vihreää ja valkoista teetä.

Mulla on Nippon Greenin kanssa vähän historiaa. Ollessani eräässä isossa marketissa töissä, kittasin sitä tauoillani kyllästymiseen asti, koska se oli ainoa vihreä tee, jota kahviossa oli tarjolla. Silloin kyse oli pussiteestä. Myönnettäköön, etten sitä välttämättä olisi itse ostanut uudelleen enkä ollut edes kiinnittänyt huomiota siihen, että Nippon Greenia on myynnissä myös irtoteenä. Sain pussin eräältä treffikumppanilta, joka tiesi teeharrastuksestani; osoittautui, että pariskunnaksi meistä ei olisi ollut, mutta ele oli häneltä tietenkin kaunis.

nippongreen1

PERUSTIEDOT
Mitä: Mansikka-, sitruuna- ja vanilja-aromeilla maustettua vihreää teetä ja ohdakekukan terälehtiä
Mistä: Marketeista, riippuen valikoimasta
Hintahaarukka: 3-4 € / 100 g

Ihan ensinnä on sanottava, että irtoteen pakkauskoko on Nordqvistilla aivan järjetön. Vilkaisin firman verkkosivuja: irtoteepussin yleisin paino vaikuttaisi olevan 80 grammaa, mutta joissakin, kuten Nippon Greenissä, se on 100 grammaa. Vertailukohtana voisi olla vaikkapa Forsman, jonka peruspakkauskoko on 60 grammaa. Ymmärrän, että yritykset tasapainoilevat pakkauskustannusten, myynnin ja kannattavuuden kanssa, mutta minusta pakkauskoot saisivat olla aika paljon pienempiä.

Nordqvist kertoo Nippon Greenin olevan sen suosituin vihreä tee. En ihmettele, sillä se on makeaa eli sinällään aika helppoa juotavaa. Mä toivoisin kuitenkin teeltäni muutakin kuin makeutta ja esansseja (totta puhuen kumpaakaan en erityisemmin nykyisin edes kaipaa, en teessä enkä muissakaan juomissa). Vihreä teehän ei vahingossakaan läpi maistu, ja kokonaisuutta minä kuvailisin lähinnä muoviseksi.

nippongreen2

Muovisuus on tässä nyt kuitenkin vain aidon teen mausta pitävän kannalta katsottuna. Esanssisuudestaan huolimatta Nippon Green voisi olla huonompaakin. Nordqvist sanoo, että tuote sopii myös jääteeksi, enkä lainkaan epäile sitäkään. Ja toki tämä irtotee voittaa ehkä vähän tunkkaisen pussiversionsa kevyesti.

TUOMIO
Plussat: Kaunis pakkaus; makeus, mikäli sitä teeltään hakee - mansikkaesanssi on mansikkaesanssi, muttei tässä kuitenkaan ihan pahimmasta päästä
Miinukset: Liian suuri pakkauskoko, uupuva teen maku
Ostaisinko uudestaan: En itselleni, mutta lahjaksi makeasta teestä pitävälle mahdollisesti kyllä
Arvosana (1-5): 3

2 kommenttia:

  1. Suosittelen kokeilemaan teen erikoisliikkeiden (The Ounce, Thèhuone, Chaya yms) valikoimia. Tuntuu naurettavalta lukea teeblogia jossa kerrotaan esanssipaskoista ja pussiteistä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, paitsi että tämän blogin idea on nimenomaan puhua niistä teetuotteista, joita tavallinen kuluttaja näkee kaupoissa. Harva lähtee hakemaan teetänsä erikoisliikkeistä - joista muuten iso osa sijaitsee Helsingissä. Verkkokauppoja eivät kaikki taas halua käyttää. Sikäli kun nyt asiaan liittyy, mulla on kyllä omissa teevalikoimissani teetä kaikista mainitsemistasi erikoisliikkeistä. Ne eivät pääsääntöisesti vaan ole tämän blogin heiniä. Muunlaisia teeblogeja löytyy kyllä - kukaan ei pakota lukemaan tätä nimenomaista, jos et koe olevasi kohderyhmää.

      Poista

Sana on vapaa, kunhan muistetaan hyvät tavat. :)