Teelähetys Koreasta

Olen jo vuosien ajan käynyt kirjeenvaihtoa eteläkorealaisen ikätoverini Chung-Ah'n kanssa. Meillä on noin viikon verran ikäeroa, ja maalis-huhtikuun vaihteessa olemmekin pitäneet tapana lähettää toisillemme synttärikirjeet, yleensä pienet lahjatkin. Kumpikin sai tänä vuonna synttärilähetyksensä myöhässä, mutta ajatus on tietenkin tärkeämpi kuin ajoitus. Vuosien kuluessa muistamisiin tulee tietenkin enemmän henkilökohtaisuutta: lähetin ystävälleni korvakorut, jotka muistuttavat hänen joulukuisesta vierailustaan luonani. Minun paketistani taas löytyi - yllätys yllätys - teetä.

Etelä-Koreassa tuotetaan ja juodaan monien muiden Kaukoidän maiden tapaan paljon teetä, mutta tämä tuote on oikeastaan hauduke, eikä siis sisällä teepensaan lehtiä. Sitä myydään nimellä Sweet Dew Tea tai Hydrangea Tea. Hydrangea-kasvia kutsutaan meillä hortensiaksi; haudukkeeseen käytetään hydrangea serrata -lajikkeen lehtiä. Muut lajikkeet (tai ainakin osa niistä) ovat ymmärtääkseni myrkyllisiä, joten kotipihalla kasvavasta hortensiasta ei välttämättä kannata lähteä keittelemään omia rohtoja.

Hortensiahauduke on suurilehtistä ja riittoisaa. Ihmettelin aluksi purkin kyljessä seisovia haudutusohjeita: vain yksi lehti mukia tai pannua kohti? Hieman epäillen kokeilin, mutta se todella riitti! Hauduke on sen verran makeaa, että suurempi lehtimäärä tekisi siitä luultavasti liiankin voimakasta. Oikein haudutettuna se on kuitenkin oikein hyvän ja suomalaisen suuhun aika persoonallisenkin makuista. Chung-Ah kertoi, että hortensiajuoman sanotaan olevan hyväksi terveydelle ja avuksi laihduttamisessa - luulisi ainakin makeannälkään purevan. Kofeiinia se ei sisällä.

Jos hortensiahauduketta Suomesta saakin, se ei ainakaan ole kovin yleisesti kauppojen valikoimissa. Minulle tuote oli aivan uusi, enkä tähän hätään löytänyt minkäänlaista tietoa siitä, missä sitä meillä myytäisiin ja mihin hintaan. Suosittelen kuitenkin kokeilemaan, mikäli tilaisuus joskus tulee.

Olettehan muuten huomanneet, että ensi viikon lauantaina 9.5. vietetään ensimmäistä valtakunnallista Teen päivää?

Revolution-kokeiluja

En varmaan ole ainoa, jota välillä kismittää se, että uutta teetä maistaakseen joutuu yleensä ottamaan riskin ja ostamaan ison paketin. Hutiostokset jäävät kaapin perälle pölyttymään, ellei niitä saa kierrätettyä jollekin lähipiirin teenjuojalle. Lajitelmat voivat olla (pussiteen) kokeilijalle hieman kannattavampia, mutta kaikkia makuja ei tietenkään löydy sellaisista, eikä kaikkia lajitelmissa olevia pusseja myydä erikseen. Irtokappaleina myytävien pussien luulisi olevan teefirmoille kannattavia, sillä useimmat pakkaavat teepussinsa joka tapauksessa erillisiin paperikuoriin - ja ne katteet! Pussienhan ei tarvitse edes olla ilmaisia. Minä törsäisin mieluummin vaikka euron yhteen kokeiluostokseen kuin neljä euroa parinkymmenen kappaleen pakettin, josta saatan sitten käyttää vain yhden. (Näen mielessäni sellaisen irtokarkkiosaston näköisen värikkään seinämän, jonka luukuista voi kauhoa mukaansa korkealla kilohinnalla myytäviä teepusseja firmalta jos toiselta. Taivas.)

Noh, ilolla panin taannoin merkille, että tälläkin saralla on joku jo ehtinyt kunnostautua. Punnitse ja Säästä myy (ainakin joissakin myymälöissä) Revolution-merkkisiä teepusseja yksittäispakattuna. Hinta on 55 senttiä eli minusta varsin kohtuullinen maistamiseen - isompi paketti kun maksaa sitten jo liki seitsemän euroa. Se ei tosin ole mikään ihme, sillä Revolution tituleeraa itsensä ainakin omilla verkkosivuillaan ensimmäiseksi firmaksi, joka laittaa annospusseihinsa pölyn ja esanssien sijaan ihan oikeita teenlehtiä. Ja sehän on vallankumouksellista se. Kuten ehkä sekin, että pyramidipussit on pakattu paperikuoren sijaan pieneen pahvirasiaan.

Mulle nuo pakkaukset suorastaan kiljuvat halua myydä itsensä sille amerikkalaiselle pilatesstudion ja maisemakonttorin väliä ravaavalle ruuhkavuosisuorittajalle, joka on olemassa vain mainoksissa ja elokuvissa. Ja juo teetä - varsinkin vihreää teetä - koska se kuulemma polttaa rasvaa. Paljon puhtaan valkoista ja houkuttelevia hedelmänkuvia, vieressä sopivan modernit fontit. Näin teenjuonnista tulee uskottavaa myös cosmonaiselle, vai?

No joo. Pakkauksista niiden sisältöön. Halusin vertailla kolmen pussin kokeiluerääni, joten haastoin itseni hauduttamaan, kuvaamaan ja juomaan (muistiinpanoja tehden) kolme mukillista teetä. Mikä vaatii siis lähinnä nopeaa toimintaa, ei mulle isojen teemäärien kittaaminen muuten ole mikään ongelma. Ihan ensiksi panin merkille hyvän persikan tuoksun Sweet Ginger Peach- ja Peach Mango Green -paketeista: makea, muttei keinotekoinen. Seuraavaksi katselin, että pakkausten väri on hauskasti valittu vastaamaan valmiin juoman sävyä (ja jälkeenpäin kuvia käsitellessäni katselin, että en ole kiireessäni onnistunut tallentamaan värieroja erityisen näyttävästi muistikortille).

Sitten hörppimään. Vaikeinta oli, että ajattelukyky ja makuaisti piti pitää koko ajan samassa tahdissa. Ja tahtihan oli suhteellisen nopea, sillä en yleensäkään halua juoda teetäni aivan kylmänä. Jäätee on toki asia erikseen. Yleisenä huomiona ja kommenttina voisin sanoa, että yksikään näistä ei ollut pahan tai teollisen makuista. Lupaus oikeista teenlehdistä ja luonnollisista makuaineista pitää selvästikin kutinsa, mikä tietenkin parantaa hinta-laatusuhdetta. 

Teen maku tulee eniten läpi Peach Mangon mausteiden alta, ja myönnettävä se on, että näin paljon teen makuista pussiteetä saa kyllä hakea. Mangoa ja persikkaa en rehellisesti sanoen toisistaan erottanut. Enkä muuten inkivääriäkään Sweet Ginger Peachista. Makeaa se kyllä on ja persikkainen jälkimaku on aika hauska, mutta inkivääriä en löytänyt sitten millään. Acai Green taas oli mun suussani vähän mitäänsanomaton - acai ei ole mulle tuttu marja muutenkaan, mutta kuvittelisin tunnistaneeni mausta eniten mustaherukkaa. Sitäkin ainesosaluettelosta löytyy.

Ostaisinko mä jotakin näistä sitten tarkempaan maisteluun ja ihan kunnollisen arvioinnin kohteeksi? Rehellisesti sanoen en välttämättä ainakaan ihan heti. Vika ei ole maussa vaan hinnassa. Toki laadukkaasta teestä maksaa vähän enemmänkin, mutta minä teen sellaisen sijoituksen silti mieluummin hyvään irtoteehen, jolloin saan tuotetta samalla hinnalla myös aika paljon enemmän. Pussiteen kuuluu minusta olla kertaostoksena melko edullista. Teemaailman pikaruokaa: juustohampurilainenkin on nopeaa syötävää tarvittaessa helppo ja halpa ratkaisu, mutta pidemmän päälle kotikokkailu on kannattavampaa. Se on silti sanottava, että jos Revolutionin tapa tehdä pussiteetä leviäisi, se kieltämättä olisi pussiteemarkkinoille ihan tervetullut vallankumous. Pölypussit voisivat minun puolestani jäädä imureille.

Teearvostelu: Forsman Puolukka Vanilja

Kuten taannoin kerroin, tämänkertainen arvioinnin kohde oli ostoksena vähän sellanen villi kortti. Mä kun en puolukkaa kovin usein tule käyttäneeksi ja pakkauksen kuvituskin oli mun silmääni ärsyttävä. Sellainen keski-iän ohittaneiden täti-ihmisten nätti enkelietiketti ruusukoristeilla. Olen melkein yllättynyt, ettei toiselle puolelle ole liitetty jotain aivan yhtä imelää (tekopyhää) värssyä. Sellaista, joita ne edellä mainitut tantat jakavat kymmenen peräkkäin aikajanallensa joltain Facebook-sivulta, jonka nimeen sisältyy vähintään yksi yhdyssanavirhe.

Toisaalta harvoinpa sitä pelkän nätin paketin takia teetä ostaa. Tälläkin kertaa tuoksu oli lopulta se, joka houkutteli mut ostamaan Forsmanin puolukkateetä. Pussista nousee yllättävän voimakas, muttei lainkaan pistävä, vaan pehmeän makea puolukan ja vaniljan tuoksu. Vähän kuin joku pehmeä puolukkamakeinen, mutta ei sellainen keinotekoisen esanssinen. Arvostan - tämä kun olisi voinut mennä myös pahasti metsään.

PERUSTIEDOT

Mitä: Puolukalla ja vaniljalla maustettu vihreän ja valkoisen irtoteen sekoitus.

Mistä: Hyvällä tuurilla mikä hyvänsä Forsmania myyvä ruokakauppa, mutta valikoimat vaihtelevat, joten varmimmin Punnitse & Säästä tai joku muu liike, jolla on isompi valikoima Forsmanin teetä.

Hintahaarukka: 2-4 € / 60 g

Arvostan myös teen makua, vaikkei se kovin teemäinen olekaan. Se noudattaa yllättävän hyvin tuoksun antamia vihjeitä: jännää marjaisuutta, mutta päällimmäisenä on kuitenkin vanilja. Tee on aika makeaa ja vähän mehumaista, eikä itse asiassa lainkaan teen makuista - enemmän mieleeni tulee English Tea Shopin karpalo-vaniljahauduke. Forsmanin versiossa on kuitenkin vihreää ja valkoista teetä sekaisin, mutta vahvat mausteet peittävät sen alleen. Ja näinhän se maustetussa teessä yleensä on vähintään jossain määrin.

Minusta maustettu tee kuitenkin harvoin maistuu näin vahvasti sille, mitä pussin kyljessä luvataan. Suklaateetä ostava pettyy monesti, kun luulee saavansa kaloritonta kaakaota, mutta se ei sitten maistukaan samalle kuin O'boy. Tässä tapauksessa pettymys ei liene niin suuri, jos nimenomaan ei halua tuntea teelehtien tuomaa makua suussaan. Olen tarjonnut tätä parillekin vähemmän teehen tottuneelle, ja he ovat pitäneet siitä kovasti - ehkä juuri edellä esitetystä syystä. Taisipa joku jo tuumata ostavansa tätä, kunhan sattuu sopivasti teehyllylle kauppareissullaan.

TUOMIO

Plussat: Hyvä tuoksu ja maku, jotka myös vastaavat toisiaan hämmästyttävän hyvin. Edullinen.

Miinukset: Jos teen makua toivoo, sitä ei tästä juuri saa. Joidenkin makuun tämä voi olla liiankin makea; ei ainakaan mielestäni tarvitse sokeria tai muuta makeuttajaa.

Ostaisinko uudestaan: Todennäköisesti.

Arvosana (1-5): 4

Teearvostelu: Pukka Wild Apple & Cinnamon

Se siitä aktiiviseen postaustahtiin palaamisesta sitten. Mikäs tässä kuukauden blogitaukoa pitäessä...tosin tämä harmittanee itseäni kaikkein eniten, sillä pitkä tauko teebloggailussa tarkoittaa myös pitkää taukoa kunnollisesta teenjuonnista. Siis sellaisesta, jossa ehdin todella keskittyä siihen, mitä juon ja sen jälkeen mahdollisesti myös kirjoittaa siitä. En ole itse asiassa edes ostanut teetä kotiin tammikuun hamstrauksen jälkeen. Teetarvikkeita kylläkin: uusi siivilä ja tämän postauksen kuvissa näkyvä jättimuki, jonka nimesin Saaviksi. Se vetää vajaan litran verran nestettä ja on minun kaltaiselleni puolidementikolle sikäli ihan hyvä, että siihen voi unohtaa teepussin pitkäksikin ajaksi ilman, että lopputulemana on juomakelvotonta tervaa.

Mulla on tapana antaa asioille ja ihmisillekin yleensä toinen tilaisuus, ellei ensimmäinen kokemus ole ollut aivan totaalisen katastrofaalinen. Toisinaan se on virhe (minttutee), toisinaan erittäin kannattavaa (valkoinen tee). Joskus ihmettelen, miksi edes yritän uudestaan (Lipton). Tällä kertaa toisen tilaisuutensa sai aiemmin pettymykseksi jäänyt Pukka; heitin Saaviin hautumaan pussin villiomena-kanelihauduketta, jota tammikuussa ostin. Ja täytyy sanoa, että mitä hittoa nyt taas.

PERUSTIEDOT

Mitä: Villiomenan ja kanelin makuinen mauste- ja hedelmähauduke.

Mistä: Jos varman päälle haluat pelata, suuntaa Punnitse&Säästä -liikkeeseen tai Ruohonjuureen.

Hintahaarukka: 4-6 € / 20 pss

Siis ihan oikeasti. Se ei ole pahaa, en mä sillä. Mutta kyllä mä tältäkin odotin enemmän - tai ainakin jotakin vähän toisenlaista. Ensinnäkin mua ihmetyttää, miksi tähänkin haudukkeeseen on haluttu laittaa lakritsanjuurta. Toki se on makeaa ja omalla tavallaan ihan hauskan makuista, mutta kun sitä on joka ainoassa maustehaudukkeessa, se alkaa väkisinkin vähän kyllästyttää. Se kun on kuitenkin melko läpitunkevaa, varsinkin suurina määrinä. Tästäkin pakkausselosteesta on pääteltävissä, että haudukkeessa on vain kanelia enemmän kuin lakritsanjuurta. Heitän villin veikkauksen (kun en tiedä todellista tilannetta), että viimeksi mainittu on edullista ja siksi niin kovin yleistä haudukkeissa.

Toistan vielä, että hauduke ei missään tapauksessa maistu pahalta - juon sitä oikein mielelläni - mutta kun olen vertailukohdaksi sattunut juomaan juuri tänään omena-maustehauduketta, joka oikeasti maistuu omenalle, Pukka tuotti taas hienoisen pettymyksen. Toki tässäkin omena maistuu, mutta aika etäisesti. Viiniarvostelussa tuota kutsuttaisiin luultavasti hennon omenaiseksi. Siis että jos oikein mielikuvitustaan käyttää, niin kyllä sieltä sitäkin on maistettavissa. Muuten se maistuu ihan jollekin muulle. Tässä tapauksessa ei oikein edes kanelille, vaan aggressiiviselle lakritsanjuurelle, jonka alta tulee jälkimaussa häivähdyksiä haudukkeen muista ainesosista, jos keskittyy juomaansa. Sikälikin se muistuttaa maallikon lipittämää valkoviiniä: kyllä se alas menee ja on ihan hyvääkin, mutta ei sieltä sitä petrolia, ladonseinää ja kissankusta tavallisen kuolevaisen kieli maista. Ehkä ihan hyväkin noissa tapauksissa.

TUOMIO

Plussat: Pukan perusplussat: eettisyys ja kaunis pakkaus.

Miinukset: Maku on ihan hyvä, muttei vastaa tuotteen nimen asettamia odotuksia. Lakritsanjuuri peittää omenaa ja kanelia aivan liikaa.

Ostaisinko uudestaan: Mahdollisesti.

Arvosana (1-5): 3

Tammikuun teeostoksia

Elikkä siis. Mähän olen periaatteessa jatkuvassa ostolakossa teen suhteen. Periaatteessa. Mulla on kotona iso hyllyllinen ja rapiat teetä ja haudukkeita, eikä lisää olisi mitään erityistä tarvetta ostaa, mutta siinä missä joku muu sortuu aina alennusmyyntien aikaan kenkäkauppaan, mun heikko kohtani on tee. En tartu ihan jokaiseen näkemääni tarjouspakettiin, mutta kun Punnitse & Säästä -myymälän ikkunaan ilmestyy ota 3, maksa 2 -juliste...noh, arvaatte varmaan. Mua ei pidättele mikään. Tarjosin hiljattain eräälle ihmiselle teetä, ja hänen kommenttinsa asiaan oli, että "toit sitten melko reilusti tota teetä" kun päätin hoitaa tarjoilun lyhyen kaavan kautta ja löin pöytään neljää laatua pussiteetä. Vain neljää!

Kun tilaisuus tuli, sorruin uuteen Pukka-ostokseen pikemmin kuin odotin. Juttelen tuotteesta lisää joskus myöhemmin, mutta kyllä se edellistä kokeilua paremmalta vaikuttaa. Villiomena-kaneli-haudukkeen kaveriksi päädyin ostamaan pari pakettia Forsmanin irtoteetä, vaikka aluksi harkitsin Twiningsin Suomessa vähän harvinaisempia tuotteita.

Tarjousostosteni kaksi muuta teetuotetta ovat Forsmania. En käytä puolukkaa juuri koskaan ruoanlaitossa tai leivonnassa tai muutenkaan, ja pakkauksen ruusukoristeinen enkelietiketti on sitä tyylilajia, joka mua suorastaan ärsyttää (en tiedä miksi). Pussia nuuhkiessa siitä nousi kuitenkin niin kiva ja pehmeä puolukan ja vaniljan tuoksu, että päädyin ostamaan sen kokeiluun. Kastepisarateetä ostin saadakseni vaihtelua vähän suppeaksi jääneeseen maustamattoman vihreän teen valikoimaani. Huomasin paketteja katsellessani, että mustan teen juominen on jäänyt mulla viime aikoina tosi vähiin. Se on oikeastaan tosi sääli, ja asialle pitäisi varmaan tehdä jotain lähiaikoina. Ehkä käyn hakemassa vielä lisää tarjousteetä ja valitsen mukaan jotain mustaakin. :D

Yksin asuvana mulla on ollut mielenperukoilla ajatus, että tarvitsisin pienen teepannun, sillä omistamani pannut ovat yhden ihmisen juomille aika isoja. En ole etsiskellyt pannua kovin aktiivisesti, mutta törmäsin sellaiseen hortoillessani maanantaina ajankuluksi Tigerissa. Hinta ei ollut kova ja pannu oli sopivan kokoinen, joten tuumasin, että lähteköön mukaan. Seitsemällä eurolla sainkin varsin pätevän sihdillisen pikkupannun. Sihti on sen verran harva, että jos irtoteesi sattuu olemaan kovin hienojakoista, saatat saada lehtiä myös juomaasi, mutta kyllä tuolla perusforsmanit hyvin menevät, suurempilehtisistä laatutuotteista puhumattakaan. Tigerin valikoimat vaihtuvat minusta aika nopsaan tahtiin, joten edullisen pannun haluavien kannattaa varmaan käydä noutamassa omansa mahdollisimman pian. Mäkin vielä pohdin, pitäisikö noita itse asiassa olla varmuuden vuoksi kaapissa toinenkin.

Tällaista tänään. Toista blogiani seuraavat tietävät, että olen äskettäin eronnut ja siksi postaaminenkin on jäänyt vähemmälle, mutta nyt kun elämä alkaa taas voittaa, yritän taas päästä itseänikin miellyttävään postaustahtiin. Toiveita ja ideoita teeaiheisiin juttuihin saa aina esittää! :)

Teearvostelu: Pukka Three Green Tea

Hairahduin ennen Prahan reissua taas kerran teehyllyille, vaikka omassa kaapissanikin on melkein yhtä laaja valikoima kuin tavallisessa ruokakaupassa. Ilman niitä Liptoneita toki. Tällä kertaa halusin kokeilla Pukka-merkin tuotteita, joita olin jo kauan kuolannut (ne paketit on niin kauniita!) mutta jättänyt ostamatta, koska ovat melko kalliita. Varsinkin ollakseen suurimmaksi osaksi mauste- ja hedelmähaudukkeita, eikä teetä, vaikka luomua ovatkin. Ensin ajattelin itselleni kovin tyypillistä valintaa, omena-kanelia, mutta sitten järkeilin, että ehkä on parempi ostaa lajitelma, jos kerran 20 pussista maksan melkein vitosen.

Niinpä päädyin sitten valitsemaan lajitelman, jossa on "kolminkertaisia" pusseja: kolmen mintun, kolmen fenkolin, kolmen tulsin ja kolmen inkiväärin haudukkeet sekä kolmen vihreän teelaadun sekoitus. En ole vieläkään ehtinyt maistella ajatuksen kanssa noita kaikkia, ja myönnettäköön, että esimerkiksi tuo minttutee vähän jännittää mua. Vaikka olen minttusuklaan suuri ystävä, kovin voimakas mentoli tekee minulle lähinnä huonon olon (opin olemaan lainaamatta poikaystävien suihkusaippuoita kun huomasin, että miesten pesuaineisiin usein lisättävä mentoli yhdistettynä höyryävän kuumaan suihkuun ei ole hyvä idea). Tulsi taas oli mulle aivan outo rehu. Googlaamalla selvisi, että se on Intiassa suosittu yrttikasvi, jota nimitetään myös pyhäksi basilikaksi. Hindut käyttävät sitä osana uskonnollisia rituaaleja, mutta sitä pidetään myös lääkekasvina.

Mietin pitkään, miten käsittelen pussilajitelmaa blogissa. Viiden tuotteen arvioiminen samassa postauksessa tekee vain sekavan vaikutelman, enkä toisaalta pidä järkevänä tehdä viiden postauksen sarjaa yhdestä teepaketista. Tee ja haudukkeet ovat makuasioita. Veikkaan, että jos joku inhoaa inkivääriä ja fenkolia yli kaiken, mun arvioni niistä tuskin vaikuttaa ostopäätökseen yhtään mitenkään. Päädyin siis arvioimaan tuon vihreän teesekoituksen ja kirjoittamaan sen perusteella saamani yleiskuvan Pukan tuotteiden laadusta. Palaan yksittäisiin haudukemakuihin sitten, kun kuitenkin joskus sorrun ostamaan sen omena-kanelin.

PERUSTIEDOT

Mitä: Lajitelma Pukan haudukkeita ja vihreää teetä, arvion kohteena Three Green Tea, joka on sekoitus Senchaa, Oothua ja Suoi Gangia.

Mistä: Pukkaa myyvät Punnitse&Säästä, Ruohonjuuri, todennäköisesti myös muut ekokaupat ja hyvällä tuurilla jopa isommat marketit. Valikoima todennäköisesti vaihtelee.

Hintahaarukka: 4-6 € / 20 pss

Pukka on tehnyt sen virheen tässä lajitelmassa, että samaan pakettiin on ängetty monta aika vahvaa maustetta. Vaikka pussit ovat yksittäispakattuja, hajut sekoittuvat. Vihreä tee tuoksuu fenkolille. Itse asiassa kaikki lajitelman pussit tuoksuvat sille, enemmän tai vähemmän. Ei hyvä. Seuraava virhe on, että Three Green -pussissa lukee käytettyjen teelaatujen lisäksi whole leaf tea, jonka ainakin minä ymmärrän siten, että siellä narun päässä pitäisi roikkua ihan teelehden näköisiä lehtiä. Sitä sorttia, jota löytyy irtoteepaketista. Myönnettäköön, että olen nähnyt pienemmäksikin jauhettua teepölyä (Lipt...siis eräiden tiettyjen merkkien pusseissa), mutta kyllä nuo nyt oli aika kaukana ihan oikeista teelehdistä. Ei hyvä.

Myönnän odottaneeni Pukalta paljon enemmän. Tuotteet ovat hintavia ja luomua, joten odotin saavani vähintään jotakin Clipperin tasoista. Vihreä teesekoitus maistuu kyllä hassulla tavalla hippimäisen luomulta: se ei tuo mieleen feng shuita ja teeseremoniaa, vaan joogan ja ayurvedan. Johtunee osittain läpitunkevasta fenkolin tuoksusta. Siinä ei sinällään ole mitään pahaa, että tee sijoittuu mielessäni enemmän Intiaan kuin Kiinaan tai Japaniin, mutta läpitunkeva stereotypia rastapäisistä vegaaneista litkimässä Pukkaa joogamaton päällä on vähän ikävä. Ei vihreä tee saisi herättää tällaisia osoittelevia mielikuvia; sen pitäisi olla universaali juoma.

Vihreänä pussiteenä maku taas jää aika mitäänsanomattomaksi. Teeltä se toki maistuu enemmän kuin monien halvempien merkkien vihreät versiot. Ehkä vain kuvittelen, mutta tuntuu, että tämä tee kitkeröityy pussiteeksi vähän turhan helposti, ihan vaan seistessään hetken mukissa. Ja mä sentään pidän pienestä kitkerästä vivahteesta vihreässä teessä. Kitkeröitymistaipumus saattaa toki kertoa siitä, että pussissa on vähän laadukkaampaa ja siksi huolellisempaa hauduttamista vaativaa tavaraa, mutta sitten taas pussin ylimalkaiset haudutusohjeet eivät ole sen seikan kanssa missään linjassa.

Plussaa tuotteet saavat tietenkin luomutuotannosta ja Fairtrade-merkinnöistä sun muista sertifikaateista. Ne tosin nostavat osaltaan myös hintaa. Tiedän antavani Pukalle vielä uuden mahdollisuuden, mutta ensimmäinen kokeilu ei oikein vakuuttanut. Myönnän olevani sekä hieman yllättynyt että varsin pettynyt.

TUOMIO

Plussat: Eettinen tuotantotapa ja kaunis pakkaus.

Miinukset: Epäonnistunut lajitelma: voimakkaiden mausteiden hajut sekoittuvat toisiinsa, teen maku ja laatu eivät vastaa hinnan asettamia odotuksia.

Ostaisinko uudestaan: En tätä nimenomaista lajitelmaa.

Arvosana (1-5): 2

Teetä kahvilassa: Tampereen Vohvelikahvila

Ennen Prahan reissua piipahdin Vohvelikahvilassa. Siis siinä Ojakadun versiossa, vohvelikahviloita kun on Tampereella kaksi, eivätkä ne käsittääkseni ole samaa firmaa, vaan toistensa kilpailijoita. Ojakadun paikka mainostaa itseään "aitona ja alkuperäisenä". Paikka on pieni ja suosittu: varsinkin kesäisin olen monta kertaa osunut sinne niin, että kaikki pöydät ja tuolit ovat varattuna. Eikä toisaalta ihme, sillä vohvelit ovat ihania ja ne tarjoillaan runsaan kermavaahtovuoren kera. Paitsi suolaiset versiot tietysti. Vaikka tälläkin kertaa toki söin omenavohvelin, tarkastelin paikkaa eritoten teenjuojan näkökulmasta.

Sanottakoon, että mä en oikein tähän asti ole perustanut sitruuna- tai limeteestä. Vohvelikahvilan irtoteevalikoiman nähtyäni uskaltauduin kuitenkin tällä kertaa testaamaan vihreää sitrusteetä. Tarjolla oli laatikollinen pussiteetä: perus-Twiningseja ja -Nordqvisteja. Tiskin takana lasipurkeissa esitelty irtoteevalikoima haiskahti vahvasti Forsmanille (kuvaannollisesti toki), mutta siinähän ei sinänsä ole mitään pahaa. Irtoteet ovat vihreitä tai mustia, ja myös rooiboksen juojat on huomioitu. Teevalikoima ei siis ole erityisen omaperäinen tai rohkea, mutta kuitenkin aivan riittävän hyvä. Etenkin siihen nähden, että kahvilan päätuote todella ovat vohvelit, eikä kahvi, tee ja niiden kanssa puputettavat kakut ja pullat.

Mulle kerrottiin, että Vohvelikahvila hankkii teensä sikäli "fiilispohjalta", että välillä saatetaan kokeilla jotakin uutta, mutta jos jonkin teelaatu on suosittu, se ilman muuta pidetään valikoimissa. Ostaessani yhden mukillisen teetä lehdet tulivat käytännöllisesti pihdeissä (teetä ei siis ollut saatavana valmiiksi haudutettuna) ja vesi oli oikean lämpöistä. Se, mikä mua erityisesti ilahdutti, oli että pannullinenkin teetä tulisi teepannussa eikä pressopannussa. Tässä on toki eri koulukuntia ja mieltymyksiä, mutta mua suoraan sanoen hirvittää ajatus herkkien teelehtien pahoinpitelystä kahvin valmistukseen tarkoitetussa pressopannussa. Kahvilayrittäjät: älkää tehkö sitä. Tai no jos ainoa toinen vaihtoehto on pelkästään Liptonin pusseista koostuva valikoima, niin tehkää, mutta oikeasti pari kunnollista teepannua ei ole kovin iso sijoitus.

Ja se sitrustee? Ei se oikeasti ollut pahaa! Monesti sitrusteet jättävät hampaisiini tahmean tunteen, mikä on siis pääsyy siihen, miksen oikein pidä niistä, mutta tämä nimenomainen versio oli oikein hyvää. Ei pistävän sitruunaista, vaan sellaista sopivan pehmeää. Ja vohveleista en valita koskaan. Ei mua oikeastaan muu jäänyt hämäämään kuin paikan hinnastossa oleva pieni epäloogisuus: santsikupillinen kahvia oli merkitty 50 sentin hintaiseksi, mutta teen kohdalla tällaista vaihtoehtoa ei edes tarjottu. Hassua, kun kyse olisi kuitenkin lähinnä kuumasta vedestä; samasta pussista tai irtoteeannoksestahan hauduttaa ihan hyvin vielä toisenkin kupin. Ehkäpä kyseessä on kuitenkin vain pieni ajatusvirhe tai huolimattomuus. :)